F1-Forumilaiset esittäytyvät

[Ace17]

Joskus pari vuotta sitten oli viimeeksi toikki, jossa sai esitellä itsensä muille forumilaisille. Aikaa on vierähtänyt ja remmiin on astunut lisää porukkaa. Nyt olisi aika jälleen paljastaa, millaisia ihmisiä nimimerkkien takaa oikein löytyykään.

-edit- Hämäävä nimimerkkini ei siis liity mitenkään ikääni (toki olen henkiseltä iältäni 17 vuotta), vaan se juontaa juurensa jääkiekkoon ja Porin Ässien pelaajaan numero 17 Jari Korpisaloon. Joskus kauan aikaa sitten kannatin Ässiä ja "Korppi" oli kova sana. Olin silloin pieni ja tyhmä.

Joskus 90-luvun puolivälissä jääkiekon seuraaminen jäi taka-alalle ja aloin seuraamaan pelkästään formuloita innokkaasti. Varhaisimmat muistot ovat jo kuitenkin -80 ja -90 lukujen vaihteesta, kun Senna ja Prost ottivat radalla yhteen. Olin muuten tokaluokalla erään koulukirjan kysymykseen, missä haluan isona työskennellä, vastannut että formulatallissa ja piirtänyt Ferrarin varikkopilttuun. doubtful
Eli minussa on kai aina pienestä pitäen ollut formulafania, vaikken juurikaan muista siltä ajalta mitään formulan seuraamiseen liittyvää.
Ainut todellinen suosikkini on ollut ja tulee aina olemaan Mika Häkkinen. En oikein osaa sanoa, missä vaiheessa rupesin todella kannattamaan Häkää, mutta Häkkis-fanaattisuus jatkuu edelleen.
Olen ollut F1-Forumin vakiovieraita lähes koko sivuston historian ajan. Reggauduin aikanaan sähköpostin välityksellä (varsinainen rekisteröintiominaisuus taisi juuri niinä päivinä olla remontissa tai jotain vastaavaa) nimimerkillä Ace XVII. Myöhemmin vaihdoin nikkini kompaktimpaan ja livesätissä mieluisampaan Ace17:a. Aktiivisuuteni onkin näkynyt lähinnä livesätin puolella, mutta toki lueskelen paljon forumin uutisia ja keskusteluforumin sananvaihtoa. Postauksia on kertynyt neljässä vuodessa vasta noin 800.
Öh... meni hieman ajatusvirraksi, joten jotain oleellista jäi varmaan pois.

Keitäs muita täältä löytyy? Ei tarvitse välttämättä omaa nimeä tai puhelinnumeroa laittaa, mutta kertokaa nyt edes jotain itsestänne.

 

[K.Yrjola]

Ola Jan Kristian Yrjölä syntyi Helsingissä 18. syyskuuta 1969. Tuona päivänä - kuten niin usein sen jälkeenkin, satoi lunta.
Varhaislapsuutensa hän vietti pääasiassa katsellen ulos ikkunasta ja leikkien Agricolan kirkon puiston hiekkalaatikolla Santeri Kinnusen kanssa. Samaisessa kirkossa hänet kastettiin. Kasteen suoritti Uriel Kailo.

Kun Kristian oli neljävuotias, päättivät hänen vanhempansa Pekka ja Pirkko muuttaa toiseen kaupunkiin, vehreiden niittujen keskelle Vantaan kauppalaan, Martinlaakson taajamaan. Mukaan otettiin myös pikkuveli Tom.



Näin saapui Yrjölän perhe keltaisten keittiön kaapinovien reunustamaan ihmemaahan, josta ei todellakaan puuttunut kansalliselle identiteetillemme ominaista patriotismia ja kansallistunnetta. Martinlaakso oli lyövä leimansa koko Kristian Yrjölän tulevalle elämälle ja muovaamaan hänet siksi mikä hän on tänä päivänä, noina auringonpaisteisina, mansikkaviinin makuisina iltapäivinä, jolloin saattoi olla varma siitä, että nuoruus ei lopu koskaan. Pitkät kävelyretket Sebastianin kanssa, hiljaiset hetket kappelissa - kaikki se piirtyi Kristianin nuoreen, kiihkeään tajuntaan jättäen lähtemättömän kaipauksen, joka saavutti täyden tarkoituksensa vasta paljon myöhemmin.
70-luvun loppu oli tuhoutuneine toiveineen raskasta aikaa myös Kristianille. Tieto siitä, että kultaiset unelmat olivat auttamatta harhaa löi koko edellisen sukupolven ällikällä ja tämän johdosta oli yksinkertaisesti sopeuduttava alkavaan vuosikymmeneen, josta kukaan ei osannut sanoa mitä se toisi tullessaan. 70-luvun loppupuoli sitävastoin oli Yrjölän perheeseen tuonut muassaan vielä yhden salskean pojan, Juhanan.

Kristian Yrjölän heräävä murrosikä - joka on puhjennut kukkaansa aivan muutama viikko sitten - alkoi osoittaa oireitaan samaan aikaan. Oli löydettävä jokin muu kiinnostuksen kohde kuin Jules Verne, Robin Hood, Lepakkomies tai merkkarit. Ensin hän suuntasi koko nuoruuden intonsa jalkapalloon, antaen sille sielunsa niin palavasti, kuin vain 11-vuotias martinlaaksolaisnuorukainen voi, mutta jo hyvin pian kuuli hän toisenlaisen kutsun.
Ei toki ollut hänen syynsä, että popmusiikki tuli ja vei hänet mennessään, niin se oli tehnyt tuhansille, sadoilletuhansille ellei miljoonille hänen ikäisilleen ympäri maailmaa, maailmankaikkeutta ellei jopa ... no niin.

Tästedes pulppuava luomisvoima, joka oli odottanut oikeaa kanavaansa, suunnattiin täysillä ja ehdottomasti musiikkiin.
Oxfordin vuosien jäätyä taakse ja Kristianin suoritettua ylioppilastutkinnon hän oli hieman tyhjän päällä. Vanhat ystävät olivat häipyneet kuka minnekin - Sebastian juuttuneena omiin ympyröihinsä, Anthony Blanche lähetteli kortteja eri puolilta maailmaa ja Boy Mulcaster työskenteli isänsä varoilla perustamassaan yrityksessä. Kristianin oli tuiki vaikeaa sopeutua iloisten ystäviensä joukkoon, hän oli jo kihloissa ja tytär Katja oli vetreimmässä kasvuiässään. Kristian Yrjölä teki sen minkä jokainen mies sellaisessa tilanteessa tekisi - hän meni ensin töihin Valintataloon, sitten Hgin postikeskukseen, kunnes kolmas kerta toden sanoi: Kristian meni armeijaan.
Näin kuluivat vuodet. Palattuaan taistelutantereelta oli vielä kaikki edessä, vaikka hän ei sitä tuolloin tiennytkään.


Tämän jälkeen ei ehkä tarvitsisi kertoa mitään. Ei mitään tulevasta vahvasta luomisvaiheesta, ei Bardon-yhtyeen perustamisesta, ei uudesta urasta Hgin kaupunginkirjastossa, eikä mistään muustakaan. Ehkä kaikki on tässä jo havaittavissa - levottomuus, intohimo, polttava maailmantuska - kaikki peruja Martinlaaksosta. Mutta kaikki ei ole vielä kerrottu. Antakaamme Kristian Yrjölän itsensä päättää tämä muistelmahetki, eikö vain...






"Ja niin... nuo pitkä vuodet olivat syöpyneet tajuntaani kuin poltinraudalla merkittynä. Ne kaikki, yhdessä ei minkään kanssa. Vasta nyt tajuan mitä se merkitsee. Vasta nyt pystyn katsomaan elämääni eteenpäin. Vasta nyt olen kykenevä karistamaan kaiken menneen painolastin harteiltani, jatkamaan tietäni kuin en koskaan ennen. Nuo auringonpaisteiset päivät, nuo loputtoman tuntuiset lapsuuden kesälomat - ne ovat vain harhaa. Kuin utuista usvaa... ja ylväät temppelit... kultaiset palatsit... koko tämä pallo... se on vain harhaa. Meidät on tehty samasta aineesta kuin unelmamme... olen ollut Paradisessa... montakin kertaa... en niin monta kuin DownTownissa, mutta kuitenkin... tahtoisin siteerata tässä runoilijaa, näkijää Edvin Piiraa;

'Tule kevät ja valloita talven yö
lumet pohjolan raitilta poista'

Niin... ja muistakaa... vaikka matka ensinäkemältä ei ehkä ole pitkä, saattaa sen varrella olla yllättävän paljon pysähtymispaikkoja, joten varatkaa riittävästi eucalyptus-pastilleja mukaanne."

 

[Dominic]

Terve vaan.

Nimeni on Toni Sakari Riikonen. Olin pienestä asti halunnut olla Mika tai Teemu, kertomatta siitä kuitenkaan vanhemmilleni. Nykyään Toni kuulostaa ihan hyvältä nimeltä minunlaiselle miehelle.

Olen syntynyt 18. heinäkuuta 1980, joten olen nyt 22 vuotias.

Olen asunut koko elämäni Kajaanissa ja synnyin myös täällä Kajaanin keskussairaallassa Heti syntymiseni jälkeen vanhemmilleni kerrottiin että minulla on harvinainen silmävamma, jonka vakavuus selviäisi vasta myöhemmin kun pystyisin itse käymään normaalissa näkötestissä ja kertomaan mihin suuntaan mikäkin E sojottaa.

Nuoruuteni elin Variskankaalla vihreässä rivitaloasunnossa. Tuosta paikasta jäi mieleen vain lyhyitä pätkiä. Uusivuosi äidin kanssa, kun odotettiin kahdestaan isää kotiin. Yksittäin oksennustauti kun heräsin sängystä oksentaessa itseni päälle - olin tukehtua. Helikopteri-lelu joka toimi paristoilla. Vastakkaisen omakotitalon pojalla oli täysiverinen karting-auto, jota se isänsä kanssa joskus kokeili siinä kadulla. Olin aina katsomassa kun ne sitä kokeilivat. Sitten eräs koira hyppäsi kerran mun päällä ja raapaise ison haavan mun poskeen, arpi näkyy vieläkin.

Siskon synnyttyä olin 4 vuotias, kuulemma kovin mustasukkainen perheen uudelle jäsenelle. Niinpä aloitin ns. retket. Ensin poljin virheällä 3-pyöräisellä polkutraktorillani piiiitkan matkan kunnos kiltit poliisisedät tulivat ja poimivat minut autoonsa ja toivat kotiin. Osasin jopa kertoa missä asuin. Äiti oli aika vihainen se ilta, en saanut kattoa pikku kakkosta. Sitten kerran nousin läheiseltä bussipysäkiltä linja-autoon, ja istuin pari kierrosta kyydissä kunnes kuljettaja kysyi minulta minne olin menossa. No enhän minä raukka tiennyt, joten kuljettaja päästi minut kyydistä pois siinä kohtaa jossa olin kyytiin noussutkin. Äiti ei tuosta matkasta vissiin tiedä vielä tänäkään päivänä yhtään mitään.
Myöhemmin sain punaisen Tunturi polkupyörän, ensimmäisen pyöräni. Sillä vilistin sitten variskankaalta, keskustan läpi iisalmeen päin. Se on matkana noin 10 km. Minut äkkäsi tien poskesta ihmettelemässä pari amisjätkää, jotka poimivat minut kyytiin ja palauttivat kotiin. Osaisin taas neuvoa missä asuin. Tällä kertaa vanhemmat olivat jo tehneet ilmoituksen poliisille. Taaskaan äiti ei ollut iloinen, tais jäädä karkit ja pikkuautot saamatta pariksi viikoksi.

Kun olin 5-6 vuotias me muutettiin variskankaalta kättöön kumputielle. Tässä vaiheessa muistan että minulla rupesi olemaan leluina mm. formula autoja joilla kisailin itsekseni ja kaverien kanssa. Muistaakseni McLaren ja Ferrari oli. Liekkö nuo vielä tallessakin jossain.

Peruskoulun ala-aste ajasta nyt ei hirveästi erikoisempaa kerrottavaa ole. Kun olin menossa eka luokalle istuttiin isän kanssa koulun rappusilla ja isä jutteli erään tytön isän kanssa, olimme ilmeisesti menossa samalle luokalle tuon tytön kanssa. Tuo tyttö oli nimeltään Heli. Ihastuin häneen juuri silloin siinä - välittömästi. Hän oli kanssani samalla luokalla yhdeksän vuotta, siis koko peruskoulu ajan. En pystynyt koskaan hänelle kertomaan tunteistani. Hän ei ollut kuin muut teinit silloin yläasteella, vaan mukava, ystävällinen ja todella kaunis tyttö. Ei polttanut tupakkaa, kuten 90% tytöistä teki. Noh, ysiluokalla monesti mietin että nyt on viimeinen mahdollisuus sanoa hänelle, mutten siihen koskaan kyennyt. Monesti vapaa-aikanakin poljin hänen talonsa ohitse ja mietin mitä hän puuhailee. Mietin jos menisin suoraan ovelle kysymään häntä ulos kanssani, muttei minulla ollut rohkeutta siihen.

Noh, peruskoulu sitten päättyi. Se kaikki jäi taakse välittömästi, koska mitään mukavia muistoja ei peruskoulu ja varsinkaan yläaste ajat minulle tarjoa. Olin siis täyttämässä 16 - edessä ammattikoulu ja tietotekniikka puoli. Tästä alkaa se tytötön kausi. Luokallamme ei ollut ainuttakaan ikäistäni tyttöä, niitä näki oikeastaan vain ruokalassa ja se on lyhyt aika se. Missään en käynyt, sulkeuduin vaan enemmän omaan huoneeseeni ja murahtelin sieltä muille. Tuona aikana minulla oli myös aika vahva akne kasvoissa, eikä itsetunto ollut lähelläkään hyvää.

Ammattikoulun jälkeen sitten piti siirtyä armeijaan, opiskeluun oli tulossa välivuosi. Tammikuussa '00 menin sitten armeijan leipiin. Siellä ei onnistunut aseella tähtääminen ollenkaan tämä silmävamman takia ja kävin lääkärin juttusilla. Lääkäri ihmetteli miksi minulle ole laitettu B-paperit vaikka Suomessa samanlainen vamma muiden tapauksessa aiheutti automaattisesti C-luokituksen. Lääkäri antoi sitten minulle mahdollisuuden valita, miltä itsestäsi tuntuu. Päätin lähteä kotiin. Kävin siis armeijaa viikon. Armeijaan menin takia menetin osa-aikaisen työpaikan. Kävin sitä kysymässä heti viikon päästä päästyäni armeijasta pois mutta paikka oli jo täytetty, vitutti. Olisin voinut opiskella tuon vuoden ilman tuota aivan turhaa viikon reissua inttiin, vitutti. Armeijan jälkeen olin reilut puoli vuotta työttömänä ja asuin kotona vanhempieni helmoissa. Olin siis 19 vuotias.

Aloitin syksyllä '00 Kajaanin ammattikorkeakoulussa opiskelemaan tietotekniikan insinööriksi. Pitkästä aikaa näin koulussa taas tyttöjä - ah sitä riemua. Ei uskoisi kuinka paljon pelkkä naiskauneuden näkeminen voi mieltä piristää. Yhtä jopa uskatauduin pyytämään ulos (ensimmäistä kertaa elämässäni), tämä oli hieman asiaa vastaan... mutta sanoi miettivänsä asiaa viikon. Viikon päästä kysyin uudestaan, ja hän olikin kuulemma varattu. Se siis siitä. Myöhemmin suuntauduin sitten ohjelmistoalalle ja nyt on kolmannen vuoden työharjoittelu menossa Elektrobit Oy:ssä Kajaanissa jossa testaan Nokian uusia puhelinmalleja. Minua siis voi syyttää jos Nokian puhelimissa on bugeja.

Formuloita aloin katsomaan juuri yläaste aikoina, taisi olla '92. Muistan vuonna '95 kun Häkkisen adelaide onnettomuus tuli uutisissa aamulla. Olin aivan järkyttyneessä tilassa. Noihin aikoihin formuloista keskustelin lähinnä parhaan kaverin Tuomon, enon ja isän kanssa. Tuomo olikin meillä vuonna '97 kun Mika voitti ensimäisen GP:n Jerezissä. Muistan varmaan ikäni hänen ilmeensä kun hypin sängyllä ja huusin ja hakkasin nyrkeillä seinää. Meteliä piisas, sitä oli odotettu niiin kauan. Vuosi '98 ja '99 olikin sitten yhtä jännittämistä. Häkkisen kahden mestaruuden jälkeen myös minun mielenkiinto formuloita kohtaan alkoi horjua. Mikalla ei mennyt enää niin hyvin, samalla kun Mikalla meni motivaatio ajamiseen, tuntui että samalla se meni minullakin. Kisat tuli kuitenkin seurattua vielä 2001 vuonna kunnolla. 2002 sitten osa jäi jo näkemättä, warm-upit jäi katsomatta. Ja nykyään katson vain aika-ajot jos joudan ja kisatkin jää katsomatta jos ne tulee huonoon aikaan esim. liian aikaisen aamulla, ja mitään erityistä jännitettävää ei kisassa ole.

viime hetken elämäntapahtumista ei juurikaan kiinnosta puhua, sen verran kipeitä ne kuitenki vielä on. Takana on viisi kuukautta kestänyt epäonnistunut ihmissuhde, joka päättyi kaksi viikkoa sitten. Jaloilleen tässä alkaa taas päästä pikku hiljaa päästä.

Mitä F1 Forum on minulle? Tämä on paikka jossa voin viettää aikaa mukavien ihmisten kanssa ja täältä olen löytänyt suuren liudan kavereita joihin tekisi mieli tutustua lähemminkin, kunhan tässä kerkiää. En ole täällä enää formuloiden tai autourheilun takia vaan henkilöiden takia. Ja siis vaikutan todellakin enemmän tuolla live-chat puolella. Jutut mulla taitaa vaihdella asiallisesta aivan idioottimaisiin, että koittaa nyt kestää.

Mitähän tulevaisuudelta. Kun ensi vuonna saan AMK:n päätökseen ja insinöörinpaperit on taskussa olisi tarkoitus muuttaa Kajaanista jonnekin etelämmäksi, mutta kaikki on vielä aivan auki. Saa nyt nähdä sitten.

Joo... tästä tuli nyt tämmönen, kukahan tämänkin jaksaa lukea... doubtful

<small>[ 03-07-2003, 21:25: Message edited by: Dominic ]</small>

 

[DonJoe]

PeePee:

Joo... tästä tuli nyt tämmönen, kukahan tämänkin jaksaa lukea...

Mä.

Vois varmaan itekin jossain vaiheessa kirjoittaa tänne tämmösen elämänkerran. Tapahtumaa kuitenkin riittäisi.

Mä en taida jaksaa... ku ei mun elämäs oo tapahtunut mitään läheskään noin "jännää".

Mut... jos mä koittaisin...

Mun RL-nimi on Jouni Kämppi. Oon syntynyt Imatralla -68. Kotkassa olen koko ikäni asunut, mut äidin piti käydä synnyttämässä muualla ku ei ne siihen aikaan oikein hyväksyneet 'äpäriä'. Mun biologinen isä oli kyl aika "vekkuli" tapaus... Qlemma isyysoikeudenkäynnin aikana hän ei olisi millään tahtonut tunnustaa olevansa isäni, joten mummoni oli kesken oikeudenkäynnin tuonut minut (olin silloin n. 6kk vanha) oikeussaliin ja näyttänyt minut tuomarille, joka tyynesti oli todennut että: "aivan selvä tapaus, isyys tunnistettu" doubtful

Lapsuuteni vietin lähinnä palloilla pelaten: jalkapallo oli kova sana siihen aikaan. Sitten tuli pingis, joka aika kovasti vei mukanaan.
Nuoruutenikin meni palloillessa: pingistä edelleen sekä "Liitsillä palloillessa"... eniten palloilin kuitenkin nuoruudessani biljardin parissa. Lähinnä tasku-sellaisen wink .

Sitten ihastuin erääseen tyttöön....

... joka ei kuitenkaan vastannut tunteisiini samalla tavalla , mutta hänen ystävättärensä kyllä (Lie:n entinen gf btw)

Seurustelimme peräti 8 vuotta, kunnes uskalsin kysyä "sen" kysymyksen. Aviossa olimme sitten 7 vuotta, kunnes hän sanoi, että haluaa koittaa miltä tuntuisi asua yksin... noh... ei hän kauaa yksin asunut...

Ystäviä olemme edelleen (ihme kyllä), vaikka alku aika erosta olikin mulle "aika" vaikea. Tuli juopoteltua jo sen verran, että nuorempi veljenikin huolestui (nykyään juopettelen korkeintaan kerran kuukau... no okei.... viikossa yuck ).

Formuloita en ole seurannut oikeastaan ikinä, mutta gepliä kyllä. Velipoika pelaili sitä aikoinaan (silloin kun hänellä oli vielä rattiohjain) ja en silloin vielä kypsynyt asialle...

Lie:lle kerroin tuossa n. vuosi sitten, että Kotkan PCSS:ssä ois kilpailu, jonka voittaja saa omakseen M§FF-ratin (USB), jonka Lie sit tuli pokkaamaan omakseen (velipoika vaan oli käärmeissään miksen hänelle asiasta kertonut ). Enivei... Lie vei ratin omakseen ja jätti mulle omansa (M§FF gameport).

Tuon tapahtuman jälkeen aloin itsekin (nyt rattiohjaimen omistettuani) kokeilla gepliä. Loppu onkin jo historiaa...

... en vieläkään osaa ajaa moisia autoja

 

[jenan]

Nyt on saatu parkkitalo.

 

[Runar ja Kyllikki]

Moon Jali.
Moon lande.
Mulla on lähimpään apteekkiin 12 kilsaa ja lähimpään leffateatteriin 30.
En lue keskustalaisia lehtiä.
Oon syntynyt Suomenlinnassa ja asunut myöhemmin mm. Kalliossa.
Ennen tänne muuttoa, olin epävarma uskallanko muuttaa Pernoon, josta on kaupungin keskustaan monta kilsaa, lähes 10 minuuttia autolla.
Sitä ennen en ollut koskaan asunut muutamaa sataa metriä kauempana keskustasta, jossei Kallion lasketa oleva kauempana.
Mulle Kallio on stadin keskusta.
Olin siis ennen tänne landelle muuttoa hyperurbaani tyyppi.
Mulla on koira.
Mulla oli ennenkin koira, mutta se kuoli. Samaten kuin sitä edellinen ja sitä edellinenkin. Kissoja mulla ei oo yhtään. Ei oo koskaan ollutkaan.
Mun pihalla kukkii tällä hetkellä 7 Idän unikkoa. Ne on kauniita.

Ei mun jutut ketään kiinnosta.
Mä menen kellariin piiloon, juomapullon kera.

 

[Ken Lie]

jahas, mitähä tänne ny kirjottas....no... syntyessäni napanuora kaulani ympärillä yritin tappaa itseni ja äitini... siinä kuitenkin epäonnistuen itseni ulos pullautin, piste....vai olikohan se äitin toimesta... enivei... 2 vuotiaana sain ekan aivotäräyksen kun pakettiauto ajoi yli (sanatarkasti). Seuraava aivotäräys tulikin sitten kolmannella asteella pukkitappelussa Lahdessa...ja... kolmas tulikin sitten kun Kotkaan muutettuani hyppäsin mopolla hyppyristä tielle, jossa jostain kumman syystä ajoi myös auto... päädyin siinä konepellille, jossa puskin päälläni tuulilasin paskaks ja lentelin volttia sitten pitkin tietä ja taju pois jne ja pariks viikoks sairaalaan jne... mopo meni solmuun...(joten ostin crossipiikin parin kk päästä siitä).

No oikeastaan ennen tuota opiskelin ensin Kotkassa ala-asteella 1,5 vuotta josta sitten toiseen kouluun 1,5 vuodeksi yläasteelle, josta lensin sit pellolle ja olin 0,5v yksityisopetuksessa, jonka jälkeen 9 luokan olin tarkkailuluokalla (jossa meno oli vähä rennompaa). Jahka opiskelua oli säädetty ja yritetty (ajoneuvoasentajan paperit jopa sain, kauppista en jaksan käydä loppuun asti rahapulan+laiskuuden takia)niin muutin töihin takaisin Lahteen myymään varaosia rekkoihin kun isäukko puhui ympäri perheyrityksen hommiin. Täällä sitä ollaan nytki.

GPL:stä sen verran että sen aloitin joskus vuonna 1998, siinä joku vuoden verran ajoin aktiivisesti, jonka jälkee aloin ajelemaan enempi sillon tällön kun huvitti, tulipa pidettyä reilun vuoden kunnon taukokin jossain välissä.

Naisseikkailuista en viitsi puhua sen tarkemmin kun en muista edes puolienkaan nimiä... mutta toivon että ne voisi laskea kahden ihmisen sormin. En yleensä ajattele koko asiaa koska olen tavallaan kuitenkin erakkoluonne. Nuorempana kun isäpuoli, äiti ja isäpuolen tyttäret (edellisestä avioliitosta) tappelivat ja huusivat jatkuvasti(joo ankee lapsuus), niin nyt sitä haluaa olla enempi rauhassa. Oikeastaan vain 1 kpl vuotta pidempi suhde tulee mieleen joten lyhytaikaisia pääasiassa ovat olleet... Turku,Lahti,Imatra,Mäntsälä,Kotka,Pyhtää, Salo ja Hamina näin nopeasti funtsittuna on ainakin "valloitettu" jossain välissä...

 

[Dj Ankka]

Mä oon huono näissä, koulussakin aina aineissa vain 5+ tai vastaavaa...


Että sellaista.

 

[markoj]

Moon Marko.

 

[Bobakki]

17.2.1984 hieman puolenyön jälkeen putkahti maapallon oliokartan huipulle uusi tulokas, kun eräs kalju, alaston ja vihaisesti rääkyvä kolme- ja puolikiloinen ihmiseläin näki ensi kertaa yön synkkyyden Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa. Hieman myöhemmin sai tuo tällöin jo puettu ja hieman karvaa kuuppaansa saanut, mutta edelleen asenteellista mökää kitusistaan tuottanut ihmisenalku nimekseen Teemu . Nimivaihtoehdoista mainittakoon kauniin perinteikäs, mutta silti aina sopiva Diegopele. Teemu-hahmon täti esti kuitenkin tomerasti nimen käytön, mikä lienee ollut hyvä asia näin jälkikäteen asiaa tarkastellessa.

