Erinäisten kysymysten tojck.

Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Haluamisesta en tiedä, mutta lukioaikoina kävin kerran Joensuussa tutustumassa paikalliseen yliopistoon. Vuosia tuon jälkeen palasin kaupunkiin työn merkeissä. Luu jäi käteen.

Jaa-a. Kun olen nimimerkillä jo pätenyt fyysisesti häiritsevän isolla peniksellä, sitten jotenkin muuten vaan, mutta täysin tosissani yliopistokoulutuksesta, niin ei tämä mene läpi. Siis naiseksi heilahtaminen yhdeltä toiselta.

Otan tämän hyvänä sarkasmina.
 
Haluamisesta en tiedä, mutta lukioaikoina kävin kerran Joensuussa tutustumassa paikalliseen yliopistoon.

Mäkin olen kävellyt Tukholmassa Kuninkaanlinnan ohi ja käväisin jopa sisällä mutta ei musta silti tullut kunkkua.
 
Haa

Joensuuhan on hieno paikka mutta jotkut kuulemma käy ehdointahdoin Raumallakin! Tai Virroilla.

Joensuussa olen käynyt kerran, pari tai jopa neljästi ja ihan vapaasta tahdostani. Asuntovaunuilin tuolloin viikon verran Joensuun Hammaslahden Niemisessä. Tien 484 lähistöllä. Suhmurasta hetken matkaa eteläkaakkoon.

Raumalla asun niinikään vapaasta tahdostani ja osin olosuhteiden pakostakin.

Vaan veri vetää käymään Virroilla. Tiedä vaikka siellä olisi jonkinmuotoinen möötte tulevan syksyn aikana?
 
Jep, kerran olen ollut Virrat-mööttessä Vaskiveden rannoilla ja toinen kerta tulee, jos tullakseen on.

Suosittelen käymään Härköskylän Matias-kappelissa. Ei tarvitse olla uskovainenkaan. Ihmeen rauhallinen tunnelma on siellä.

Virrathan on mainio paikka, kuten Kiril jo aikoinaan sanoi.
Lakarilta kaakkoon
 
En tajua huumetutkija Jussi Perälän kysymystä.
Pelkän kannabiksen laillistamista Perälä pitää epäoikeudenmukaisena.

- Miksi joku kermapersetyyppi, joka käyttää kannabista, saisi anteeksi, kun amfetamiinin käyttäjille ei ole edes hoitopaikkoja?
 
Itse asiassa suuri osa huumeongelmista olisi varsin helposti poistettavissa. Huumeiden maahantuonti ja kauppa on tolkuttoman tuottoisaa bisnestä, jossa suurimmat voitot tehdään narkkareilla ja he taas rahoittavat huumet omaisuusrikoksilla. Mikäli narkkareille annettaisiin rekisteröitymisen jälkeen huumeet ilmaiseksi jäisi huumekauppiailta suurimmat tuotot saamatta riskien jäädessä ennalleen.
 
Itse asiassa suuri osa huumeongelmista olisi varsin helposti poistettavissa. Huumeiden maahantuonti ja kauppa on tolkuttoman tuottoisaa bisnestä, jossa suurimmat voitot tehdään narkkareilla ja he taas rahoittavat huumet omaisuusrikoksilla. Mikäli narkkareille annettaisiin rekisteröitymisen jälkeen huumeet ilmaiseksi jäisi huumekauppiailta suurimmat tuotot saamatta riskien jäädessä ennalleen.

Rekisteröitymättömät sitten ostaisi niitä huumehia rekisteröityneiltä kovaan hintaan.
 
No nyt isäukko soitti ja ilmoitti, että haluais myydä kämppänsä (omistetaan se puoliksi) ja muuttaa naapurikaupunkiin vuokralle asumaan. Se on jo pari vuotta sitä jutellut, että kotikylä tympii ja lähemmäs merta tekisi mieli. Kunnioitettava päätös, jos viittii vielä 77-vuotiaana lähteä asunnonvaihtorumbaan.

Mutta semmonen kysymys tuli mieleen, että miten noin yleensä, kannattaisko autotalli laittaa asunnon kanssa samaan kauppaan vai myydä erikseen? En oikein tiedä mitenkä tuolla on kysyntää vanhoille kerrostalokaksioille, mutta autotallin sais varmaan aika helposti jollekin naapurille myytyä ilman välittäjääkin.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös