Estäjät

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Archie
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Eilen oli kaveri törmännyt estäjään Turun moottoritiellä. Oli ohittaessaan juuttunut jonkun pösön takapuskuriin vasemmalla kaistalla. Pösö oli siirtynyt oikealle jonon loputtua, mutta oli kilsan päässä taas tullut puskuriin kiinni! Siinä se oli oikealla sitten junnanut ja mikä oudointa: saksalaisen diskolaulajan näköinen kuski oli yrittänyt saada koko ajan KATSEKONTAKTIA frendiini! Diskolaulaja oli leikkinyt tätä kissa ja hiiri -leikkiä kehä kolmoselle saakka. Frendin mielestä kyseessä oli ilmiselvä HOMOESTÄJÄ! Ikävintä tapauksessa on, että frendini olisi ehkä ollut jopa kiinnostunut kyseisestä heebosta.
 
Pyöräillessähän noita estäjiä riittää. Moni estäjä liikkuu jalan. Estäjä saattaa myöskin liikkua pyörällä. Tällöin hän on todennäköisesti vanha mies, nainen, tai lapsi. Periaatteeseen kuuluu että ajolinja heilahtaa juuri sinnepäin mistä aiot ohittaa. Jos soitat kelloa, kääntyy ohjaustanko pään mukana etkä varmasti pääse ohi. Useimmiten estäjät liikkuvat nelipyöräisillä kulkupeleillä. Esimerkiksi risteyksessä pysähdytään keskelle suojatietä. Lähde siinä sitten kiertämään jos estäjä on vaikka bussilla liikenteessä. Liikennesääntöjen mukaan pyörällä pitäisi siinä voida painaa neljääkymppiä mutta kyllä estäjä keinon keksii.
 
KnowHow sanoi:
Eilen oli kaveri törmännyt estäjään Turun moottoritiellä. Oli ohittaessaan juuttunut jonkun pösön takapuskuriin vasemmalla kaistalla. Pösö oli siirtynyt oikealle jonon loputtua, mutta oli kilsan päässä taas tullut puskuriin kiinni! Siinä se oli oikealla sitten junnanut ja mikä oudointa: saksalaisen diskolaulajan näköinen kuski oli yrittänyt saada koko ajan KATSEKONTAKTIA frendiini! Diskolaulaja oli leikkinyt tätä kissa ja hiiri -leikkiä kehä kolmoselle saakka. Frendin mielestä kyseessä oli ilmiselvä HOMOESTÄJÄ! Ikävintä tapauksessa on, että frendini olisi ehkä ollut jopa kiinnostunut kyseisestä heebosta.

Nää on just näitä "Mun yks kaveri"-juttuja... SE OLIT SINÄ ITTE HEI NOUHAU!!!!!!!
 
Juoksin n. 500 metriä bussipysäkille ja matkan varrella oli Halosen ja Vanhasen vaalimökit ja eikös vaan siinä ollut jotain kahvittelijoita jotka estivät vauhdikkaan etenemiseni. Jouduin hidastamaan lähes kävelyvauhtiin kunnes pääsin taas kiihdyttämään vain kokeakseni kuinka linja-auton ovi sulkeutui silmieni edestä ja bussi lähti liikkeelle - vain liikkuakseen n. 10 metriä punaisiin valoihin :mad_old:

En äänestäisi kumpaakaan - jo edes äänestäisin...
 
Mutku sanoi:

Olisit kävellyt sen kymmenen metriä. Kolkuttavalle avataan.
 
AJ sanoi:

Ja vitut! Heiluttelin kyllä ja mulla oli valkoinen A4-kirjekuori kädessä :eek: Ei kaupungin liikennelaitoksen kuskit avaa. :mad_old:
Sen sijaan olen tammikuun aikana todistanut jo kahdesti(!) että lähiliikenteen kuskit pysähtyvät keskelle risteystä ottamaan kyytiläisen ja itse olen päässyt kyytiin kohdasta jossa ei ole ko. linjan pysäkkiä. Viittilöin vain ja se pysähtyi. :thumbup:

Niin, ja tuohon liittyy vielä sellainen lisä juttu, että hyppäsin sitten seuraavaan mahdolliseen bussiin ja "kuinka ollakkaan" se lähiliikenteen linja jolle olin lopulta pyrkimässä meni sen ohi! Ajoimme sitten n. 10 km perätysten, mutta mulla ei ollut toivoakaan päästä siihen edellä ajava kyytiin. Jouduin sitten odottamaan seuraavaa, joka ei vie edes perille saakka :( Että kiitos Matti, kiitos Tarja :mad_old:
 
AJ sanoi:
Eikö Sauli saa terveisiä lain?
Ei ollut kuin Tarzan ja Vanhasen kopit & niiden hännystelijät keskustorilla.
+ jokin eläinrääkkäystä vastustava ryhmä.