Maallisen vaelluksensa alun Teemu-hahmo jokelsi, ryömi, konttasi ja lopulta käveli kylmässä ja pahanhajuisessa Oulussa, mutta hahmon isän yksipuolisella päätöksellä siirtyi päähenkilömme perhe Helsinkiin. Päähenkilö itse ei ollut ideasta kovin riemuissaan, mutta uhkailun, kiristyksen ja lahjonnan avulla tilanne saatiin rauhoitettua.

Seuraava dramaattinen vaihe Teemu-hahmon elämässä tapahtui seitsemän vuoden iässä kun jo aiemmin riitaisat vahemmat päättivät avioeroutua, ja Teemusta tuli tasapainoton avioerolapsi. Asuinympäristö vaihtui samalla Keravaksi, voiko huonommin enää mennä? Huonossa balanssissa olleeksi ihmisolioksi Teemu-hahmo kuitenkin pärjäsi koulutiensä alun varsin mallikkaasti: opettajan lellikki ja Hymypoika vuosimallia 1992 oli tunnollinen, viksu ja kunnollinen, sanalla sanoen nössö. Tämä aiheutti toki traumoja kun naapurin isot pojat eivät olleet yhtä nössöjä (Teemu-hahmo kokikin suurta mielihyvän tunnetta kun männäviikolla julkaistiin tutkimus, jonka mukaan nössöt pärjäävät myöhemmässä elämässä hyvin. IN YOUR FACE, SUCKERS!).

Seitsemän vuoden ikäisenä huomasi tarinamme Hahmo ensimmäistä kertaa myös formulat televiissiossa. Suosikin valinta oli täysin selvä alusta alkaen, JJ Lehto oli se kuljettaja, jonka suorituksia tuli seurata. Valinnan motiivit ovat hahmollemme täysin hämärän peitossa, mutta lojaalina idolilleen päähenkilömme on silti pysynyt.

Teemun elämä jatkui kuten 90-luvun puolenvälin hiljaisten ja ujojen varhaisteinien elämä yleensä. Silmälasit ja tietokone johtivat siihen, että nössöstä tuli, IIK, nörtti. Tästä maineestaan päähenkilömme kuitenkin taisteli ihailtavasti eroon löytämällä lähestulkoon katu-uskottavan harrastuksen, jonka parissa hän jatkaa edelleen. Koulumenestys kärsi lievästi muiden kiinnostuksenaiheiden lisääntyessä, kevään ylioppilaisiin lukeutuva Teemumme selvisi testistä kuitenkin yleisarvosanalla M. Formulat säilyttivät myös asemansa, mikä johti faniuteen ja lopulta jonkinasteiseen fanaattisuuteen. Tähän liittyi myös intternetin formulapalstojen löytäminen 1990-luvun lopulla ja lopulta rekisteröityminen F1-foorumille kesäkuussa 2000. Erilainen nuori Teemu-hahmo on siis edelleen, siitä pitävät huolen viinankäyttö- tai käyttämättömyystavat sekä omituiset kiinnotuksen kohteet.

Nykyisin Teemu-hahmo on jopa kohtuullisen tyytyväinen elämäänsä. Naisista ei kerrota sen enmpää kuin että ihanasti varattu kokee hän olevansa. Lähitulevaisuuden haasteisiin kuuluu muunmuassa maanpuolustuksen alkeiden opettelu.

 

[Kaktus]

*eiköhän tämä ole jo luettu riittävän monta kertaa*

<small>[ 05-07-2003, 19:08: Message edited by: Kaktus ]</small>

 

[Minka67]

Synnyin Pieksämäellä, perheeni kolmanneksi lapseksi. Olin kai sen verran vilkas, että muita ei sitten tullutkaan.
Lapsuus meni pelaillessa pihan kakaroiden kanssa ja kesäisin mökillä. Mökki oli hyvällä paikalla. Vain 6km kaupungista.
Aivan varhaislapsuudesta saakka olen ollut kiinnostunut musiikista. Olin kuulema harjoittanut laulutaitojani lähes joka paikassa. Pankkisalissa olin alkanut laulamaan kovalla äänellä "meni taakeli lahahommat pieleen, peppu auketi komeasti näin!". Ja kaupassa "Pannaan penttelit tantaan ja lukkatet naulaan, kun ei lahat liitä lukulauta!" Näistä ja lukuisista muista jutuista kai johtuu siis että jäin perheen kuopukseksi.

Musiikki vei minut mukanaan siis jo pienenä. Veljeni musiikillisen historian ansiosta kai opin kuuntelemaan kaikenlaista musiikkia ja arvostamaan ennen kaikkea musiikillista ammattitaitoa.
Vuosina -88 ja -91 synnytin tytön ja pojan ja -96 erosin silloisesta miehestäni. Tuosta vuodesta tuli käännekohta elämässäni. Sen vuoden aikana vaihdoin ammattia keittiöapulaisesta mikrotukihenkilöksi. Vaihdoin myös oman sukunimeni takaisin ja muutin muksujeni kanssa Kuopioon.
Täällä olen siis vaikuttanut jo 6 vuotta ja kiva kaupunki tämä kieltämättä on.
Viime kesänä menin kihloihin "elämäni miehen" kanssa ja elämme vähän niinkun kaukorakkautta. Onhan välimatkaa 120km.
Siinä kai sitä tuli jotain kerrottua itsestään. Ai niin, formulat alkoi kiinnostamaan ensimäisen kerran jo sillon kun Keke vielä ajeli siellä ja voitti!!! Sit tuli vähän taukoa, kunnes Mikat ja JJ pääsivät näyttämään taitojaan.

