Ennustukset vm. 2018

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4961
Sijainti
Parc Fermé
Meinasi unohtua tälle vuodelle. Antakaas palaa.

e: omat vedot:
1. Kimi voittaa yhden osakilpailun, Valtteri 2-3. Mestaruustaiston kovimmat nimet Hamilton-Vettel-Ricciardo
2. Liberty Median järjettömät / muuten vaan turhat uudistukset jatkuvat.
3. Moottorirangaistuksia tulee ihan järkyttävästi, jo ennen kauden puoltaväliä joillain teameilla on kiintiö täynnä.
4. Kimi jatkaa kuin Selänteen Teukka konsanaan vielä 2 vuotta.
5. Alonso lopettaa
6. Button tekee jossain kisassa comebackin kuskinpenkille.
7. Williams erottaa vähintään toisen kuskeistaan kauden aikana.
8. Sadekelin kisoja nähdään vähintään 3kpl.
9. Maikkari ei jatka F1-soppariaan.
10. Halosta luovutaan kauden loppuun mennessä.
11. Hülkenberg päättää palkintokorokettoman putkensa voittamalla jonkun kisan.
12. Ericssonin F1-ura päättyy tähän kauteen.
 
Viimeksi muokattu:

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7504
1. Red Bull antaa tiukan vastuksen Mersulle, mutta Mersu vie silti tallimestaruuden.
2. Bottas voittaa ainakin seitsemän osakilpailua.
3. Lewis vie mestaruuden.
4. Ferrari on vaikeuksissa uuden auton kanssa.
5. Arrivabene saa potkut.
6. McLarenilla ei vieläkään ajeta podiumille.
7. Vandoorne voittaa Alonson.
8. Moottorirangaistuksia tulee loppukaudesta paljon.
9. Kimi lopettaa ja Leclerc tulee tilalle.
10. Hulkille ensimmäinen podium.

Päivitin vain vuoden takaista listaa.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
1. Mersu on paras talli, Red Bullin seuratessa lähellä.
2. Ferrari käyttää vähintään 4 moottoria per kuski.
3. Hondalta tulee paras kausi sitten paluunsa.
4. Red Bull siirtyy kauden päättyessä myös Hondan käyttäjäksi.
5. Alonson ja Räikkösen viimeinen kausi.
6. Ricciardo, joka tulee mm-taistelussa toiseksi, siirtyy Ferrarille.
7. Williamsilla on vaikeuksia päästä Q3:sta eteenpäin.
8. Eriksson suorastaan nöyryyttää Leclerciä.
9. Haas ja Force India käy tiukkaa taistoa Toro Rosson kanssa sijoituksista.
10. Renault nousee samaan poppooseen .
 

Bunder

Well-known member
Liittynyt
21.2.2017
Viestit
835
1. Kimi keskeyttää Australiassa
2. Hamilton vie mestaruuden :frown:
3. McLaren palaa podiumille
4. Tylsin kisa nähdään Monzassa..
5. .. Vaikka Monacossa ei nähdäkkään ohituksia
6 . Stroll vie Sirotkinia
7. Ennen Venäjän kisaa näytetään Kimin ja Valtterin kolari, sekä Mikan Spa ohitus nähdään useamman kerran kauden aikana. Lisäksi Kimin "Leave Me Alone" nähdään.
8. Kimi jatkaa kaudelle 2019
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7199
1. Vähintään kymmenessä kisassa rikotaan rataennätys.

2. Mersu vie jälleen molemmat mestaruudet.

3. Toro Rosso voittaa loppupisteissä McLarenin.

4. Red Bull on nopea, mutta moottorin luotettavuusongelmat jättävät heidät kolmanneksi loppupisteissä.

5. Kimin huhutaan lopettavan kauden päätteeksi, mutta kesätauolla Ferrari ilmoittaa tehneensä yhden kauden jatkosopimuksen Kimin kanssa.

