F1-kauden alku lykkääntyy – mutta kuinka pitkälle?

  • Viestiketjun aloittaja SJ
  • Aloituspäivämäärä

Felix

Well-known member
Liittynyt
12.7.1999
Viestit
1258
Kesäkuun alun Baku tulee varmasti aivan liian aikaisin eteen. Elokuun lopun Spa voisi olla ensimmäinen alkuperäisellä aikataululla ajettava kisa. Ehkä siihen elokuulle voisi Aasian peruutettuja kisoja laittaa olettamalla että siellä suunnalla tauti saadaan nujerrettua.
 
Viimeksi muokattu:

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
6248
Kilpailut 1-6 on nyt virallisesti lykätty/peruttu. Ennen Bakua ei ainakaan ajeta.
 

Bunder

Well-known member
Liittynyt
21.2.2017
Viestit
835
Juuri vahvistettiin, että Monaco peruttu kokonaan tältä kaudelta.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5686
Nyt sitten huomataan kuinka turha kisa se yleensä on.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5714
Epävirallisen tiedon mukaan myös Bakun kisa peruttaisiin. Kausi avattaneen nyt siis aikaisintaan Kanadassa. Tähänkin täytyy suhtautua varauksella, sillä Kanadassa korona leviää toistaiseksi vielä maltilla mutta naapurimaassa USA:ssa on täysi kaaos päällä. Se tulee aivan varmasti leviämään aikanaan vaahteranlehtiinkin. Maailmalla tilanne on kyllä niin sekaisin, että kesäkaudella tuskin nähdään ainuttakaan kilpailua, mihin voitaisiin ottaa katsojia paikan päälle ollenkaan.

https://www.autosport.com/f1/news/148757/baku-set-to-be-postponed-as-f1-faces-further-delay
 
Viimeksi muokattu:

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6407
Veikkaan, että koko kausi perutaan/siirretään ensi vuoteen. Mikä olisikin järkevää. Typerää ajaa joku mahdollisesti 10 kisaa tms. Sekään ei välttämättä onnistu riippuen epidemioista. Lisäksi logistinen mahdottomuus myöskin ajaa joka vkl kisoja tms.

Eli en näe muuta vaihtoehtoa kuin fialta päättää, että tämä kausi 2020 perutaan ja ens vuonna ajetaan kausi 2021 läpi näillä autoilla ja nykysäännöillä. Sääntömuutokset lykkääntyy vuoteen 2022.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5714
Eli en näe muuta vaihtoehtoa kuin fialta päättää, että tämä kausi 2020 perutaan ja ens vuonna ajetaan kausi 2021 läpi näillä autoilla ja nykysäännöillä. Sääntömuutokset lykkääntyy vuoteen 2022.
Nythän on jo päätetty, että autojen tekniikka hyvin paljolti jäädytetään ensi kaudeksi. Vain aerodynamiikkaa saa kehittää. Lisäksi McLaren saa jonkinlaisen poikkeusluvan, sillä se vaihtaa ensi kaudella Mercedesin moottoreihin ja siitä johtuen tallin on pakko tehdä sopeutuksia muihinkin komponentteihin, jotta moottorit saadaan ylipäätään paketoitua autoon.

Niin, en tiedä itsekään, missä se kipuraja sitten menee. Onko kymmenen kilpailun tynkäkausi liian lyhyt, että olisi sama jättää ajamatta kokonaan? Voisiko onnistua ajaa kisat läpi ilman MM-statusta? Tällöin voitaisiin myös kokeilla uudenlaisia kisaformaatteja – sellaisistahan on keskusteltu jo vuosia.

Taloudellinen paine kauden läpi suorittamiseksi lienee aivan mahdottoman kova. Osa talleista tarvitsee ne rahat ja jos kisoja ei ajeta, niin rahaakaan ei tule. Uskon että vähintään kymmenen kilpailun pituinen minikausi ajetaan vaikka sitten perättäisinä viikonloppuina keskitalvella, jos tilanne sitä vaatii. Toki virustilanteen pitää parantua sellaiseksi, että sitä on edes mahdollista yrittää.
 
Viimeksi muokattu:

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
6248
Luin jostain pari viikkoa sitten, että kahdeksan kilpailua on minimi, jotta mm-tittelit voidaan jakaa. Joten luulen sarjan tähtäävän vähintään siihen, vaikka tilanne miten pahalta tahansa näyttäisikin.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5714
Minä en usko tämän kauden olevan vaarassa – jossain muodossa se kyllä viedään läpi vaikka sitten tosiaan talven aikana. Sen sijaan ensi kauden alku voi myös lykkääntyä ja kalenteri typistyä. Kausi 2022 halutaan aloittaa normaalin aikataulun mukaisesti.
 

mikkori

Active member
Liittynyt
8.9.2004
Viestit
43
Jos tällä hetkellä maat ryöstelvät toisiltaan hengityskoneita ja hengityssuojaimia ja tartunnat leviävät tätä tahtia, niin en usko että ainakaan yleisön kanssa päästään tällä kaudella kisoja juurikaan ajamaan. Huonolta näyttää kyllä kaikin puolin.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5714
Jos tällä hetkellä maat ryöstelvät toisiltaan hengityskoneita ja hengityssuojaimia ja tartunnat leviävät tätä tahtia, niin en usko että ainakaan yleisön kanssa päästään tällä kaudella kisoja juurikaan ajamaan. Huonolta näyttää kyllä kaikin puolin.
Aiemmin jäi minultakin huomioimatta se seikka, että monet järjestäjät voivat haluta päätöksen asiasta kuukausia etukäteen.