Et sellasia... Niin ja sitten ihan tiedoksi, että sekä mun veli, että tyttäreni ovat kans täällä F1-Foorumilla kirjoitelleet.

 

[jaska]

Tammikuun toinen päivä 1980 kello 08.37 näki päivänvalon naistenklinikalla Helsingissä Jaakko Ilari Soininen, joka myös jaskana tunnetaan. Perheeseen kuului jo 4 vuotta vanhempi veli. Veljeni ja isäni juhlistivat syntymääni ostamalla samana päivänä perheeseen uuden(käytetyn) auton. Volvon Amazon vaihtui Saab 99:s.

Ensimmäiset ikävuoteni asuin Helsingin Munkkivuoressa, kunnes 3.5 vuoden ikäisenä muutimme Espooseen ja Laajalahteen. Munkkivuoresta en paljon mitään muista. Yksi muistikuvista on, kun ajoin kolmipyöräiseni vaahteralehtien keskellä muuttoautoon "ihan itse" Minulle on myös kerrottu seuraavaa, kun kävimme katsomassa uutta asuntoa rakennusvaiheessa, niin 3 vuotiaan varmuudella istuuduin huoneen lattialle ja totesin "tää on mun" ja niin ko. huoneesta tuli kotini seuraavan 19 vuoden ajaksi.

Olin myös kovaääninen lapsi, veljelläni olikin tapana sanoa "Antakaa sille mitä se haluaa, ei tota ääntä jaksa kukaan kuunnella" Osasin siis käyttää ääntäni myös hyväkseni wink

Ensimmäisen rakkaan harrastukseni löysin 7 vanhana, kesällä ennen kuin aloitin koulun menin serkkuni kanssa HJK Kannelmäen jalkapallokouluun ja vaikka minusta ei supertähteä tullutkaan, niin osan sydämmestäni ko. lajille menetin.

Koulun käynnistä en oikein mitään osaa sanoa, en ollut niitä vilkaampia, mutta en myöskään koulukiusattu, vaikka silmälaseja käytänkin

Lukion jälkeen menin harjoittelemaan lomailua Kotkan lomaleirille vuodeksi, tuona aikana taitoni kehittyivät huimasti, olihan palkkakehitys suorastaan räjähtävää (19mk/pv->34mk/pv->49mk/pv)

Lomaleirin jälkeen aloitin opiskelut tradenomiksi, jotka alkavat pikkuhiljaa valmistua... viime syksynä myös repäsin napanuoran lopullisesti irti ja muutin Töölöön....

-Edit- Hulluuteni autoihin ja kaikkeen pärisevään olen perinyt isältäni.. kun osasin kävellä, hän rupesi raahaan minua autoliikkeisiin... jossain vaiheessa osat taisivat vaihuta ja minä pakotin hänet kuskiksi TArkkaa en tiedä milloin hurahdin formuloihin... mutta muistan Ruutulipun lähetyksen, jossa Mikan Lotus-sopimus julkastiin...

Naisista voisi varmaan todeta sen verran, että elämäni rakkautta en ole kohdannut...
Ett silleen!!!!!!1

<small>[ 04-07-2003, 13:36: Message edited by: jaska ]</small>

 

[Mosse]

Minka67:
No mä olen Minna Kaplas

Sen verran harvinainen nimi että pakko kysyä tunnetko Jukka Kaplaksen Helsingistä? Jukka oli Jokereitten futisjoukkueen tuohuissa mukana ja pelasi itsekkin PK-35ssa. Näin just viime viikonloppuna Jukan Hangossa.

 

[72]

Teen suuren paljastuksen, ja kerron myöhemmin lisää.

 

[Matxi]

Lokakuun kymmenes armon wuonna 1980 Oulun Yliopistollisessa keskussairaalassa, jonkin tovin jo laskettua aikaa myöhemmin, paukahti maailman suruksi maailman Antti Matias Rahja. Tosin tätä tapahtumaa Suomen valtio oli päättänyt juhlistaa kansallisella liputuspäivällä. Ilkeät kielet väittävät että liputus olisi Aleksis Kiven kunniaksi mutta kyllä kaikki totuuden tietävät. Vaikka etunimeksi tulikin Antti, kiellettiin tämän nimen käyttö perheessä samantien koska isällä on sama nimi. Tästä johtuen olenkin kulkenut aina nimellä Matias ja silloin tällöin siitä tuleekin virallisissa paikoissa setvimistä että miten asia meneekään. Perheeseen olin kolmas mukula, ensimmäinen poika tosin. Tarina kertoo että kätilö olisi epäillyt aluksi että olisin sokea koska silmäni olivat niin vaalean siniset mutta onnekseni kätilö oli väärässä.

