Dopeaasit, osa N+1 "Osataan sitä ulkomaillakin"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AJ
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mutku sanoi:
Jep, eikös Kyrö pyöräilyyn viitannut jo Lahden "puuhastelun" aikaan.
Juu saattoi ollakin.. Jospa tästä löytyisi vielä jokin yhteys pyöräilyn tapaus Fuentesiin.. Alkais palikat loksahtaa paikoilleen..
 
Moe Szyslak sanoi:
Leppävuori myöntänyt tänään että liitto hankki Hemohessit. Väitti että tuli kielletyksi vain viikkoa ennen kisoja. Tosiasiassa oli tullut jo vuotta aiemmin. Viikkoa aiemmin, muistaakseni, Hesarissa oli juttua, että ainetta testataan kisoissa.

Vai tuliko HH vuoden 2001 alusta, eli reilu kk aikaisemmin Lahden kisoja, kielletyksi aineeksi?:doubtful:

EDIT. jossain päivän uutisessa tosiaan luki, että vuoden 2000 aikana ( alkupuolella )
 
Viimeksi muokattu:
Kyrön erikoishaastattelu: Ex-valmentaja kertoo kaiken - Timo Seppälä tukee Piiraista

24.06. - 20:07 (Luotu: 16:28)


...Kari-Pekka Kyrön mielestä suomalaisessa hiihtourheilussa on tapahtunut vain vähän muutoksia 2000-luvulla. Hän on omasta mielestään viimeinen lenkki pitkässä dopingketjussa.

- Olen tässä asiassa se viimeisin ja vähäisin vaihe. Samat henkilöt ovat ohjanneet maastohiihtoa jo 20 vuotta. Heidän urheiluideaansa on toteutettu maajoukkueen toiminnassa, Kyrö sanoo ja viittaa Hiihtoliiton nykyiseen kokoonpanoon.

Hänen mukaansa Lahden kisojen jälkeen Hiihtoliitossa on muuttunut vain yksi asia. Kyrö itse jäi pois hiihdon valmennusjohdosta...

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/92439.shtml
 
Näinhän tämä pikkuhiljaa purkaantuu. Kyrö kertoo lisää, pomot ja asianomaiset myöntävät lisää ja hiihtoliittolaisetkin ovat saaneet kutsun perjantaiksi. Kyllä hiihtoliiton käppyröillä on oikeesti löysät housussa, ei ole mitään millä he selviävät tästä hommasta ilman nöyryytystä. Olisi lieventänyt juttua jos he olisivat myöntäneet heti eikä kiistäneet tai olleet kommentoimatta.
Farssin olettte pellet saaneet taas aikaan. Korostan.... Suomalaiset ei todellakaan ole tässä yksin. Niinkuin yksi urpo sanoi aikoinaan:korostan tämä on vasta epäily, näinhän se nytkin on mutta lopputulos on jo selvillä jos vaan pystytään todistamaan näin monen vuoden jälkeen. Ai niin, ettei pääsisi unohtumaan... Kuitusen kyyneleet joskus urheiluruudussa... ikina en ole käyttänyt mitään laitonta. Nykyisin se varmaan ei vedä mitään. Sääntöjen mukaan puhdas mutta voipi olla että pari juttua on tehty mistä narahtaa tai mitkä kielletään vasta parin vuoden päästä.
 
Kyrö vie mediaa kuin pässiä narussa :D Antaa lehti/tv-kanava kerrallaan haastatteluja ja tiputtelee joka kerta aina hieman uutta paljastusta.
 