Tällä viikolla Iso-Britannian GP:n järjestäjät kertoivat, että kilpailun kohtalosta on päätettävä tämän kuun aikana, vaikka kalenterissa sen paikka on vasta heinäkuun keskivaiheilla. Jos näin menetellään useimpien kisojen kanssa, niin kyllä jo ennen kesätaukoa on jouduttu perumaan useita syyskauden kilpailuitakin. Ja tästä seuraa myös loogisesti se, ettei kilpakautta voida välttämättä polkaista käyntiin parin viikon varoitusajalla, ajettiinpa yleisön kanssa tai ilman.

Tässä voi käydä niin, että F1:n maailmanmestaruus ratkaistaan enimmäkseen Aasiassa järjestettävillä ja tyhjille katsomoille ajettavilla kisoilla. Noin kymmenen kilpailun pituinen kalenteri voi vielä olla mahdollinen, mikäli muutosten ei haluta järkyttävän myös kauden 2021 aikatauluja.
 

YaZka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2002
Viestit
954
Sijainti
Tampere
Toivottavasti ajettais ees 11 kisaa niin Kimi pääsis tilastoissa kärkeen...

Eikös Abu Dhabilla oo sopparissa yksinoikeus, että kausi pitäis päättää sinne.

Tai sitten ajettais sarja syksystä 2020 loppukesään 2021 mestaruuskausi ja jäis tavallaan yks kausi välistä kokonaan pois.

Toisaalta Macin moottorisekoilu ei oikein tuommoiseen soveltuis :)

Ja sit 2022 alkais uusilla autoilla normi kausi.
 

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3666
Luin jostain pari viikkoa sitten, että kahdeksan kilpailua on minimi, jotta mm-tittelit voidaan jakaa. Joten luulen sarjan tähtäävän vähintään siihen, vaikka tilanne miten pahalta tahansa näyttäisikin.
Ajattelin juuri ehdottaa että kahdeksan kilpailun kaudella mestaruus olisi vielä järkevää jakaa. Siitä lyhyemmäksi alkaa olemaan aika tynkä historian valossa.
 

Bunder

Well-known member
Liittynyt
21.2.2017
Viestit
835
Shanghain rata on jälleen avattu ja ensimmäinen yleisölle järjestettävä tapahtuma on kesäkuussa oleva GT-kisa. Tässä käy vielä niin, että Kiinan GP on kaiken jälkeen kauden avauskisa. :D
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5714
Omasta mielestäni ei ole järkeä lähteä kiirehtimään kauden avaamisen kanssa, jos seuraaville osakilpailuille ei ole vielä ajankohtaa. Tosin tässä vaiheessa F1-sarjan kaupalliset intressit ovat jo niin kovassa paineessa, että urheilulliset seikat uhkaavat jäädä toiseksi. Suureksi osaksi Italian tilanne tässä kuitenkin määrää aikataulun, sillä jos Ferrari-ihmisiä ei uskalleta päästää kisan järjestävään maahan, niin ajaminen on vaikeaa.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5686
Mikä muuten on järjestävien maiden status koskien rajan ylittämistä? Onko Kanadassa rajat auki? Lentoliikenne ainakin varsin vähäistä muutenkin koko maailmassa. Jos tuossa Bunderin viestissä olisi linkki uutiseen, niin siinä tais olla jotain laivarahdeista Kiinaan?
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5686

xracerdk

New member
Liittynyt
15.4.2019
Viestit
1
Sijainti
Finland
Toivon vain, että tämä ei kestä kauan. Minulla on sukulaisia ulkomailla, ja se on pahempaa kuin he ovat täällä. Joten kai tämä on parempaan suuntaan. mutta toivon, että F1-kaudet alkavat pian.
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
9716
Sijainti
Helsinki
Luin jostain pari viikkoa sitten, että kahdeksan kilpailua on minimi, jotta mm-tittelit voidaan jakaa. Joten luulen sarjan tähtäävän vähintään siihen, vaikka tilanne miten pahalta tahansa näyttäisikin.
Näin se menee. Minimivaatimus maailmanamestaruussarjalle on kahdeksan kilpailua kolmella mantereella. Tämän saisi toteutettua ajamalla viisi euroopan kisaa, Brasilian, Japanin ja Kanadan kilpailut. Tämän toteutuminen nykyisessä tilanteessa on epätodennäköistä, mutta toivossa on hyvä elää.

Article 2.4.3.b.i states that in order to qualify as a world championship, the calendar "must include Competitions taking place on at least three continents during the same season."
The minimum number of races needed for a season is eight, as set out under Article 5.4 of the sporting regulations.
https://www.autosport.com/f1/news/148887/how-many-races-does-f1-need-to-declare-a-season
 
Ylös