Dopeaasit, osa N+1 "Osataan sitä ulkomaillakin"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AJ
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ihan uskomaton pässi, jos osoittautuu todeksi. :nope:
 
Olen ennenkin ollut sitä mieltä, että suomalaisten hyvä pärjääminen eri lajeissa on johtunut lähinnä kiellettyjen aineiden käytöstä ja olen edelleen tuota mieltä
 
Variksen toilailut ei kerro muusta kuin että kyseessä on todella aasi urheilija, ihan jokaista suomalaista urheilijaa en alkaisi epäilemään yhden yksilön takia joka tyri jo toista/kolmatta kertaa. Silloin pari vuotta sittenhän Varis teki paluuta maastohiihtoon ja silloinkin oli jotain testipakoilun tapaista, ei varsinaisesti kärynnyt mutta ei kelvannut olympiajoukkueseenkaan.
 
Sain tekstarin kesken erään tilaisuuden ja viestissä luki "Kaisa, Kaisa, hyvä Kaisa". En tiennyt, mistä on kyse, mutta sanoin reippaasti, että Varis on näköjään jäänyt kiinni dopingista! Just joo!!!
 
Suomen hiihtourheilu oli juuri pääsemässä Lahden trauman yli ja hiihtäjien menestys oli nousemassa hemoheskriisin aiheuttamasta syvästä kuopasta. Ja sitten käy näin :nope:

Voidaan tietysti toivoa parasta, mutta ikävän harvoin nämä tapaukset ankoiksi osoittautuvat.
 
Ja länsinaapurit saa taas revitellä tällä uutisella oikein kunnolla. Harmi että se haukku ei kalahda omaan nilkkaan, sillä ei edes ruattalaiset ole niin tyhmiä että jäisivät mistään kiinni.

Ja jokaisen suomalaisen urheilumenestyksen perinteisissä räkä poskella -lajeissa voi taas tahrata mainitsemalla vain Variksen nimen. Näin se menee.
 
Kävisivät Kiinasta lääkelaukkunsa. Siellä tuloksista päätellen osataan tehdä aineita, jotka eivät näy testeissä.. Jos jotain hyvää, niin ei Kontiolahtea edustavat tulevaisuuden toivot, blondit Mäkäräinen&Laukkanen kärynneet.
 
Rusina sanoi:
Olen ennenkin ollut sitä mieltä, että suomalaisten hyvä pärjääminen eri lajeissa on johtunut lähinnä kiellettyjen aineiden käytöstä ja olen edelleen tuota mieltä

:o
 
Onkos joskus käynyt niin hassusti, että B-näyte olisi näyttänyt jotain muuta kuin ensimmäinen?
 
No se on varma, että Virpi Kuitunenkin saa lokaa niskaan tämän seurauksena.
 
:o

Jacques sanoi:
Tää oli kyllä ampumahiihdosta tämä tapaus. :tongue: :tongue:

Enivei, joka tapauksessa hiihtoa sekin on, vaikka siinä myös ammutaan.

On se Kaisa muuten ihan sukunimensä veroinen.. :tongue:
 
Pelkästään positiivinen uutinen. Lopettaisivat jo koko saatanan hiihdon.:D :thumbup:
 
kouvotsvoni sanoi:
Onkos joskus käynyt niin hassusti, että B-näyte olisi näyttänyt jotain muuta kuin ensimmäinen?

Sekä yleisurheilussa että hiihdossa ollut tapauksia, joissa positiivisen A-näytteen jälkeen on todettu että esim. näytteiden käsittelyyn on liittynyt jotain hämärää, kun B-näyte onkin ollut erilainen kuin A-näyte - eikä urheilijaa ei ole voitu rangaista.
 
mjs sanoi:
Sekä yleisurheilussa että hiihdossa ollut tapauksia, joissa positiivisen A-näytteen jälkeen on todettu että esim. näytteiden käsittelyyn on liittynyt jotain hämärää, kun B-näyte onkin ollut erilainen kuin A-näyte - eikä urheilijaa ei ole voitu rangaista.
Koskakohan joku tällainen tapaus sattunut?
 
Kristina Smigun hiihdossa vuonna 2002, A-näyte oli positiivinen mutta B-näyte oli negatiivinen ja koko homma pistettiin lopulta labran mokailun piikkiin.. Ja juoksun puolelta löytyy vuodelta 2001 tällainen tapaus:

Doping varjosti näitäkin MM-kisoja (Edmonton 2001). Naisten 5000 metrin voittaja Olga Jegorova oli ennen kisoja jäänyt kiinni EPO:n käytöstä, mutta testimuodollisuuksien rikkomisen vuoksi hänen osallistumisensa sallittiin.
-YLE-

..ja lopulta taisi käydä niin että Jegorova pääsi pälkähästä kokonaan.
 
Ylös