Perhe viihtyi viisihenkisenä vain vuoden ajan asuen Kempeleessä (itseasiassa aika lähellä nykyistä Zeppeliniä) kunnes maailmaan tulla tupsahti minulle myös pikkuveli, joka myöskin foorumilla vaikuttaa. Siinähän olikin lapsuuden ajaksi leikkikaveria. Lapsuudesta en kyllä sen enempää muista enää mutta yhtenä jouluna (olisinkohan ollut 3 vuotias tai jotain) sain joululahjaksi uuden hienon metallisen säiliörekan (puoliperävaunuyhdistelmä, kromia ja kaikkea) sekä pienen rusinarasian (ja tottakai muutakin mutta älkää ny enää kysykö mitä muuta, vain nämä ovat tarinan kannalta oleelliset). Asiaa minulta tiedusteltaessa ilmeni että mieluisin joululahja ei suinkaan ollut rekka vaan rusinarasia. Valokuva lienee vieläkin tallessa jossa makaan lattialla rusinarasia toisessa kädessä rekkaa ajaen. Huulet päristää tietenkin eihän suuret rekat äänettömiä ole!

Kesällä 1987 perhe muuttikin isän töiden perässä kärpäsenpaskan kokoiseen "kaupunkiin" nimeltä Ylivieska, jossa vanhemmat toki asuvat vieläkin. Siellä kävin koulun ensin Katajan ala-asteella ja sitten Ylivieskan Yläasteella. Mikään tunnollinen oppilas en koskaan ollut, läksytkin lähes aina tekemättä. Yläasteen keskiarvo taisi olla 7,9 - 8,1. Yläasteen jälkeen tie vei siskojen tapaan Ylivieskan Lukioon jossa menikin kolme seuraavaa vuotta rattoisasti. Lukiosta kirjoitin ylioppilaaksi kuuden ällän todistuksella (aineet luettelen jutun lopuksi).

Kouluaikana sitä oli aina ne muutamat kaverit mutta mitenkään menevä en ollut. Ei sitä koskaan huvittanut minnekkään lähteä, kotona oli kiva olla. Toki ala-aste aikana oltiin paljonkin kavereilla kun ne asui lähellä mutta yläaste/lukio aikana ne asuikin jo kauempana. Naisseikkailuja en omaa, koskaan en ole suhteessa ollut. Enkä kyllä pyrikkään mokomaan tulevaisuudessakaan. Tokihan ihastuksia on aina silloin tällöin mutta on parempi pitää turpansa kiinni niin ei tule pettymyksiäkään!

Lukion jälkeen, heinäkuun kolmas 1999 (jos ihan oikein muistan), aamulla hyppäsin junaan joka vei kohti Sodankylän Jääkäriprikaatia. Oli siis aika mennä suorittamaan velvollisuuteni isänmaatani kohtaan. Perhesyiden takia (onhan meillä ulkomaanliikenteen kuljetusliike) pyrin samantien kuljetuskomppaniaan jonne pääsinkin. Itseasiassa suvussani ensimmäisenä vaikka isä, setä ja serkkukin pyrkivät aikoinaan kuljetukseen. Koska siviilissä korttini oli BC paukahti siitä sitten BECE-kuljettajan kakku eli 362 vuorokautta armeijan harmaissa. Päivääkään ei ole muuten kaduttanut! Intissä meni vuosi, mitään nappia ei kaulaan tullut mutta helvetin hyviä kavereita sieltä jäi loppuelämää varten.

Ylioppilaaksi päästyäni olin hakenut Keskipohjanmaan Ammattikorkeakouluun tietoliikenne insinööriksi lukemaan Ylivieskan osastolle ja pääsinkin sisään. Inttiaikana mieli vähän muuttuikin ja pyrin Jyväskylän Ammattikorkeakouluun lukemaan logistiikan insinööriksi. Vaikka pääsykokeeseen meninkin täysin kylmiltään niin kesällä 2000 tuli lappu kotia että Jyväskylään olisi muutto edessä. Syksyllä 2000 oli siis viimein jätettävä äidin helmat ja Ylivieskan tuppukylä ja muutettava ihmisten ilmoille.

Nyt on siis kolme vuotta Jyväskylässä takana ja yksineläminen maistuu. En kyllä sanoisi että mitenkään hirvittävän onnellinen tällä hetkellä olisin koska vaikka ala onkin ehdottomasti oikea niin ei vaan jaksa koulunpenkki kiinnostaa. On koitettava jaksaa taistella vielä se viimeinenkin vuosi että saa paperit kouraan. Kaksi edellistä kesää meni rekan ratin takana enemmän tai vähemmän pääosin etelä Ruotsia ja Suomea kierrellen mutta nyt tänä kesänä olen Turussa töissä. Alaan liittyen tottakai! Syksyksi takaisin Jyväskylään ja koulunpenkille...

Niin ne kuusi ällää... eli
Lukio
Läpi
Lukematta
Läksyt
Lievästi
Laistaen

 

[Minka67]

Jones:

Minka67:
No mä olen Minna Kaplas

Sen verran harvinainen nimi että pakko kysyä tunnetko Jukka Kaplaksen Helsingistä? Jukka oli Jokereitten futisjoukkueen tuohuissa mukana ja pelasi itsekkin PK-35ssa. Näin just viime viikonloppuna Jukan Hangossa.

En tunne Jukkaa, mutta kaiketi jotain kaukaista sukua on kaikki Kaplakset. Terkkuja kuitenkii!

 

[Minka67]

Dominic:

Minka67:
Et sellasia... Niin ja sitten ihan tiedoksi, että sekä mun veli, että tyttäreni ovat kans täällä F1-Foorumilla kirjoitelleet.

Epeli ja Pirita Maunula?

Ei ihan mennyt nappiin tuo arvaus kyllä nyt...

 

[K.Yrjola]

Minka: en varsinaisesti...

 

[Mikko_A]

moon mike torniosta

<small>[ 04-07-2003, 15:13: Message edited by: Mikko_A ]</small>