6. Ricciardo tekee jatkosopimuksen Red Bullin kanssa.

7. Ferrari uhkaa jättää F1-sarjan.

8. F1-Forumilla osa heittää Kimin osalta kirveet kaivoon jo ensimmäisen kisan jälkeen.

9. Vettel lyö jälleen Kimin, mutta pienemmällä erolla kuin viime vuonna.

10. Alonso saa tarpeekseen McLarenin konttaamisesta ja lopettaa F1-uransa.

11. Bottas onnistuu vähintään yhdessä kisassa kolaroimaan Räikkösen kanssa.

12. Liberty Media ehdottaa uudistusta, jota varsinkin Ferrari vastustaa kiivaasti uhaten kaataa sen veto-oikeudellaan.

13. Williams putoaa entistä kauemmas kärjestä ja lyö niukasti Sauberin loppupisteissä.

14. Yksikään kuljettaja ei selviä kaudesta kolmella moottorilla.

15. Ferrari on alkukaudesta tasoissa Mersun kanssa, mutta putoaa Mersun vauhdista kauden jälkimmäisellä puolikkaalla.
 

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
1. Bottas voittaa mestaruuden
2. Räikkönen päihittää Vettelin
3. Vettel turhautuu
4. Alonso romahtaa
5. Halo aiheuttaa pahoja ongelmia
6. Halosta luovutaan seuraavaksi kaudeksi
7. Kubica ajaa kisan ja nöyryyttää Strollia ja Sirotkinia
8. Merkittäviä suru-uutisia tulee
9. Williams konkursiin
 

Har*

Well-known member
Liittynyt
29.7.2010
Viestit
1331
Vedetään tällainen helppo rivi kerrankin

1. Ainakin 4/9 varsinaisista veikkauksista oikein -->
2. Kirveet kaivossa suomalaismestaruuden suhteen viimeistään toisen kisan jälkeen
3. Bottas on ihan kiva, ei mersujatkoa
4. Kimi on melko huono ja eläköityy sarjasta
5. Hamiltonin mestaruus ratkeaa viimeistään ennen kahta viimeistä kisaa
6. Red Bull päihittää Ferrarin tiimipisteissä
7. Verstappen päihittää Ricciardon
8. Ricciardo lähtee kauden päätteeksi Red Bullilta veks
9. LeClerc rökittää tallikaveriaan aika-ajoissa ja kisoissa suurimmalla prosentilla
10. Williamsin rämpimiselle ei näy loppua ja loppukaudesta taistelee kynsin hampain loppupisteiden 8. sijasta
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
1. Mersut kilkkaavat vähintään yhdessä kisassa ja tallin zen kiristyy
2. Massa ilmestyy Interlagosin varikolle ja inisee
3. Frank Williamsiin zoomataan kauden aikana
4. Force India tippuu roimasti alaspäin
5. Kuljettajavaihdos nähdään
6. Jan Magnussen käyttää Tanskan lipun värisiä kalsareita, Kevin ei
7. Renkaista valitetaan
8. Hartley on pettymys
9. Ossi OIkarinen laukoo vähintään yhdessä kisassa pari nasevaa teknistä faktaa
10. Kimi lopettaa
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8363
Sijainti
Helsinki
1. Hamilton saa viidennen mestaruutensa
2. Vettel ja Ferrari pistävät hanttiin
3. Kimin jäähyväiskausi
4. Alonso ja McLaren yllättävät podiumsijoilla
5. Liberty keksii lisää keinotekoisia lajin parannusideoita
6. Sauber taistelee jämäpisteistä
7. Verstappen ja Red Bull kärkitaistelussa
8. Grosjean ajaa viiden parhaan joukkoon kerran
9. Vähintään yksi sadekisa
10. Halo todetaan käyttökelvottomaksi ja hylätään
11. Bottas voittaa kahdesti
12. Foorumilla vilkasta arvailua ensi kaudesta
 

Antti--91

Forza Schumi
Liittynyt
6.11.2009
Viestit
668
Sijainti
Turku
1. Mestaruuden vie jälleen Hamilton.
2. Bottas ajaa mm-pisteissä kakkoseksi
3. Red Bull on parempi kuin Ferrari.
4. Jonka vuoksi Vettel kiukuttelee.
5. Räikkönen ei voita yhtään kisaa
6. Toro Rosso on nopeampi ja luotettavampi kuin McLaren
7. Alonso on enemmän innostunut näistä WEC-kisoista kuin formuloista ja Vandoorne hyödyntää tilanteen päihittäen Alonson loppupisteissä.
8. Superlupaus Leclerc ei säväytä olennaisesti eikä saa välittömästi ylennystä Ferrarille.
9. Renaultilla saavutetaan vähintään yksi palkintosija.
10. Sainzin toimesta.
11. Tiimien sijoitukset valmistajien pisteissä ja voimasuhteet jakautuvat näin:

