Erinäisten kysymysten tojck.

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Erinäinen kysymys

Tällä forumilla on havaintojeni mukaan lukuisia erilaisten eritteiden asiantuntijoita. Siinä syy siihen, että esitän kysymykseni teille.

Meidän taloyhtiön pihapiirissä liikkuu jäniksiä tai kaneja tms. Niiden jäljiltä pihassa näkyy perinteisten käpäläjälkien lisäksi paljon pa*kakikkareita. Miten jänöpupu suorittaa tämän pa*komistoimenpiteen, kun niitä kikkareita on pitkin pihaa noin puolen metrin/metrin välimatkojen päässä toisistaan. Juoksenteleeko se toimituksen aikana ja kikkareet lentelee vai miten se ripottelee ne ympäriinsä? :rolleyes:

Siinäpä experteille alan asiaa mietittäväksi ja selvitettäväksi. Kuvaa ei tule, vaikka se jonkun mielestä niin kiva olisikin.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Liittynee vaasiin, sen reunoihin ja niiden riittämättömyyteen.
Piti sitten kuitenkin Mosselle heittää banni. :dunno: Tokihan sitä selkeästi kerjäsi, mutta olisi luullut siinä olevan joko varoittavaa esimerkkiä tai sitten olisi voinut vaan vippasta vit.. eikun pois koko jutut. No, en missään nimessä purnaa linjaa vastaan, yllättävän pitkäpinnaisia olette olleet :thumbup:
 

Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
Piti sitten kuitenkin Mosselle heittää banni. :dunno: Tokihan sitä selkeästi kerjäsi, mutta olisi luullut siinä olevan joko varoittavaa esimerkkiä tai sitten olisi voinut vaan vippasta vit.. eikun pois koko jutut. No, en missään nimessä purnaa linjaa vastaan, yllättävän pitkäpinnaisia olette olleet :thumbup:
Käsittääkseni kyseiseen toikkiin ilmestyi muutama päivä sitten viesti jonka mukaan turhasta jauhannasta napsahtaa bannia. Mielestäni ihan riittävä varoitus.
 

Frentsen

Well-known member
Liittynyt
27.3.2011
Viestit
159
Sinä olet ollut täällä aina ja minä olen vain käymässä.

Eli määrittelemättömän mittainen pikavisiitti vain.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös