Euroopan GP 2009, Valencia - Kilpailu ja jälkipyykki

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kouvotsvoni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kubica ohitti Heidfeldin jossain 5-6 kierroksen paikkeilla. Ilmeisesti Sutilkin meni Nickistä myöhemmin ohi. Lisäksi Webber on ohittanut Buttonin radalla. Muiden suhteen pitänee odotella Lawrencen analyysiä.

Ilmeisesti ohjaaja onnistui missaamaan nuo täysin. Button laski Webberin ohi alussa kun oli saanut hyötyä oikaisemalla shikaanin. Eli ei kai tuota lasketa? Sutilin ohitus yritys Nickistä näytettiin, mutta se jäi pelkäksi yritykseksi. Muuten sitten näytettiin lähinnä vain kuvaa Hamiltonista ja Barrichellosta kurvailemassa rataa ympäri.
Siis näin ainakin BBC:llä. Itselleni välittyi kuva tylsästä ja ratatapahtumiltaan köyhästä kilpailusta.:frown:
 
Viimeksi muokattu:
Kubican ohitus Heidfeldistä näytettiin. Järkevää ettei saman tallin painavampi auto pidättele toista.
 
Outoa ettei kukaan ole vielä nostanut esiin totaalisen surkeaa tv-ohjausta kisasta. Aika iso osa tapahtumista missattiin täysin (esim. Buemin jarruongelmat jäivät lähes täysin näkemättä, sen sijaan että katseltiin aina niin mielenkiintoisia (not) varikkokäyntejä) ja nopeammalla rytmillä (ohjauksen suhteen), kisasta voitaisiin saada hieman mielenkiintoisempaa katsottavaa.
 
Lueppa quote tosta ylempää :D Mutta joo, niin oli. Sitten ihme jotain ulosajoja näytetään puolisekuntia kesken jotain varikkopysähdystä.

Siellä oli kesäheikit otettu duuniin.
 
Outoa ettei kukaan ole vielä nostanut esiin totaalisen surkeaa tv-ohjausta kisasta. Aika iso osa tapahtumista missattiin täysin .

Oli tosi huono. Samoin rata on onneton!

Kilpailijoista:

Plussia:

Barrichello, Räikkönen, Kubica

Miinuksia:

Badoer, Webber, Kovalainen
 
Kimi nousi 'eniten palkintosijoituksia' -listalla ohi Mansellin ja Piquetin kanssa tasoihin. Viidenneksi tällä kaudella, ja neljänneksi ensi kaudella. :ahem:

1. Michael Schumacher 154
2. Alain Prost 106
3. Ayrton Senna 80
4. Rubens Barrichello 67
5. David Coulthard 62
6. Nelson Piquet 60
= Kimi Räikkönen 60
8. Nigel Mansell 59
9. Niki Lauda 54
10. Fernando Alonso 52

-edit- Kolmaskin sija voisi EHKÄ olla mahdollinen, JOS Ferrari on omalla tasollaan ensi kaudella.
 
Viimeksi muokattu:
Siellä oli kesäheikit otettu duuniin.

Espanjalaisilta pitäis kokonaan kieltää MM-sirkukseen osallistuminen. Pilaavat kaiken mihin koskevat.

Muistaako kukaan koska Espanjan maaperällä olisi viimeks ajettu mielenkiintonen GP? Tiedän (hämärästi) että yks sellanen on viimeisten 15 vuoden aikana ollu, mutta ei mitään hajua, että koska.
 
Jerezissä 1997.
 
Outoa ettei kukaan ole vielä nostanut esiin totaalisen surkeaa tv-ohjausta kisasta. Aika iso osa tapahtumista missattiin täysin (esim. Buemin jarruongelmat jäivät lähes täysin näkemättä, sen sijaan että katseltiin aina niin mielenkiintoisia (not) varikkokäyntejä) ja nopeammalla rytmillä (ohjauksen suhteen), kisasta voitaisiin saada hieman mielenkiintoisempaa katsottavaa.
TV-ohjauksessa tosiaan oli toivomisen varaa. Varikkokäyntien näyttäminen on sikäli oikeutettua, että siellähän se kisa nykyisin ratkaistaan.