1.Mercedes
2. Red Bull
3. Ferrari

4. Renault
5. Toro Rosso
6. Force India
7. Haas

8. McLaren
9. Sauber
10. Williams
 

Herman Gold

Well-known member
Liittynyt
15.5.2007
Viestit
555
1. Hamilton mestari.
2. Bottas ulos mersulta(ehkä koko sarjasta)
3. Kimi lopettaa(ei voittoja 2018)muutama pallisija.


Nämä ovat suht varmoja.
 

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
1. Maailmanmestaruus Hamiltonille entistä selvemmällä erolla, Bottas todella kaukana perässä.
2. Räikkösen joutsenlaulu. Lopettaa, ei voita taaskaan.
3. Alonso ja Vandoorne ovat palkinnoilla 1-2 kertaa.
4. Hülkenberg ei yllä vieläkään podiumille. Sainz jr rostrumilla 1-2 kertaa.
5. Williams vaihtaa kuljettajaa kesken kauden. Eli Sirotkinin.
6. Toro Rosso on tallien peränpitäjä.
7. Kauden päättyessä nähdään yllätyslopetus.
8. Halo aiheuttaa vakavan onnettomuuden - valitettavasti.
9. Ohittaminen on taas liian vaikeaa.
10. Pirelli ei tee tarpeeksi paskoja renkaita pitääkseen kisat mielenkiintoisina.

Ennätyskuivakkaan kauden maku suussa.
 

Krtecek

Pirkanmaan tietäjä
Liittynyt
25.5.2015
Viestit
837
1. Mestari kauden päätteeksi taas Hamilton.
2. Tallien mestaruus Mercedekselle Bottaan tarpeeksi hyvän kakkosviulun soiton johdosta.
3. Vettel on pisteissä RB-kuskien edellä.
4. Mutta tallien pisteissä RB voittaa Ferrarin.
5. Hulk ottaa ensimmäisen palkintokorokesijansa F1-sarjassa.
6. Sauber parantaa suhteellista tasoaan viime kaudesta, mutta on edelleen viimeinen pisteissä. Ericsson on todellinen heittopussi tallikaverilleen.
7. McLarenilla otetaan Alonson toimesta palkintokorokesija jossakin kaaoskilpailussa.
8. Mustakari sekoilee, kuten Berniekin.
9. Suomalainen voittaa kaksi (2) kisaa kauden aikana, joista vähintään toisen ottaa Bottas.
10. Bottakselle tulee kauden jälkeen maisemanvaihdos pois Ricciardon tieltä, suuntana Bottaalla McLaren.
11. Kimin "one more year" -putki katkeaa Leclercin siirtyessä Ferrarin rattiin kaudelle 2019.
12. Sijat 4-6 tallien osalta kauden jälkeen: Renault - Force India - McLaren
13. Sainz jr. vie Renaultin sisäisen pistekilpailun tasaisuutensa avulla.
14. Foorumilla kirotaan, kun Williams ei vaihda kummankaan kisakuljettajan paikalle Kubicaa, sillä Kubican avulla nähtäisiin "auton todellinen taso".
15. Toro Rossolla kuskihuhut pyörivät, sillä kumpikaan kisakuljettaja ei vakuuta. Kvyatin nimeä väläytellään toisen tilalle.
16. Ennusteista vähintään puolet menee väärin.
 

