Dopeaasit, osa N+1 "Osataan sitä ulkomaillakin"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AJ
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Hyvä Suomi, hyvä Olli-Pekka!

Pasila ja porilaisten marssi.
 
Saakohan OoPee myös EM-kultamitalin, koska Tihonin olisi pitänyt olla kilpailukiellossa 2006.

TESTATKAA ÄKKIÄ NE GÖTEBORGINKIN TESTIT UUSIKSI!:thumbup:

Saas nähdä, voisiko Tihon vielä menettää '08 olympiamitalinsa. Nyt kun on käryt jo vuosilta '04, '05 ja '08 (valitus meni läpi), niin tuskin hän nyt välillä oli douppaamatta. Joten vuodelta '07 tai syksyltä '06, niin hänhän olisi ollut kilpailukiellossa '08 Pekingissä. Näinkö tässä lopulta oikeus toteutuisi.

Nyt odotellaan muutama vuosi ennen Val di Fiemmen MM-mitalien uusjakoa. ;)

Tieetääkös joku, pakastetaanko hiihdossa doping-näytteitä. Itse uskoisin, että ainakin olympialaisissa näin tehtäisiin.
 
Sinivalkoinen valhe tunnin päästä Yle TV1!

Hieno dokkari oli. Aika kylmää touhua politikointi urheilujohtajilla. Asioista tietävät eivät kyllä kauheasti halunneet kommentoida. Mitähän oikein pitäisi tehdä ja tapahtua, että aiheesta saataisiin kunnon keskustelua aikaan.
 
Karua meininkiä. Varmaan tekisi monelle hyvää tunnustaa päivänselvät asiat, mutta suu taitaa aueta vasta siinä vaiheessa, kun ollaan täysin pohjalla. Tai uskossa.

Ja "ei koske nykypäivää" -läppä ontuu juuri siinä, että verijuhlissa nimensä tehneistä urheilijoista tulee valmentajia, urheilujohtajia, olympiakomitean jäseniä jne. Oma aktiiviura on perustuu valheeseen, mutta johtavassa asemassa vannookin yhtäkkiä luomun nimeen? ..
 
Tästä on jo reilu kuukausi ja yllättävyysarvo nolla, mutta silti ihan hyvä, että olympiavoittaja toi tämän julki. Pisteet myös suoraselkäisyydestä, ettei yritä tunkea vastuuta itä-saksan dopingkoneiston niskaan.

http://www.hs.fi/urheilu/DDRn+kuulamörssäri+myöntää+dopingin/a1360898090684

DDR:n kuulamörssäri myöntää dopingin

BERLIINI. Kuulantyönnön olympiavoittaja ja entinen maailmanennätysmies Udo Beyer myöntää dopingin käytön tuoreessa dokumenttielokuvassa. Saksan demokraattista tasavaltaa (DDR) edustanut Beyer voitti kuulantyönnön kultaa Montrealin kisoissa 1976.

"Olin täysin tietoinen siitä, mitä minulle tapahtui. Päätin itse tekemisistäni", Beyer sanoo dokumentissa. "Oli asioita joista kieltäydyin ja asioita jotka tein. Minulle ei tehty mitään salaa."

Beyer toteaa, että hän ei voittanut olympiakultaa dopingin ansiosta, vaan koska oli kilpailussa paras. "Doping vaikuttaa vain prosentin tai kahden verran suoritukseen. Kaikki loppu on kovaa työtä. Jos ei ole harjoitellut hyvin, voi pillereitä niellä kuinka paljon tahansa, eivätkä ne silti tee huipuksi."

Berliinin elokuvafestivaalilla esitetyn dokumentin Einzelkämpfer on tehnyt Sandra Kaudelka, joka itsekin oli itäsaksalainen urheilija.
 
Ja "ei koske nykypäivää" -läppä ontuu juuri siinä, että verijuhlissa nimensä tehneistä urheilijoista tulee valmentajia, urheilujohtajia, olympiakomitean jäseniä jne. Oma aktiiviura on perustuu valheeseen, mutta johtavassa asemassa vannookin yhtäkkiä luomun nimeen? ..

Nykyään kun jäädytetään näytteet, jotka voidaan uudestaan tutkia kymmenen vuoden päästä. Että ehkä joltain osin voi olla, että ei koske nykypäivää, se on silti pelote tulevaisuuteen.

