http://www.aamulehti.fi/teema/hyokyaaltokatastrofi/1995056.shtml
Kadonneiden suomalaisten listalla on 43 alle 15-vuotiasta
30.12. - 21:57
Kaakkois- ja Etelä-Aasian hyökyaallon jälkeen kadonneiksi ilmoitettujen suomalaisturistien nimet ilmestyivät keskusrikospoliisin (KRP) internetsivuille torstaina.
KRP julkaisi kaksi listaa, tarkistetun (146 nimeä) ja tarkistamattoman (87 nimeä) listan. Tarkistamattomassa listassa olevien nimien yhteydestä puuttuivat henkilötiedot ja kotipaikat.
Kadonneista kahdeksan on kotoisin Tampereelta ja kaksi Lempäälästä. Miehiä heistä on 72 ja naisia 74.
15-vuotiaita tai sitä nuorempia on 43. Alle kouluikäisiä on 12.
Poliisin mukaan heillä ei ole tietoa siitä, että kummallakaan listalla mukana olevat henkilöt olisivat kuolleet tai hengissä. Eli he ovat kadoksissa.
Listoja päivitetään sitä mukaa, kun omaisilta on varmistettu, ettei kadonneeksi ilmoitetusta ole saatu tietoa. KRP:lle oli torstaina puoleen päivään mennessä tullut 263 katoamisilmoitusta.
Sisäministeriö päätti nimilistan julkistamisesta sen jälkeen, kun asiasta oli keskusteltu muun muassa tietosuojavaltuutetun, poliisin ja pelastusviranomaisten kesken. Pelastusylijohtaja Pentti Partanen totesi, että listan julkistamiseen päädyttiin hengenvaarassa olevien ihmisten pelastamiseksi.
– Tähän listaan saadaan ottaa henkilöitä, joita etsitään ja joiden ei tiedetä menehtyneen, Partanen lisäsi valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa torstaina.
Nimilistan julkistamisesta huolehtii keskusrikospoliisi, joka vastaa kadonneiden etsinnästä.
– Listaa ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen kuin hengenvaarassa olevien henkilöiden etsintään ja pelastustoiminnan oikeaan kohdistamiseen, Partanen painotti.
Pelastusylijohtaja Pentti Partanen sanoi tietävänsä, että kaikki eivät haluaisi omaistensa nimen julkistamista.
– Mutta yleinen etu ja pelastustoiminnan kaikkien viimeistenkin keinojen käyttö kuitenkin painoi sen puolesta, että näin päätettiin tehdä, hän sanoi.