Dino246

Well-known member
Liittynyt
18.6.2009
Viestit
2332
1. Mersu vie edelleen ja muut vikisee, ja yleisö turhautuu yksitoikkoisiin kisoihin
2. Hamilton vie mestaruuden näytöstyyliin, ja ego paisuu niin suureksi että joutuu vaihtamaan suurempaan kypärämalliin kesken kauden
3. Suomalaisille vain yksi voitto koko kaudella, ja sen ottaa Bottas
4. Stroll väläyttää parissa kisassa kohtalaisen suorituksen mutta muuten Williamsin kausi on täydellinen fiasko
5. Renaultilla on edelleen paljon moottoriongelmia ja Hülkenberg on edelleen kauden jälkeen ilman podiumsijoitusta
6. McLarenin kohdalla mietitään moneen kertaan kauden aikana että oliko Renaultiin vaihtaminen järkevä ratkaisu
7. Force India on taas odotettua parempi vaikka kuljettajien välillä leiskuu tälläkin kaudella
8. Toro Rosso Hondan varmuus yllättää kaikki, mutta vauhti jättää vielä vähän toivomisen varaa
9. Muihin talleihin tähyilevä Ricciardo turhautuu ihmepoika-Maxin läpinäkyvään suosimiseen ja jatkuviin autorikkoihin
10. Ferrarin tuolinvaihtoleikki jatkuu edelleen kun Mersu pysyy yhä selvästi edellä
11. Haas aloittaa kauden erittäin hyvin mutta hiipuu selvästi kauden edetessä
12. Alfa-Sauberilla Ericsson on ihan vastaantulija Leclercille
13. Halo tulee aiheuttamaan vähintäänkin yhden yllättävän vaaratilanteen kauden aikana ja jo kesken kauden alkaa puheet koko hökötyksen poistamisesta tai uudelleen suunnittelusta
14. Loppukaudesta tullaan kokemaan ennen näkemätön härdelli lähtöpaikkarangaistusten kanssa ja katsojilla ei ole enää mitään hajua aika-ajojen jälkeen kuka lähtee mistäkin
15. Grosjean perii Massan paikan F1:n ykkösitkijänä
 

Juggis

Well-known member
Liittynyt
29.1.2008
Viestit
244
Sijainti
Espoo
Jotenkin takaraivossa sellainen pelko, että Kimi ei taaskaan voita yhtään kisaa, ja ottaa pataan Vetteliltä varsinkin aika-ajoissa kuten tähänkin asti. Otetaan silti listaus positiivisen ajattelun kannalta.

1. Kimi löytää oikean tatsin ja voittaa useita kisoja.
2. Valtteri ajaa tasapäisesti Hamiltonin kanssa taistellen mestaruudesta.
3. Mestaruudesta nousee taistelemaan myös Red Bull.
4. Williams kamppailee pisteille pääsystä; Sauberkin on kauden alussa nopeampi.
5. Hulkenberg ajaa podiumille ja Renault on heti kolmen kovan perässä.
6. McLaren ajaa tasaisesti pisteille ja Alonso saa muutaman podiumin.
7. Vandoornen ensimmäinen podium.
8. Kauden puolivälin kohdilla alkaa tulemaan "megapenaltya" voimayksikön vaihtojen takia.
9. Hypersoft on kilpailussa käyttökelvoton, mutta renkaalla tehdään ns. pr-paaluja.
10. Kimi jatkaa vielä yhden kauden ja Lecrec korvaa 2020 (toki tämä julkaistaan vasta 2019).
11. Ricciardon jatko Red Bullilla julkaistaan kattamaan 2019->

:eek:
 

Corvair

Well-known member
Liittynyt
10.10.2016
Viestit
879
1. Hamilton vie mestaruuden
2. Mersu on selvästi paras ja vie valmitajien mestaruuden
3. Bottas ottaa kolme voittoa, Kimi ei yhtään
4. Red Bull on nopea, mutta kärsii Ferraria enemmän teknisistä ongelmista. Red Bull-kuskit voittavat Ferrari-kuskeja enemmän kisoja
5. Hulkki ottaa ensimmäisen podiumpaikkansa, mikä on kakkossija.
6. Alonso ajaa kerran podiumille ollen kolmas
7. Kärkinelikko Mese-Bull-Ferari-Rellu takana keskipakka on tiivis. Haas väläyttää jälleen pari kertaa alkukaudesta kunnes taantuu
8. Toro Rosso ja McLaren käyvät kovaa kisaa, ja näillä talleilla on eniten tekniikkamurheita kauden aikana
9. Williamsin kausi on täysi floppi, vaikka pari pistesijaa saattaa tullakin
10. Kauden päätteeksi sekä Alonso että Räikkönen lopettavat F1-uransa, mikä tuo vipinää kuskimarkkinoille.
Bonusveikkaus: Kubica ajaa vielä kisassa tällä kaudella.
 

