Yleisesti ottaen ilmapiiriä pitäisi yrittää parantaa täällä reilusti, mutta onko siitä enään hyötyä kun iso osa käyttäjistä siirtynyt toisaalle.
Se on taivaan tosi. Surullista että täällä on näinkin paljon rajoitettu sananvapautta (tosin sitä ilmenee kaikkialla).
Mutta näin nämä mielivaltaiset "modet" on heittäneet narun tämän foorumin kaulaan joka kiristyy kiristymistään.
Sanavapaudesta ja rennommasta ilmapiiristä yritettiin keskustella ylläpidon puolella muutama vuosi sitten mutta modet halusivat nostattaa forumin tasoa kovalla kurilla ja käskettiin painumaan muille forumeille jos linja ei miellytä. Toisin sanoen halusivat tehdä tästä forumista harmonisen rukouspiirin jossa ei olisi väittelyä. Silloin ei kuunneltu ja nyt on paskat housuissa.
Ei tuo sinun kannattamasi ehdotus F1-kisojen erillisestä liveseurantaketjusta luopumisesta yhtään ainakaan auttanut asiaa, koska se tappoi käytännössä kokonaan F1-kisojen liveseurannan ja siten ainoastaan hiljensi entisestään muutenkin hiljaiseksi käynyttä keskustelua.
Sitä paitsi moderaattoreiden puolutukseksi on sanottava, että kun he tekevät työnsä kunnolla yrittäen pitää keskustelun siistinä heitä haukutaan liian tiukasta linjasta ja sitten kun he löysäävät linjaa heitä haukutaan siitä, että he eivät hoida työtään kunnolla.
Ei tuo sinun kannattamasi ehdotus F1-kisojen erillisestä liveseurantaketjusta luopumisesta yhtään ainakaan auttanut asiaa, koska se tappoi käytännössä kokonaan F1-kisojen liveseurannan ja siten ainoastaan hiljensi entisestään muutenkin hiljaiseksi käynyttä keskustelua.
Silti oli pakko väkisin jakaa se kisakeskustelu kahteen osaan, vaikka muut sujuvasti jälkihöyrysivät sujuvasti jo muualla? Ei paljon järki päätä pakota.
Eikä täällä taida mitään modeja tai muitakaan päättämässä olla.
Ei tuo sinun kannattamasi ehdotus F1-kisojen erillisestä liveseurantaketjusta luopumisesta yhtään ainakaan auttanut asiaa, koska se tappoi käytännössä kokonaan F1-kisojen liveseurannan ja siten ainoastaan hiljensi entisestään muutenkin hiljaiseksi käynyttä keskustelua.
Tuskin tuo ketjujen määrä sitä tappoi. Jos syynä ei ollut unettava kisa, niin sitten se, että koko touhu on täyttä sekoilua ja ketjun nimen perusteella siinä puhuttiin vain harjoituksista.
Nikulan Jonnen ja Natsi Riepon (sama henkilö?) linja oli se, että linja muuttuu koko ajan ja sensuurilistalle lisätään mielivaltaisesti ja asiasta ilmoittamatta sanoja, joista jaetaan suoraa bannia. Tai sitten viestit katosivat forkalta eikä itse aina tiennyt, että oliko viestiä kirjoittanutkaan. Se oli kuulemma varoitus, jonka jälkeen pidemmät bannit olisivat oikeutettuja. Itse kun en edes selaile läpi ketjun vanhoja viestejä, niin en koskaan olisi huomannut viestin poistamista vaikka olisin muistanutkin kirjoittaneeni johonkin ketjuun. Jossain välissä käytäntönä oli jopa se, että kun viestiin kirjoitti "paska", niin mode kävi itse kirjoittamassa viestin uusiksi uudella sisällöllä ja väärensi käyttäjän sanomisia. Se on identiteettivarkaus ja Suomen lain mukaan rikos. Täällä ei ole koskaan ollut toimivaa linjaa ainakaan minun aikanani.Sitä paitsi moderaattoreiden puolutukseksi on sanottava, että kun he tekevät työnsä kunnolla yrittäen pitää keskustelun siistinä heitä haukutaan liian tiukasta linjasta ja sitten kun he löysäävät linjaa heitä haukutaan siitä, että he eivät hoida työtään kunnolla.
Mitä mieltä olette jos Formula 1 -alafoorumille avattaisiin GP-toikin lisäksi erillinen F2 ja F3 keskustelu a la ”Formula 2 & 3 - 2019 - Itävalta”? Nyt kyseisten luokkien keskustelu käy Muu moottoriurheilu -alafoorumilla. F3 keskustelu käydään Niko Kari -toikissa. Mielestäni jos nämä kisakohtaiset keskustelut avattaisiin Formula 1 -puolelle se lisäisi keskustelua. Kynnys siihen ainakin pienenisi.
Ajatuksessi on hyvä, ongelmana on vain vähäinen kiinnostavuus. F2-sarjaa ei tunnu kukaan seuraavan ja F3:ssa vain Niko Kari ja Simo Laaksosen otteet kiinnostavat. Itse kisatapahtumista mainitaan ohimennen. Kun F1 vie suurimman huomion, niin alaluokkien ketjut jäävät tulosten julkaisemiseen.
Ajatuksessi on hyvä, ongelmana on vain vähäinen kiinnostavuus. F2-sarjaa ei tunnu kukaan seuraavan ja F3:ssa vain Niko Kari ja Simo Laaksosen otteet kiinnostavat. Itse kisatapahtumista mainitaan ohimennen. Kun F1 vie suurimman huomion, niin alaluokkien ketjut jäävät tulosten julkaisemiseen.
Riippuu kai siitä, kuka sarjan voittaa. Latifilla on ovi Williamsin jalan välissä mutta hän ei voi saada superlisenssiä, koska on ajanut liian huonosti. Tällä kaudella hän kuitenkin johti sarjaa alkukauden ajan ja on edelleen kakkonen. Olipa hänen lopullinen sijoituksensa mikä vain, niin jos sillä irtoaa superlisenssiin vaadittavat tasopisteet, niin hän noussee Williamsille uudeksi pastormaldonadoksi ja lancestrolliksi. Näkisin että hänen haaveidensa kariutuessa jopa Sette Camara voisi onnistuessaan olla ehdolla Williamsille, onhan hänelläkin rahaa.F2 on kiehtova myös. Tänä vuonna ei mitään ykköstykkiä ole ja en usko voittajan nousevan kuninkuusluokkaan ainakaan vielä.
Kyllä. Mikäänhän ei estä perustamasta uutta ketjua F1-alueelle. Laittaa vain hyvän pohjustuksen, jotta pahimmat valittajat saa pidettyä hiljaisina ja muut rohkaistuvat osallistumaan keskusteluun.Ois paljon sanottavaa jos ois vain keskustelijoita. Foorumin rakennetta voisi tältäkin kantilta miettiä. Mahtuisiko oheisluokat F1-keskustelun alle näkyvyyden parantamiseksi?
Avasin nyt kuitenkin Muu moottoriurheilu -puolelle ketjun F2/F3 Itävallan viikonlopulle. Jos saa tuulta alleen, niin käydään jatkossa keskustelua F1 -puolella. Kyseiset pikkuformulat ovat kuitenkin niin vahvasti sidoksissa Ykkösiin.
Ketju: F2 & F3 - 2019 - Redbull Ring - Itävalta
Edit: Jos joku voi siirtää keskustelun F1 -alafoorumille, niin anna mennä vaan.