F1-Forumilaiset esittäytyvät

patukka

Well-known member
Liittynyt
25.1.2002
Viestit
264
Sijainti
Pieksämäki
Olen lukenut mielenkiinnolla kuinka värikästä porukkaa täällä liikkuu.
Itse kaiketi sitten lukeennun sinne forumilaisten vanhempaan päähän koska olen nähnyt päivänvalon 17.11.1961 Pieksämäen aluesairaalassa. Nimeni on Jari "Patu" Kaplas. ( Minkan isoveli )
Tuolloin vietettiin armonvuotta jolloin Pieksämäen kauppala muuttui kaupungiksi.
Elämäni olen elänyt tiiviissä suhteessa musiikkiin ja moottoriurheiluun. Isäni ajoi ennen syntymääni kilpaa SM-tasolla mottoripyörällä eri luokissa. Tuolta ajalta hänellä on mittava kokoelma eri pystejä ja lehtileikkeitä joita ihastuksekseni lueskelin.
Ollessani vaahtosammuttimen kokoinen viikari isän ajoi viimeisiä kertoja kilpaa, tällä kertaa mikroautolla. SM-kisat ajettiin Pieksämäen torin ympäristössä ja silloin olin jo mukana varikolla ensi kertoja. Tarina kertoo, lehtijututkin sen todistavat, isäni ajoi kilpaa Lars Rosbergin kanssa voittaen hänet niukasti. Varikolla olin siis tavannut myös Keke Rosbergin...
Liekö tuossa ollut eka kosketus moottoriurheilun syvimpään olemukseen? Joka tapauksessa silloin ajettiin myös Jyväskylän Suurajot seutukunnalla joita toki piti päästä katsomaan ja kisamakkaraa nauttimaan risiiniöljyn tuoksussa.
Ensimmäinen julkinen esiintyminen ajoittuu reilusti ennen koulun alkua. Oli eläkeläisten joulujuhla johon minut pyydettiin laulamaan " maan korvessa kulkevi lapsosen tie ". Jännitti suunnattomasti kun salintäyteinen, hiljainen yleisö odotti mitä tuleman pitää. Lauloin laulun reippaasti ja kun sain laulun päätökseen, yleisö nousi seisomaan ja taputtamaan innokkaasti, pyytäen lavalle uudestaan! Säikähdin tuota niin että juoksin itkien äidin syliin, luulin ettei minusta pidetty ja minut buuattiin lavalta!!!
Tuolloin ja ala-asteen aikoihin otin pianotunteja, ja olisin kaiketi innostunutkin siihen enemmälti mikäli opettajani, kanttori Kauhanen ei olisi ollut liian vaativa ja tiukka. Vaihdoin soittimen klarinettiin jota soittelin vuoden verran ilman sen kummempaa opetusta.
Kouluaika meni takellellen koska kiinnostuksen kohteet oli muualla kuin opiskelussa. Pääsin ala-asteen läpi kohtullisesti mutta ylä-aste tuotti sunnatonta tuskaa.
Yläasteella rakensin puutöissä itselleni basson. Lankusta tuli niin painava etten jaksanut kannatella sitä samoin kuin Kisse Häkkinen, esikuvani! Eikä se mitään rockkia ole jos poju istuu penkillä ja vääntää bassoa...
Hurriganesin näin eka kertaa, eka levyn julkaisun aikaan ( Rock´´n roll all night long ) Pieksämäen urheilutalossa. Tuo oli käännekohta musiikillisesti. Äijät soitti niin kovaa että lavan edessä ollessani purut tippuivat katosta lavalle!! Tää on oltava se mun juttu, tohon pitää pyrkiä.
Fillarilla kikkailtiin ja etuhaarukoita pidennettiin siinä sivussa ja kuhmuja hankittiin.