Tuon dokumentin perusteella ei voi mitään todistaa, miten 70-luvulta asti olisi käytetty dopingia hiihdossa, mutta erittäin uskottavalta se kuullostaa. Immo Kuutsa on niin sutkin näköinen tyyppi kun olla ja voi. Paavo M. Petäjälle on ainut viime aikoina alko maistua ulkonäön perusteella.
 
Ei kai voi väittää, etteikö doping-keskustelua olisi Suomessa käyty? Oikeudenkäynnit Lahden tapahtumista ovat käynnissä edelleen! Kaksi on saanut tuomion. Jotenkin tuntuu ihmeelliseltä, että miksi juuri he, tai miksi hekään.

Kun katsoin SVT:n dokumentin, oivalsin, miten suuri ero keskustelussa on Pohjoismaiden välillä. Ruotsissa ja Norjassa aihe on tyystin vaiettu. Norjalainen lääkäri selitti miksi Norjassa vaietaan. Hiihto on erittäin suuri kansallinen laji ja hiihtäjät suuria ikoneita. Heidän kylkeensä ei yksinkertaisesti voi tulla tahraa. Siksi kaikki tahot kiistävät douppauksen jyrkästi. Eihän Norjan yleisradio edes suostunut näyttämään SVT:n dokumenttia. Mieltä kyllä lämmitti, kun ruotsalainen toimittaja grillasi Ruotsin ja Norjan hiihtoliittojen pomomiehiä Val de Fiemmessä! Molemmat kiistivät tietysti kaiken. Mutta näyttäisi siltä, että keskustelu olisi sielläkin alkamassa.

Suomalaisdokumentissa sanottiin suoraan, että kansalliset yhteyshenkilöt kansainvälisissä antidoping-organisaatioissa toimivat tiedon välittäjinä: mikä näkyy ja mikä ei. Erityisen kaksinaamainen on Norjan Ingard Lereim. Hänhän juhli suomalaisten Lahden käryjä; nyt saamme Myllylän! Isometsä kertoi muistelmissaan, kuinka Lereim pölähti nauraen ja irvistellen huoneeseen, jossa Isometsä oli kärynsä eskaloituessa. Isometsä mietti, että jos nyt löisi, pahentaisiko se tilannetta enää yhtään! Olisi voinut tirvaista.

Noh, suomalaiset "tiedonvälittäjät" päättivät kusaista Lahdessa omiin muroihin. Ehkä se oli suoraselkäistä. Ehkä. Yksi "kansallissankarimme" on Harri Syväsalmi, joka itse välttyi nipin napin lahjustuomiolta aikoinaan. Hänhän oli juuri aloittanut WADA:n pääsihteerinä ja juuri hänen aloitteestaan testattiin Lahdessa koko Suomen joukkue. Jos ei olisi testattu, verilöyly olisi jäänyt pienemmäksi. Yhtäältä aloitetta voi pitää suoraselkäisenä, toisaalta typeränä epäisänmaallisena tekona. Jokainen hiihdon parissa oleva tiesi silloin, ettei Lahdessa ollut yhtään puhdasta urheilijaa. Miksi juuri suomalaiset piti teurastaa?

Toki olisi toivottavaa, että avautumisia tapahtuisi ja toiminta puhdistuisi. Toisaalta, tunnustusta seuraa edelleen julkinen lynkkaus ja ikuinen häpeä. Ei muuta. Kuka tunnustuksiin ryhtyisi?
 
Ei kai voi väittää, etteikö doping-keskustelua olisi Suomessa käyty? Oikeudenkäynnit Lahden tapahtumista ovat käynnissä edelleen! Kaksi on saanut tuomion. Jotenkin tuntuu ihmeelliseltä, että miksi juuri he, tai miksi hekään.

Kun katsoin SVT:n dokumentin, oivalsin, miten suuri ero keskustelussa on Pohjoismaiden välillä. Ruotsissa ja Norjassa aihe on tyystin vaiettu. Norjalainen lääkäri selitti miksi Norjassa vaietaan. Hiihto on erittäin suuri kansallinen laji ja hiihtäjät suuria ikoneita. Heidän kylkeensä ei yksinkertaisesti voi tulla tahraa. Siksi kaikki tahot kiistävät douppauksen jyrkästi. Eihän Norjan yleisradio edes suostunut näyttämään SVT:n dokumenttia. Mieltä kyllä lämmitti, kun ruotsalainen toimittaja grillasi Ruotsin ja Norjan hiihtoliittojen pomomiehiä Val de Fiemmessä! Molemmat kiistivät tietysti kaiken. Mutta näyttäisi siltä, että keskustelu olisi sielläkin alkamassa.