Vielä kun Esko 'kännykkäisä' Aho ja Paavo M. 'Korostan, että kyseessä on vielä epäily' Petäjä jää nalkkiin niin voe mahoton mikä onnenpäivä.:D :D :D :ahem:
 
Vesku sanoi:
Vai tuliko HH vuoden 2001 alusta, eli reilu kk aikaisemmin Lahden kisoja, kielletyksi aineeksi?:doubtful:

EDIT. jossain päivän uutisessa tosiaan luki, että vuoden 2000 aikana ( alkupuolella )
Tapio Wideman sanoi ainakin ratiossa tänään näin.:ahem:
 
Miss Piggy sanoi:
Myllylään meni kyllä maku ehdottomasti kaikista eniten sen Lahden jupakan yhteydessä. :mad: Se valehtelu ja kaikki testamentin kirjottamiset oli jotain niin naurettavaa.:thumbdown

Häkä veti lisäksi radalla lujaa ja varmaan kuntosalillakin, eihän tuolla muuten jaksa rattia vääntää. Vaikka mä en Häkkisestä pidä muuten pätkääkään, niin tuossa vuoden urheilija -äänestyksessä ois saanut voiton viedä kyllä.:ahem:
Allekirjoitan tämän!

Moe Szyslak
 
Moe Szyslak sanoi:
Tapio Wideman sanoi ainakin ratiossa tänään näin.:ahem:

Mulle oli jäänyt tämä mieleen:
Maikkarin sivuilta ko. ajankohdan uutinen:

MTV:n saamassa selvityksessä todetaan muun muassa, että kansainvälisen olympiakomitean antidoping- sääntöihin tehtiin 1.1. 2001 lisäys, jossa kiellettiin plasmalaajentajien käyttö, mutta säännöt eivät vieläkään sisällä minkäänlaista mainintaa kielletyistä aineista. Suomen antidoping-toimikunnan oppaassa hemohess oli sallittujen aineiden listalla.

Lie ollut jotain häikkää tuossa???
 
Sporttila on varmasti riemuissaan kun hänen leipälajinsa: Doping on taas ykköspalstoilla.
 
Hyvä on Maikkarin näillä dopingjutuilla herkutella, kun hiihto kuuluu kilpailevan kanavan ohjelmistoon niin voi huoletta mässäillä ja spekuloida. :p
 
Faustus sanoi:
http://www.mtv3.fi/urheilu/muutlajit/uutiset.shtml/arkistot/muutlajit/2008/06/665583?maastohiihto

Jos Hemohesillä yriitettiin Lahden kisojen aikaan peitellä EPOn käyttöä, oli se todennäköisesti siis turhaa. Melkoista amatöörien puuhastelua siis. :D

Eikös sillä alennettu hemoglobiiniarvoja sallittuihin rajoihin? Kuitusellahan oli jo ennen kisoja liian korkea hemoglobiini:

"Kuitunen antoi maailmancupin kilpailussa Italian Brussonissa 16. joulukuuta 2000 hemoglobiininäytteen, joka ylitti Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) raja-arvon. Kuituselta mitattiin arvo 164, kun suurin sallittu on 160.

Testitodistukseen kirjoitettiin "not allowed to start" eli ei lähtölupaa. "

http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/...Lahden+MM-kisoissa+2001/1135237323573?ref=rss
 
Viimeksi muokattu:
Äsken oli ylellä Päivän kasvossa vieraana hiihtoliiton puheenjohtaja Holkeri joka vaikutti tosi tiukalta äijältä - vaatii perjantaina selityksiä mm Piiraiselta joka taas on tänä iltana A-studiossa Kyrön kanssa vieraana.
 
Ville85 sanoi:
Eikös sillä alennettu hemoglobiiniarvoja sallittuihin rajoihin?

Enpä tullut ajatelleeksi tuota. :o

Petäjä vakuutti Lahden MM-kisojen aikaan, ettei ollut tietoinen, mitä joukkueessa tapahtui. Hän on edelleen samoilla linjoilla ja pitää hiihdon entisen päävalmentajan Kari-Pekka Kyrön dopingväitteitä perättöminä.

- Saattaa joku asia olla sinne päin, mutta pääsääntöisesti näillä ei ole mitään totuuspohjaa, mitä Kyrö on tässä esittänyt.

[...]

Petäjä ei aio itse osallistua kokoukseen.

http://www.mtv3.fi/urheilu/muutlajit/uutiset.shtml/arkistot/muutlajit/2008/06/665981?maastohiihto

Jos Petäjä ei ollut tietoinen tapahtumista, miten hän voi pitää Kyrön väittämiä perättöminä? Ja eikö tuon tietämättömyyden takia Petäjän nimenomaan pitäisi osallistua kokoukseen?

Toisaalta Hesarin haastattelemien henkilöiden mielestä kokouksessa tuskin sadaan mitään merkittävää aikaiseksi.

http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/Hiihtoliiton+hätäkokoukselta+ei+odoteta+ihmeitä/1135237421344
 
Todellakin tänään Pilleri-Piirainen YLE:llä tentattavana. Toivottavasti olisivat saaneet Kyrön samaan lähetykseen.
 
Trullinkaasu sanoi:
Todellakin tänään Pilleri-Piirainen YLE:llä tentattavana. Toivottavasti olisivat saaneet Kyrön samaan lähetykseen.


Piirainen oli todella säälittävä, ei se edes kunnolla valehdellut. Puhui kuin ammattipolitikko. Toivottavasti herrat pannaan häpeäpaaluun.
 
Vähäsöyrinki ja Sarparanta lienevät ne pääjehut suomalaisten puolelta farmakologisessa ohjelmassa.

Venäjä-yhteistyö viittasi farmakologiseen ohjelmaan
Julkaistu: 24.6.2008 22:38

helsingin sanomat



Kari-Pekka Kyrö viittasi maanantaisessa Ylen haastattelussa suomalais-venäläiseen yhteistyöhön 1990-luvulla. Tällä hän tarkoitti jo vuosia sitten julkisuuteen tullutta farmakologista ohjelmaa.


Farmakologisesta ohjelmasta kerrottiin muun muassa valtakunnansyyttäjänviraston syyttämättäjättämispäätöksessä koskien Pekka Vähäsöyrinkiä ja Antti Leppävuorta vuonna 2003.

Kyrön mukaan hän ei tiennyt ohjelmasta mitään ollessaan naisten valmentajana, mutta päävalmentajakaudellaan hän oli toiminnan ytimessä. Kyrö vahvisti, että pääaineet olivat kasvuhormoni ja epo.


Ohjelman nimi ja siihen liittyviä muistiinpanoja löydettiin tulkkina toimineelta valmentajalta.

Vuosilta 1994–1997 muistiinpanoissa oli useita merkintöjä, jotka ilmeisesti tarkoittivat kasvuhormonia, epoa, testosteronia ja epitestosteronia.

Muistiinpanoissa esiintyi useamman kerran nimet Vesa ja Pekka, joiden tulkki arvioi tarkoittaneen valmentajia Vesa-Pekka Sarparantaa ja Pekka Vähäsöyrinkiä.


Papereissa viitattiin ainakin kertaalleen kasvu- ja epohormonin yhteydessä suomalaisiin hiihtäjiin.

Kyseinen tulkki jäi vuonna 1996 kiinni tullissa salakuljettaessaan 15:ä ampullia kasvuhormonia Venäjältä Suomeen. Tulkin mukaan ne oli tarkoitettu Sarparannalle, joka oli tuolloin töissä Vuokatin urheiluopiston valmennuskeskuksen johtajana.

Nykyään Sarparanta on eläkkeellä. Vähäsöyrinki on Vuokatin urheiluopiston rehtori.


Todistajana kuultu Sarparanta myönsi tuolloin nähneensä ohjelman, mutta ei uskonut sen olleen käytössä Suomessa.

Hän myönsi aikoinaan, että tulkki oli kerran tuonut hänelle ampulleja, jotka saattoivat olla epohormonia. Hän sanoi, ettei ollut tilannut niitä ja hävitti ne.

Vähäsöyrinki kiisti aikoinaan edes nähneensä tällaista ohjelmaa tai tietävänsä siitä mitään.
 
Ylös