Jos tarkoitat nopeammalla rytmillä nopeampaa leikkausta ratatapahtumasta toiseen, niin en kannata. Sitten ei pysy perässä selostajien lisäksi katsojatkaan. ;) Ei mitään musiikkivideoleikkauksia. Kunhan nyt löytäisivät ne tapahtumat mitä siellä radalla yleensä tapahtuu.
 
Aika kuiva oli kisa, täytyy myöntää. Kuivan siitä teki osaltaan jo monesti haukuttu ohjaajan toiminta. Lähes koko kisa kuvattiin kärkikuskeja ja kärjessähän harvoin mitään kovin mielenkiintoista tapahtuu.

Buttonin mestaruus on täysin omissa käsissä, mutta viimeaikaiset suoritukset ovat olleet varsin heikkoja. Koko viikonloppu meni taas ihan unessa, eikä noilla suorituksilla saisi mestaruutta voittaa. Toivottavasti Red Bull laittaa tulevissa kisoissa jauhot suuhun ja Webber vie mestaruuden. Vettelin mahkut ovat aika pitkälti menneet moottorisekoilun takia.

Kimi oli jälleen hyvä ja tuota parempaan ei varmasti ollut tänään mahkuja. Heikille aika iso miinus. kisavauhti aika pahasti kateessa.

Saas nähdä, mitä Italian lehdistö tykkää tämän päivän suorituksista. Maikkari on ainakin päättänyt antaa takaisin koko rahan edestä. Melkoista parjaamista..
 
TV-ohjauksessa tosiaan oli toivomisen varaa. Varikkokäyntien näyttäminen on sikäli oikeutettua, että siellähän se kisa nykyisin ratkaistaan.

Jos tarkoitat nopeammalla rytmillä nopeampaa leikkausta ratatapahtumasta toiseen, niin en kannata. Sitten ei pysy perässä selostajien lisäksi katsojatkaan. ;) Ei mitään musiikkivideoleikkauksia. Kunhan nyt löytäisivät ne tapahtumat mitä siellä radalla yleensä tapahtuu.

Ei, en tarkoita nopealla leikkauksella sitä mitä sillä yleisesti nykypäivänä tarkoitetaan (eli juuri tuota musavideoleikkausta), vaan sitä ettei näytettäis kierroskaupalla jotain yhtä yksin kiertävää autoa kun takana olisi ollut autoja sekunnin sisällä toisistaan.

Olen sinänsä samaa mieltä varikkokäynneistä, että ne tärkeimmät pitää ehdottomasti näyttää (eli lähinnä kärki), mutta kyllä Buemin jarruongelmat oli huomattavasti mielenkiintoisempaa katseltavaa kuin Nicon varikkokäynti.
 
Kauden tylsin kisa. Pelkkää perässäajoa koko matka, ei kai yhtään ohitusta ajamalla pl. startti, jossa Kimi taas alisti yliarvostettua Buttonia ja Vetteliä. Heikki totuttuun tapaan ei pysynyt ollenkaan Lewisin perässä ja lopulta mokasi podiuminkin. Suomen oma Jarno Trulli on tästä suomussalmen tuhlurista kasvamassa. Rubens ehdottomasti paras, Hamilton ei olisi voittanut vaikka McLaren olisi saanut kellot pysähtymään 3 sekkaa ennen. Vetteliä ei voi kuin sääliä, hirveää epäonnea ja Renaultin kone alkaa näyttää oikeaa luontoaan. Webber oli koko viikonlopun omalla tasollaan yhdessä Buttonin kanssa. Toivottavasti Rubens klaaraa taas isot pisteet Spasta ja Button pysyy jäännöspisteillä, niin saadaan mielenkiintoinen mestaruustaistelu.

Button pysyy näin isossa MM-johdossa vain siksi, että McLaren ja Räikkönen ovat nostaneet tasoa, Red Bull-kuskien suoritukset ailahtelevat ja Rubensin samoin. Onneksi Spassa ajetaan seuraavaksi, siellä ehdottomat ennakkosuosikit ovat Hamilton, Räikkönen ja varauksella Webber. Kyllä se paskanappi vielä sieltä tuurijohdosta tippuu takaisin alas.
 
