Erinäisiä kysymyksiä sisältävä toikki II

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Antsa Rieppo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
No enpä ole monenkaan kuullut kaipaavan takaisin sääntöä, jossa taaksepäin syöttäessä maalivahti sai ottaa pallon käsiinsä.

Eikä hirveän moni kaipaa keskiviivan paitsiota tai siniviivojen siirtoa takaisin ”vanhoille” paikoilleen.

Mutta kuten huomasit näistä keskustellaan huomattavasti vähemmän kuin formulafoorumeilla, joilla tuntuu ne itse urheilusuoritukset olevan häviävän pieni osa lajista keskustellessa.

Kuten kirjoitin, niin ainakin jääkiekossa sääntömuutokset ovat tehneet pääosin hyvää pelille. Keskiviivan paitsion palauttamisesta on kyllä muistaakseni ollut joskus puolivakavaa puhetta ainakin Pohjois-Amerikassa, kun mietittiin sen saattavan sittenkin olla syynä laskeneisiin maalimääriin.

F1:n sääntöuudistukset ovat muutenkin olleet eri luokkaa kuin em. lajeissa. Kiekossa ja jalkapallossa on lähinnä viilattu yksityiskohtia, F1:ssä suurimmat muutokset ovat muuttaneet koko lajin luonnetta. On siis ihan luonnollista, että muutoksista keskustellaan enemmän formuloiden parissa, etenkin kun muutokset eivät läheskään aina ole olleet lajin seuraajien mieleen.
 
Eikös tuosta ollut myös puhetta siinä yhteydessä, kun haluttiin vähän vauhtia pois pelistä. Kun noista päähän osuvista taklauksista jossain oli juttua siis. Vauhtihan on kasvanut pelissä ilmesesti runsaastikin juuri tuon keskiviivan paitsion poistamisen jälkeen. Vaikka on kai se muutenkin varmaan, mutta että tuo antaa sille vielä suuremman mahdollisuuden.
 
Jos talvirenkaiden käyttöpakon aikana on osallisena kolarissa syyttömänä osapuolena kesärenkailla varustetussa autossa, niin korvaako vakuutus silloin vahingot?

Entä jos käy siten, että ajaa talvirenkaiden käyttöpakon aikana kesärenkailla varustetulla autolla kolarin, mutta toinen osapuoli onkin rattijuoppo, niin miten silloin vakuutus korvaa vai korvaako ollenkaan?
 
Kannattaa tutustua liikennevakuutuksen kattavuuteen ja miksi se on Suomessa pakollinen.:rolleyes:
 
Entä jos käy siten, että ajaa talvirenkaiden käyttöpakon aikana kesärenkailla varustetulla autolla kolarin, mutta toinen osapuoli onkin rattijuoppo, niin miten silloin vakuutus korvaa vai korvaako ollenkaan?

Italiassahan ei varsinaisesti ole promillerajoja saati puhallusratsioita mutta jos jotain kosahtaa, syyllinen on aina maistissa kurvaillut.
Olikin taannoin mielenkiintoista, kun kuskimme nautiskeli viinitilakierroksella lähes kaksi flindallista punkkua ja sitten vaan muina miehinä vuoristoteille sompailemaan. Seurueemme naisilta taisi muutama Ave Maria tulla suusta.
 
Hyvä tarina, mutta valitettavasti olet uskonut rattijuopon satuja. Italiassa promilleraja on 0.5. Aiemmin oli 0.8.
 
Viimeksi muokattu:
Pitäisikö koko Suomi kuorruttaa tykkilumella Itsenäisyyspäivän kunniaksi? Näyttäis uutiskuvissa paremmalta, kuin tämä syksyinen keli. Varsinkin ulkomaiden uutiskuvissa on tärkeää näyttää hyvältä, jotta turismi kasvaisi ja pian kaikilla olisi pihassa mersu.

Ajattelin vain hyvissä ajoin ottaa asian esille, tässä on vielä aikaa miettiä ja toteuttaa.
 
Presidentin ei tarvi kuin käskeä että kääntävät rinteeseen suunnatun lumitykin kohti Suomea, niin homma on kunnossa.
Mutta taitaa olla tuo Presidentin virka enemmän sellaista henkistä laatua, joten tällainen konkreettinen tekeminen käskyn antamisen muodossa lienee liian fyysistä hommaa, jotta toteutuisi.

Olkaa pimeässä märkyydessä, ryöjät.
 
Pitäisikö koko Suomi kuorruttaa tykkilumella Itsenäisyyspäivän kunniaksi? Näyttäis uutiskuvissa paremmalta, kuin tämä syksyinen keli. Varsinkin ulkomaiden uutiskuvissa on tärkeää näyttää hyvältä, jotta turismi kasvaisi ja pian kaikilla olisi pihassa mersu.

Ajattelin vain hyvissä ajoin ottaa asian esille, tässä on vielä aikaa miettiä ja toteuttaa.
Voisivat koko Maapallosta tehdä sinivalkoisen valotaideinstallaation. Nysväävät vain jonkun Saana-tunturin kokoisten paikkojen kanssa.
 
Ylös