Kagg

Well-known member
Liittynyt
19.8.2012
Viestit
662
1. Räikkönen voittaa kisan tai kaksikin.
2. Bottas kamppailee tiukasti mestaruudesta, häviten sen kuitenkin Lewikselle.
3. Ricciardo pesee Verstappenin pisteissä.
4. Verstappenille enemmän voittoja, mutta myös sattuu ja tapahtuu enemmän.
5. Renault neljänneksi nopein talli.
6. Red Bull siirtyy Hondan asiakkaaksi kaudesta 2019 ---->
7. Sainz pieksee Hulkenbergin, joka ei vieläkään saa ensimmäistä podiumiaan.
8. Vandoorne Alonson edellä pisteissä, mutta Fernandolla yksi podium.
9. Perez-Ocon rintamalla kolisee ja tunteet käy kuumina.
10. Williams iso pettymys ja taistelee Sauberin kanssa sijoista ynnä muut.
11. Hamilton ei vie kauden paalukuninkuutta.
12. Kauden aikana nähdään yllätysvoittaja kolmen nopeimman tallin (Mercedes, Ferrari, Red Bull) ulkopuolelta.
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9171
1. Hamilton voittaa mestaruuden, ratkeaa Abu Dhabissa
2. Red Bull -kuskille MM-hopeaa
3. Räikkönen ei voita kisaa ja lopettaa tähän kauteen.
4. Ocon nappaa ensimmäisen podiuminsa...
5. ...kuten myös Hülkenberg
6. Sirotkin voittaa Strollin pisteissä, paras sijoitus kuudes
7. Alonsolle pisteiden valossa paras kausi tämänkertaisen McLaren-stintin ajalta
8. Honda parantaa sen verran, että kummallekin STR-kuskille vain yhteen kisaan rangaistuksia moottorinvaihdoista
9. Toinen Haas-kuskeista ei aja kaikkia kisaviikonloppuja.
10. Leclerc saa pisteitä, Ericsson ei.
 

Saunatakki

Walk a Crooked Mile
Liittynyt
3.8.2014
Viestit
2175
1. Hamilton voittaa mestaruuden.
2. Bottas voittaa enemmän kisoja kuin viime kaudella.
3. Räikkönen lopettaa.
4. Red Bull nousee Ferrarin ohi valmistajien sarjassa.
5. Williams sukeltaa.
6. McLaren-kuljettaja nähdään ainakin kerran podiumilla.
7. Sainz pesee Hülkenbergin.
 

ProjectMaster

Well-known member
Liittynyt
17.12.2013
Viestit
1649
1. Hamilton voittaa mestaruuden
2. Verstappen on sarjan toinen
3. Ja Bottas kolmas
4. Bottas voittaa vähintään kolmesti
5. Räikkönen ei voita
6. Hulkenberg ottaa vihdoin uransa ensimmäisen podiumin
7. Ainakin toinen McLaren kaksikosta Alonso ja Vandoorne pääsee podiumille
8. Ocon siirtyy Mersulle kaudeksi 2019
9. Räikkönen lopettaa
10. Sirotkin voittaa Strollin pisteissä
11. Ocon voittaa Perezin pisteissä
12. Leclerc saa pisteitä, Ericsson ei
13. Haas aloittaa TOP-5 tallina, mutta putoaa kauden edetessä alaspäin
14. Hartley ei aja koko kautta
15. Halo aiheuttaa vaaratilanteen
16. Erkki Mustakari toimii maikkarin asiantuntijana vähintään yhdessä kisassa
17. Paul Ricardin turva-alueet muodostuvat menestykseksi ja "sinisiä ja punaisia alueita" suunnitellaan myös muille radoille
18. Punainen lippu nähdään kisassa
19. Pirellin renkaat ovat liian kovia, kuten tavallista
20. Suomalaiset ottavat kaksoisvoiton järjestyksessä Bottas-Räikkönen
 
Ylös