Noihin aikoihin hyvä ystäväni haki musiikkiopistoon kitaran opiskeluun. Koska häntä pelotti sen verran lähdin henkiseksi tueksi mukaan. Istui takariviin ja minullekin ojennettiin testilappu täytettäväksi vaikka en ollut sinne menossakaan. No täytin lapun ja pääsin sisään kirkkaasti!! Rehtori sitten kysyi mitä haluan alkaa opiskelemaan kun lapusta jäi soitin pois. Kerroin tehneeni basson joten sinne vaan. Huoneessa odotti valtava kontra-basso ja palasin takasin. Seuraavaksi ehdotettiin kitaraa, pianoa, viulua ym kunnes tuli rummut! Joo tuo kuulostaa hyvältä, olinhan vast ikään nähnyt Hurriganesit ja Remun keikalla. Sinne vaan ja siellä vierähti 5 vuotta. Opettajani Hentunen oli loistava ja innostava opettaja, hän sai minut syttymään rumpuihin. Suoritin tuona aikana Sibelius Akateiman toiseen kurssitutkintoon vaadittavan oppimäärän vaikka minulla ei alkuaikoina edes ollut omia rumpuja joilla treenata läksyjä. Treenasin erikoisluvalla koululla omia aikojani...
Mentiin siis yläastetta ja isäni teki melkoisen sijoituksen ja osti minulle ekat omat rummut. Oli aika perustaa pikkuhiljaa omia bändejä, niitä tulikin sitten melkoinen määrä... Soitettiin ekana Ganesia pommisuojassa ja ekat keikatkin tuli tehtyä. Enää en jännittänyt yleisön reaktioita... wink
Sitten mentiin punkkia, progee, heviä, humppaa, ja tehtiin keikkaa...
Yläasteen viimeisillä luokilla samalla luokalla oli myös Timo Tissari niminen ystäväni. Soittelimme tuolloin Jäppilässä upeassa vanhassa koulussa ja väänsimme naamat totisena heviä ja progee. Edelleenkin tallessa olevista nauhoituksista kuvastaa pilkkasen myös ammattitaitoa :cool:
Timo ehdotti minulle 16 vuotiaana koulussa että lähdetään Patu jenkkeihin... Arastelin ja lupasin tulla perästä jos siellä pärjäät. Timppa lähti reppu selässä ja eteni jopa Sony Music, New York, studion senior engineeriksi. Kävin toki 4 kertaa katsomassa uran etenemistä mutta edelleenkin olen täällä.
Mopon hankin kukkalähetyksiä fillarilla vieden, mutta sain kumminkin vaadittavat rahat kasaan. Mökillä rassattiin serkkupoikani kanssa vanha NSU käyntiin kun isältäni loppui mielenkiinto siihen. Lupasi sen meille jos saamme sen käyntiin. Olisittepa nähnyt yksi kesäinen yö isukin ilmeen kun heräsi siihen että ilman pakoputkea käyvä NSU toimi sittenkin pihassa :D
Pakkohan se sit oli meille antaa kun oli luvannut ja sillä sitten kurvailtiin tyyny perseen alla pitkin taimitarhan hiekkateitä...
Yläasteen 8:s luokka tuplaten etenin säälistä ammattikouluun autonasentajalinjalle. Se meni 2 vuodessa läpi ja auton ajokorttikin tuli hankittua. Eka autoni liikenteessä oli, kuinka ollakaan, NSU! ei tosin tuo peltoauto vaan toinen sellainen... Samaan aikaan luokalla oli mm Risto Kuisma joka oli kiinnostunut kilpaveneilystä. Risto voitti sittemmin maailmanmestaruudenkin pienemmissä luokissa...
Perustettiin elävänmusiikin yhdistykset, cruisailtiin jenkeillä, tehtiin paikallisradioita ja ravintoloita ( edelleen ), Tehtiin soittokeikkoja ja toimittiin tiskijukkana discoissa sekä keikoilla ( Vuodesta 1979 lähtien ammatiksi edelleen ), miksailin bändejä ( edelleen ), rakennettiin festareita...

Naispuolisista olennoista kiinnostuin joskus 15 v kun tajusin mitä tuolle vehkeellä voi tehdä joka jalkojen välissä oleilee... Se jälkeen se sitten onkin ollut yhtä vaakalentoa. Ilon ja pettymyksen täyttämiä aikoja. Olen ollut 3 kertaa kihloissa ja 2 kertaa naimisissa. Minulla on elossa 2 kpl 19 v poikaa, heillä on ikäeroa 4 kuukautta sekä viimeisestä avioliitosta 8 v poika...
Nyt vietän aikaa poikamiehenä.

Ensimmäinen lapseni ( Tyttö ) kuoli aitinsä kanssa traagisesti liikenneonnettomuudessa 1986. Vedin viinaa suruun 5 vuorokautta jonka jälkeen tein ratkaisun elämälleni. Vaihtoehdot olivat, täysipäiväinen juoppo tai jotain tehokasta toimintaa joka vie ajatukset muualle negatiivisista asioista. Päätin valita jälkimäisen ja perustin hyvien ystävieni kanssa Pieksämäelle american autokerhon ( PHRA ry ) Mukana perustavassa johtokunnassa oli myös siskoni Minna ja hän oliin toiminnassa mukana pitkään. Minusta valittiin puheenjohtaja jossa tehtävässä olin 5 vuotta. Heti kerhon perustamisen jälkeen mieleeni hiipui haave omasta radasta. Antti Purasen kanssa asiaa lähdettiin suunnittelemaan ja sittemmin ideaan innostui Pasi Häkkinen. Olimme kaikki kolme Motoparkissa pääosakkaina sekä FHRA, koska kisoja ei voinut järjestää ilman heitä. Sittemmin FHRA kusetti homman nurin ja homma kaatui osaltamme ennenkuin se edes kunnolla saatiin käyntiin. :mad: :mad:
Osuus Motopark Oy:stä oli myös ajajayhdistyksellä muodollisella panoksella mutta heidän suuntaansa meillä ei todellakaan ole antipatioita, upeaa sakkia

Formuloista seuraamaan paikan päältä kiinnostuin formula fun clubin reissulla 90 luvun puolivälissä. Ne lentävät savolaiset... :cool:

Tarinaa olisi vaikka kuinka paljon mutta eiköhän tässä tärkeimmät. Niin ja sen verran vielä että musa-aikoina perustettiin 80 luvun lopulla kavereiden kanssa äänitys-studio ( All Music & Media Oy ) Tulloin 89 tehtiin projekti Bat & Ryyd alusta loppuun ja keikoilla pyörittiin yli vuoden enemmän tai vähemmän liikuttuneessa mielentilassa. Sittemmin pistin itsekin sarvet päähän ja keikkailtiin viime syksyyn saakka jolloin vetäydyin projektista pois...

REFERENSSIT

· Ammattimainen DJ- ja kuulutustoiminta vuodesta 1977 lähtien.
· Pieksämäen elävän musiikin yhdistyksen perustava johtokunta 1980
· Musiikkiopisto opiskelu, lyömäsoittimet 1976-1980
· Radio- ja äänentoistolaitteiden tuonti USA:sta sekä laitteistojen asennus, Radio Keski-Savo Oy 1991
· Ohjelmatoimitukset 1985 alkaen sekä radiomainonnan markkinointi ja valmistus, Radio Keski-Savo Oy 1989-1993
· Motopark moottoriurheilukeskuksen idea, kohteen käynnistäminen ja liiketoiminnan suunnittelu, pää-osakas 1986-1991, Virtasalmi 1986
· Musiikki- ja autourheilun massatapahtumien vastuullinen organisointi, Motopark Oy 1986-1991
· Top Alcohol luokan kiihdytysurheilun Suomen mestaruus tallipäällikkönä 1993
· Yksi kolmesta pääosakkaasta studio All Music & Media Oy:ssä
· PHRA ry, Pieksämäen Hot Rod Association ry, perustaja, puheenjohtaja sekä markkinointivastuun hoito 1986-1991
· Osuuskunta Taito Team, hallituksen varapuheenjohtaja 1992-1994
· Formula Fun Club of Finland, Itä-Suomen piiriedustaja 1995 alkaen, tiedottaminen, club-tapahtumien ja radio-ohjelmien hoito
· Ammattikoulun erikois-opettaja, Suomen ensimmäinen oppilinja, ääni- ja valotekniikka 1999
· Suomen lentopallo instituutin valmistelevan ohjausryhmän jäsen 2000-2001
· Pieksämäki volley hallituksen jäsen, kuulutus- ja ohjelmavastaava 1998-2001
· Pieksämäen Namika / Keski-Savon Paterin kuulutus- ja ohjelmavastaava, beach volley-tapahtumien organisointi 1978-2001
· Rinneradio idea ja projektipäällikkö 1996 alkaen
· Hankesuunnittelija / projektityöntekijä-opistotasonkoulutus Pieksämäki 2000
· Tietokoneen kansallinen ajokorttitutkinto Kuopio 2001
· Hotelli- ja ravintolavastaava, ideointi, tietotekniikka- ja markkinointivastaava Hotel Kemijärvi 2001-2002
· Itä-lapin yhteismarkkinoinnin jäsen Kemijärvi 2001-2002
· Dance Bar Cinema ohjelmavastaava Pieksämäki 2003 alkaen

Jari Kaplas

Kukahan tämänkin jaksaa lukea...
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Täällä on ollut paljon hyviä juttuja. Olisikohan minunkin pitänyt väsätä omaa ihan ajan kanssa?
 

patukka

Well-known member
Liittynyt
25.1.2002
Viestit
264
Sijainti
Pieksämäki
Jones:
Olipa herralla Kapulavalas melkoiset referenssit! eek!
Niin tuollainen tuli joskus rakennettua Purasen Antin pyynnöstä ja olen huomannut sen olevan hyvinkin käytännöllinen ajan saatossa. Pikku juttu, vie aikaa mutta kehoitan tekemään... wink
 

Minka67

Satunnainen jahkailija
Liittynyt
14.12.2000
Viestit
1861
Sijainti
Kuopio
Tuossahan oli veljeltä vasta lievä pintaraapasu elävästä elämästä. :rolleyes:

Mutta eihän niitä "likasia yksityiskohtia" kai kukaan tartte... :D eek! :D :cool:
 

patukka

Well-known member
Liittynyt
25.1.2002
Viestit
264
Sijainti
Pieksämäki
Niin jos haluatte kuulla kokemuksia enemmänkin niin voin kertoa kyllä eri osa-alueilta pääkohtia lisää.

Voin toki laittaa sähköpostiinkin niin ei täällä porukka hikeenny liikaa... :cool:
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Norman:
Lisäksi olen fanaattinen keskustapuolueen kannattaja, onhan "pitkä" Vanhanen oman kylän miehiä.
Tiedonanto! En ole Normanin kakkosnikki, vaikka samaa puoluetta äänestämmekin!
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
patriot:
Norman:
Lisäksi olen fanaattinen keskustapuolueen kannattaja, onhan "pitkä" Vanhanen oman kylän miehiä.
Tiedonanto! En ole Normanin kakkosnikki, vaikka samaa puoluetta äänestämmekin!
Kakkosnikit voidaan tuoda Espanjasta! :mad: !
Ett silleen!!!!!!!
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Pitäähän minunkin nyt jotain väsätä, kun kerrankin vapaassa on tasokas topikki!

Niin vuonna 1982 joulukuun 30. päivä syntyi Vaasan keskussairaalassa henkilö, joka esintyy F1-foorumilla nimimerkillä patriot!