Jes hyvä kisa Kimiltä. Kaks peräkkäistä podiumia plakkarissa. :thumbup:

Vähän rupes kyrsimään kisan aikana, kun selostajat valitti, että Kimin suoritus olis ollut muka jotenkin heikko ja odotuksien vastainen. Siis mitä hittoa? Eipä tuo kausi ole Ferrarilta kovin ruusuisesti muutenkaan mennyt ja podiumpaikat olleet aika tiukassa, joten ei voi odottaa, että Kimi olis ihan joka ikisessä kisassa podiumilla. :jaska:

Plussat Barrichellolle, Kubicalle ja Kimille
Miinukset Red Bullin luotettavuudelle, Badoerille, Mäkin varikkotoiminnalle.
 
JJ:llä on varmaan jotain Kimiä vastaan koska taas oli sitä mieltä, että Kimi ei ajanut hyvin. Kimin ajo oli niin hyvä kun tolla autolla pääsee, paransi sijoitusta 3 sijaa (tais olla paras top10:stä sen perusteella). Tilanne on vaan niin että Mclaren on tullut ohi ja Brawnin ja Red Bullin autot ovat nopeampia (kuskit vaan ei oikein tunnu onnistuvan Brawnilla ja RB:llä) ja Williams on aika tasaväkinen Ferrarin kanssa.
 
JJ:n arvostelu ottaa kyllä syvästi päähän. Äänensävy on, kuin olisi itse joku suurikin mestari. Kimiä haukutaan, jos on vähänkin syytä ja välillä syyttäkin arvostellaan(mm. Nyrre ja tänään). En oikein tiedä, miten Kimi olisi voinut tänään venyä parempaan suoritukseen. Kolmas sija on parempi, kuin itse uskalsin edes uneksia, mutta ei jostain syystä kelvannut JJ:lle.

Varmaan harmitti, kun Maikkarin kultapoju ei yltänyt podiumille.
 
No ei se JJ aina hauku. En tiedä mistä nyt johtui, että vähän suotta sanoi harmaaksi kisaksi. Mutta onhan se usein sanonut, että missä on ero maailmanmestarin ja ei- välillä. Ja muutenkin sanonut miten Kimi puristaa juuri silloin kun tarvii. Kovalaista se ennemminkin yleensä on minusta suottakin haukkunut. Nyt ei jotenkin viitsinyt niin selkeästi.
 
Olipa tapahtumaköyhä kisa, mutta silti ihan mielenkiintoinen. Oli jännä seurata Hamiltonin ja Barrichellon voittotaistoa joka kääntyi mukavasti kokeneelle brassille. Näkymättöminen suoritusten jälkeen Rupenilta erittäin vahva suoritus. Myös Hamilton ajoi ihan hyvin, mutta oli kerrankin epäonnekas tallin törttöilessä. En tiedä miksi, mutta olipa makeaa nähdä Mclarenin töpeksivän. :p

Suomalaisittain melko vahva esitys. Heikki tietysti pieni pettymys, mutta oliko tuo nyt sitten niin yllätys? Heikin heikkous on selvästi kisa ja liian usein näyttää olevan jotain ongelmia tai sitten vauhtia ei vaan löydy tarpeeksi. Kimi ajoi erinomaisen kilpailun, ihan maksimis suorituksen minkä pystyi. Tietysti se ei näytä hirveen erikoiselta, kun ajeli niin näkymättömästi. Voi olla, että KERS ei ole ollut kaiken vaivan arvoinen, mutta onpahan auttanut Kimiä keräämään enemmän pisteitä. Ja onhan se tärkeä kun aika-ajot tuntuvat olevan niin vaikeeta.

Moni muukin kuljettaja onnistui hienosti. Rosberg, Alonso ja Kubica ajoivat tasavahvat kisat ja ottivat hienosti pisteitä. Epäonnistujia sitten olivat Red Bull ja Button. Buttonin mestaruus olisi omasta mielestä hirvee floppi. Kaverin viime aikaiset kisat on menneet ihan päin prinkkalaa ja jos sama tahti jatkuu ja mestaruus tulee niin aika kyseenalaista kunniaa saa Britti. Toivottavasti Webber löytäis vielä vauhtia ja voittaisi.

Viikon päästä jatketaan Spassa. Odotukset on korkealla sillä onhan kyseessä kalenterin paras rata, jossa sää osaa olla todella arvaamaton.
 
Ylös