Itsehän tarkoitin lähinnä kansainvälistä keskustelua enkä varsinaisesti tämän Lahden tapauksen pyörittelyä. Juuri tuo "ei me vaan ne muut" -tyyppistä hurskastelua tuntuu olevan paljon ilmassa, joka on lähinnä naiivia urheiluyleisön aliarviointia. Suomesta tuo taisi kadota Lahden tapauksen yhteydessä. En tiedä esim. Ruotsin ja Norjan yleisestä mielipiteestä, mutta vaikea uskoa, että sielläkään usko puhtaaseen urheiluun kovin vilpitöntä olisi.

Toki olisi toivottavaa, että avautumisia tapahtuisi ja toiminta puhdistuisi. Toisaalta, tunnustusta seuraa edelleen julkinen lynkkaus ja ikuinen häpeä. Ei muuta. Kuka tunnustuksiin ryhtyisi?

Tällä hetkellä ei kukaan. Siksi toivon, että asiaa käänneltäisiin kansainvälisesti ihan tosissaan, että asenneympäristöä saataisiin muutettua. Asian ympärillä vellova kaksinaismoralismi on lähinnä kuvottavaa. Tämä vaan iskisi liian monelle sinne arimpaan paikkaan, eli lompakkoon, niin sitä ei taideta tulla vielä pitkään aikaan näkemään.
 
Laatudokumentinhan A. Halonen ja kumppanit olivat rakentaneet.

KPK näyttää olevan se joka on alkanut oikeasti harrastaa totuuden puhumista laajemmassa mittakaavassa. Muut taas eivät puhu sanaakaan (ja pakenevat) tai sitten kertovat tarinan siitä kuinka he eivät ole koskaan/ikinä/milloinkaan nähneet tai kuulleetkaan mistään D-asiasta.
 
Tottakai Oral-Turinabol mahdollisti erittäin kovien tulosten tekemisen mutta kyllä ne kans reenas ja reenas ja lahjakkuuttaki vaadittiin!

Tuohonhan se douppi just auttaakin. Palautuu nopeammin. Jos douppaamaton reenaa ja reenaa, niin on jumissa ja ylikunnossa.
 
Kattelin illalla ton dokkarin. Oli ne kauheita ennen siellä DDR:ssä ja muualla itäblokissa.
 
Kattelin illalla ton dokkarin. Oli ne kauheita ennen siellä DDR:ssä ja muualla itäblokissa.

Mun miälestä suomalaisilla oli hyvä syy käyttää, kun muutkin käyttää.

Siksihän mäkin postaan ihan tuubaa kun markiskin postaa.:frank:
 
Mun miälestä suomalaisilla oli hyvä syy käyttää, kun muutkin käyttää.

Siksihän mäkin postaan ihan tuubaa kun markiskin postaa.:frank:

Tiedetääks me sitte ,että kuka käytti ekana? Ainaki kestävyysurheilussa Suomi oli eturintamassa.
 
Tulipa katottua tuo ruotsin dokkarikin.

Miten kun täällä on kestävyyslajien harrastajia, onko teillä veren hemopitoisuudet laskeneet kovan treenin seurauksena? Tuntuu vaan niin erikoisilta nuo rajat, kun monella tutulla on yli tuon FISin rajan ja itselläkin oli muistaakseni 160 viime mittauskerralla. Muistan kyllä intistä, että melkein kaikilla kovakuntoisimmilla tyypeillä oli matalammat arvot, että laskeeko ne tosiaan niin voimakkaasti treenatessa. Jos ammattikilpailijalla on 170 Hb, olisiko se paljon korkeampi, jos hän ei harjoittelisi niin kovaa?
 
Kyllä se hb putoaa aika rajusti. Eka puolikas meni 139 arvolla. 145 lienee parhaimillaan ollut. Plasman määrä saattaa kasvaa litratolkulla.
 
Kyllä se hb putoaa aika rajusti. Eka puolikas meni 139 arvolla. 145 lienee parhaimillaan ollut. Plasman määrä saattaa kasvaa litratolkulla.

Kyllähän nämä veriarvot alkaa ny avautua vähän paremmin. Smirnovin 189 herättänee vähän kysymyksiä :doubtful:
 
Ylös