Pienenä tein kaikkea mitä sen ikäiset, eli leikin sotaa, poliisia ja katsoin Ritari Ässää. Yhteiskunnalliset ja maailmanpoliittiset ovat kiinnostaneet minua lapsuudesta asti. Syytä tähän en tiedä. Ala-aste ikäisenä seurasin maailman tapahtumia ja luin paljon mitä missäkin tapahtuu.

Perheeseeni kuuluu minun lisäkseni isä, äiti ja kaksi siskoa. Olen perheen esikoinen. Perhetaustani on vahvasti keskustalainen, mutta vanhempani eivät ole kuitenkaan olleet koskaan aktiivisesti mukana politiikassa. Oikeastaan olen itse muodostanut poliitisen kantani 90-luvun puolivälissä. Minulle ei ole koskaan pakkosyötetty mitään poliittista aatetta.
Olen nykyään myös keskustanuorten jäsen. En ole kuitenkaan mikään aktiivinen jäsen, johtuen opiskelusta ja muista kiireistä.

Ylioppilaaksi kirjoitin keväällä 2001 C:n papereilla. Menin samana kesänä armeijaan, jossa viihdyin 6kk. Palasin reserviin tykkimiehenä. Palveluspaikka oli Kainuun Prikaati, Kajaani! Armeijan jälkeen toimin puoli vuotta kouluavustajana paikallisella ala-asteella. Viime syksynä aloitin opiskelut Raumalla.

Seuraan moottoriurheilua, lähinnä Formula ykköstä ja Rallin mm-sarjaa, jonkin verran myös muita sarjoja. Formuloista kiinnostuin vuonna 1997, kun katsoin kaverini luona kisaa. Taisi olla kanadan gp kyseessä. Toki olin aikaisemminkin jollain lailla selvillä lajista, mutta silloin innostuin koko touhusta oikein kunnolla. Mika Häkkisen ensimmäisen voiton tulen muistamaan aina.Sen jälkeen kisojen väliin jättäminen oli vaikeaa. Olen siis kannattanut aina suomalaisia kuljettajia. Minulla ei ole ns. suosikkitallia. Tosin McLarenin asiat kiinnostaa siitä syystä, että siellä on nyt ajanut Mikan jälkeen Kimi.

Mutta se siitä!

<small>[ 09-07-2003, 23:15: Message edited by: patriot ]</small>
 

Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8257
Sijainti
Helsinki
Misa1:sen takana piilee heppu nimeltä Mika, syntynyt 1973, Norrköping.

Asuintie kulki näin:
Norrköping -> Pohjoissavo -> Eteläsavo -> Vantaa -> Helsinki.

Koulutie meni jotenkin näin:
Joku päiväkoti -> Ala-aste -> Ylä-aste -> Ammattikoulu, muurari(lopetin kesken) -> Armeija -> Lukio -> Ammattikoulu

Työelämän reitti suurinpiirtein tähän tyyliin:
Tiskausta ja imurointia kotona -> Mansikan poiminta(kestin 1 päivän moista puuhaa) -> Metallihommia -> Raksahommia -> Päiväkodissa pentuvahtina -> Puutyöpaja -> Multimediapaja -> Internet kahvila ja sitä rataa "IT-ala" vei mennessään.

Harrastuksiin kuuluu nykyään oikeestaan vaan syöminen, juominen, soittaminen(kitara ja kannut), muijan kans hengailu(lähentelee 7 vuotta), kavereiden kans baareissa notkuminen, bilis, joskus salilla käyminen ja jotain muuta mitä ei nyt just tule mieleen.

Musiikkia kuuntelen yleensä aina, kokoajan, joten sitä ei lasketa harrastukseks sinänsä.

Siinähän se sit noin niinku pääpiirteissään.
 

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6407
"lähentelee 7 vuotta"

siis sen ikä vai suhteen kesto? :confused: doubtful
 
Ylös