NIIN ja sitten sellainen kaveri jolla oli valkoinen liivi ja Pandan-kuva siinä. Se vähän yritti saada kontaktia, mutta väistin.
 
Mutku sanoi:
Juoksin n. 500 metriä bussipysäkille ja matkan varrella oli Halosen ja Vanhasen vaalimökit ja eikös vaan siinä ollut jotain kahvittelijoita jotka estivät vauhdikkaan etenemiseni. Jouduin hidastamaan lähes kävelyvauhtiin kunnes pääsin taas kiihdyttämään vain kokeakseni kuinka linja-auton ovi sulkeutui silmieni edestä ja bussi lähti liikkeelle - vain liikkuakseen n. 10 metriä punaisiin valoihin :mad_old:

En äänestäisi kumpaakaan - jo edes äänestäisin...
No palasitko vaalikojuille ehdokkaista löpisemään kun aikaa jäi :o
 
J.Heldenview sanoi:
No palasitko vaalikojuille ehdokkaista löpisemään kun aikaa jäi :o

ei vaan kuten seuraavassa jaksossa kerroin, että yritin saavuttaa sen bussin hyppäämällä seuraavaan mahdolliseen ... vielä huonommin seurauksin :(
 
KnowHow sanoi:
Eilen oli kaveri törmännyt estäjään Turun moottoritiellä. Oli ohittaessaan juuttunut jonkun pösön takapuskuriin vasemmalla kaistalla. Pösö oli siirtynyt oikealle jonon loputtua, mutta oli kilsan päässä taas tullut puskuriin kiinni! Siinä se oli oikealla sitten junnanut ja mikä oudointa: saksalaisen diskolaulajan näköinen kuski oli yrittänyt saada koko ajan KATSEKONTAKTIA frendiini! Diskolaulaja oli leikkinyt tätä kissa ja hiiri -leikkiä kehä kolmoselle saakka. Frendin mielestä kyseessä oli ilmiselvä HOMOESTÄJÄ! Ikävintä tapauksessa on, että frendini olisi ehkä ollut jopa kiinnostunut kyseisestä heebosta.

:D:D:D:D
 
Estäjistä. Olen havainnut, eritoten naisihmisten, mutta ei kuitenkaan kaikkien, käyttäytyvän kaupoissa kärryn kanssa seuraavaan tapaan. Kulkee käytävällä ja huomaa äkkiä hyllyllä jotain mielenkiintoista. Ei tietenkään siirrä kärryään hyllyn viereen, että käytävää pitkin pääsisi ohi. Ei, sillä kaikki huomio on kiinnittynyt siihen hyllyssä olevaan tavaraan. Toisella kädellä kurkottaa sitä sieltä ja samalla pitää pitää toisella kädellä kärrystä kiinni niin, että se KÄÄNTYY POIKITTAIN TIELLE!!! Sitten katsellaan ja ihmetellään kokolailla pitkään, että ottaisko, ei ota ja hypistellään, varsinkin, jos on kyse jostain liinoista tai muusta.
 
Mutku sanoi:
ei vaan kuten seuraavassa jaksossa kerroin, että yritin saavuttaa sen bussin hyppäämällä seuraavaan mahdolliseen ... vielä huonommin seurauksin :(
:o :o :o
 
Mutku sanoi:
Juoksin n. 500 metriä bussipysäkille ja matkan varrella oli Halosen ja Vanhasen vaalimökit ja eikös vaan siinä ollut jotain kahvittelijoita jotka estivät vauhdikkaan etenemiseni. Jouduin hidastamaan lähes kävelyvauhtiin kunnes pääsin taas kiihdyttämään vain kokeakseni kuinka linja-auton ovi sulkeutui silmieni edestä ja bussi lähti liikkeelle - vain liikkuakseen n. 10 metriä punaisiin valoihin :mad_old:

En äänestäisi kumpaakaan - jo edes äänestäisin...
Mitäs lähdit liian myöhään kävelemään, että tuli kiire. Oma syy!
 
patriot sanoi:
Mitäs lähdit liian myöhään kävelemään, että tuli kiire. Oma syy!
Haista sinä *****! :mad_old:

Olin ihan samaan aikaan liikkeellä kuin joka muukin päivä ja tulin keskustaan samalla bussilla kuin aina ennenkin ja jolla on jäänyt aikaa käydä jopa nopeasti jossain pika-asioilla, mutta nyt ko. bussi oli jo myöhässä.
Varmaan oli kepulainen kuski kun sitä ei vissiin huvittanut ajaella aikataulussa kun oli Niinistön koko linja-auton sivun mainos autossaan :D
 
AJ sanoi:
Olen havainnut, eritoten naisihmisten, mutta ei kuitenkaan kaikkien, käyttäytyvän kaupoissa kärryn kanssa seuraavaan tapaan. Kulkee käytävällä ja huomaa äkkiä hyllyllä jotain mielenkiintoista. Ei tietenkään siirrä kärryään hyllyn viereen, että käytävää pitkin pääsisi ohi. Ei, sillä kaikki huomio on kiinnittynyt siihen hyllyssä olevaan tavaraan. Toisella kädellä kurkottaa sitä sieltä ja samalla pitää pitää toisella kädellä kärrystä kiinni niin, että se KÄÄNTYY POIKITTAIN TIELLE!!! Sitten katsellaan ja ihmetellään kokolailla pitkään, että ottaisko, ei ota ja hypistellään, varsinkin, jos on kyse jostain liinoista tai muusta.
Taisin tunnistaa itseni tästä kuvauksesta. Jaksamisia, AJ!
 
AJ sanoi:
Estäjistä. Olen havainnut, eritoten naisihmisten, mutta ei kuitenkaan kaikkien, käyttäytyvän kaupoissa kärryn kanssa seuraavaan tapaan. Kulkee käytävällä ja huomaa äkkiä hyllyllä jotain mielenkiintoista. Ei tietenkään siirrä kärryään hyllyn viereen, että käytävää pitkin pääsisi ohi. Ei, sillä kaikki huomio on kiinnittynyt siihen hyllyssä olevaan tavaraan. Toisella kädellä kurkottaa sitä sieltä ja samalla pitää pitää toisella kädellä kärrystä kiinni niin, että se KÄÄNTYY POIKITTAIN TIELLE!!! Sitten katsellaan ja ihmetellään kokolailla pitkään, että ottaisko, ei ota ja hypistellään, varsinkin, jos on kyse jostain liinoista tai muusta.

Juuri näin. :ahem:

Kaiken kaiken kruunaa se, että hänen kännykkänsä alkaa soimaan. :ahem:
 
Näin kerran Tampereella karmeahkon estämistapauksen. Jusban tavoitteli Lasol-pulloa nauttiakseen hörppäyksen. Albert Oil kuitenkin ornari-solvauksia huudelleen esti tämän yrityksen, suojellessaan raivoisasti Lasol-pullollista kuin simpanssinaaras vauvaansa.
 
AJ sanoi:
Estäjistä. Olen havainnut, eritoten naisihmisten, mutta ei kuitenkaan kaikkien, käyttäytyvän kaupoissa kärryn kanssa seuraavaan tapaan. Kulkee käytävällä ja huomaa äkkiä hyllyllä jotain mielenkiintoista. Ei tietenkään siirrä kärryään hyllyn viereen, että käytävää pitkin pääsisi ohi. Ei, sillä kaikki huomio on kiinnittynyt siihen hyllyssä olevaan tavaraan. Toisella kädellä kurkottaa sitä sieltä ja samalla pitää pitää toisella kädellä kärrystä kiinni niin, että se KÄÄNTYY POIKITTAIN TIELLE!!! Sitten katsellaan ja ihmetellään kokolailla pitkään, että ottaisko, ei ota ja hypistellään, varsinkin, jos on kyse jostain liinoista tai muusta.

Juu.. se on yllättävän vaikeeta parkkeerata sitä kärriä semmoseen paikkaan missä se ei ole tien tukkeena. Varmaan nämä samat hemulit parkkeeraavat autonsakin keskelle tietä poikittain..

Itsehän jätän kärryt sinne pääkäytävälle jos menen johonkin hyllylle jossa mahdollisesti tulen miettimään pidemmän aikaa (esim. DVD-hylly). Pääkäytävällä on sille kärrille helkkarin paljon enämpi tilaa kuin DVD-hyllyjen välissä.
 
Ylös