Onkohan missään mitään tietoa tuleeko ChampCar -kisat Eurosportilla ykkös- vai kakkoskanavalla? Toistaiseksi kakkoskanavan saanti tähän taloyhtiöön on vielä epävarmaa. Asiasta jo tiedustelin ylemmältä taholta, mutta ilmeisesti on unohtunut. Täytyy palata asiaan uudestaan.
Entä onko kenelläkään ylipäänsä mitään tietoa Eurosport 2:sta saannista muuten kuin jossain kanavapaketeissa? Meillä kun taloyhtiössä Eurosport näkyy sateliitista (ilmeisesti tuo Canal Digitalin Thor-satelliitti, vai mikä nykyää onkaan) ihan yksittäisenä kanavana, eikä kuulu mihinkään kanavapakettiin. Eli jos jo maksaa ykköskanavasta niin saako kakkosen näkymään samalla sopimuksella vai täytyykö siitä maksaa erikseen? Jossain Ruotsissa uutisoitiin vuoden vaihteessa, että kakkosen saisi samalla maksulla, mutta tiedä sitten. Moniin kanavapaketteihinhan molemmat nykyään kuuluvat, mutta esim. HTV on kuulemma kaikessa fiksuudessaan laittanut kakkosen johonkin toiseen pakettiin.
Sinänsä Eurosportin puolelta on mielestäni hieman outoa, että tuota kakkoskanavaa ei oikein edes mainosteta. Kun se alkoi 10. tammikuuta, niin siitä oli lähes piilossa vain pienet tiedot kanavan kotisivulla. Tv:ssä ei puolestaan puhuttu halaistua sanaakaan. Vasta joskus paljon myöhemmin on silloin tällöin jotain ohimennen mainittu, että kakkoskanavakin on olemassa. Luulisi, että asiaa kannattaisi mainostaa paremminkin. Etenkin jos polittiikkaan näyttää kuuluvan se, että tiettyjen sarjojen kisalähetyksiä jaetaan sikinsokin kanavien välille.