F1-kuljettajat arvosteltavina

RK-62

Porno-Erkki-wannabe
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
14922
Sijainti
Kni
Huomasin saman. Jotain ymmärtämisvaikeuksia tässä nyt oli. Jospa nuo jutut aukeaisi jollekin kolmannelle osapuolelle.
 

Felix1

Well-known member
Liittynyt
10.8.2000
Viestit
514
Tottakai kaikki F1-kuljettajat haluaisivat saada kilpailukykyisen auton, tasavertaisen aseman tai ykköskuljettajan statuksen ja mahdollisuuden voittaa maailmanmestaruuden.

Rubens mennessään Ferrarille luopui käytännössä ensimmäistä kohtaa lukuunottamasta toiveistaan. Jos Rubens todellakin luulee että hän automaattisesti siirtyy Michaelin lopetettua hänen saappaisiin niin eipä voi kuin ihmetellä.

Jos minulle esitetään monien miljoonien sopimusta, joka pitää sisällään hieman kuvien kumartamista, pistän nimeni nopeasti paperiin. Sinulla tietysti on niin paljon rahaa, että kieltäytyisit moraalisista syistä moisesta sopimuksesta?

Toisia kiinnostaa vain raha, toisilla on myös periaatteita ja tavoitteita. Senna olisi ajanut aikoinaan vaikka ilmaiseksi Williamssilla. Raha tuskin oli Rubenssin Ferrarille siirron syy vai onko hän todellakin niin huono että ainoa mahdollisuus ansaita rahaa oli Ferrari? Minä ajaisin mieluummin Ferrarin 1a -kuljettajana ilmaiseksi kuin 1b -kuljettajana hyvällä palkalla. Rahaa voi sitten mestaruuden jälkeen siirtyä nostamaan vaikka BARilta :D . Näin olisin sekä mestari että rikas kuin vaan pelkästään nöyrä ja rikas 1b kuljettaja.

Eikö Justin Wilson ole nöyrä ja alistunut kun hän on tehnyt sopimuksen tallin kanssa jolla ei ole mitään mahdollisuuksia menestyä?

Mieshän siirtyi juuri mikkihiiritallista keskikastin talliin. Se ei ole nöyryyttä tai alistuneisuutta vaan urakehitystä...vertailu Rubenssiin turhaa

Ja tuskin kovin moni kuski tuosta paikasta olisi kieltäytynytkään. Siihenhän sisältyy lähes kaikki mistä kilpakuljettajat unelmoivat ja johon vain harvoilla ja valituilla on mahdollisuus: Paikka F1-luokan huipputallissa huippupalkalla.

Yllättävän moni siitä kuitenkin kieltäytyi ainakin paremmista kuljettajista, vaatii se jonkinlaista alistumista lähteä valmiiksi ajamaan kakkoskuskin asemassa ilman todellista toivoa paremmasta.

Sinänsä Rubenssia on turha sääliä, hän on valinnu tiensä...

<small>[ 23-08-2003, 00:49: Message edited by: Felix ]</small>
 

Ilmari

Banned
Liittynyt
6.8.2003
Viestit
1939
Senna olisi ajanut aikoinaan vaikka ilmaiseksi Williamssilla
-------------

Päätin lopettaa jankuttamisen, mutta kommentoin vielä tätä, koska nyt puhutaan eri asiasta.

Senna on poikkeus joka vahvistaa säännön. Senna oli miljonääri (jos ei peräti miljardööri) jo ennen kuin hän oli ajanut metriäkään millään autolla.

Ainakaan nykykuljettajista en tiedä ketään joka olisi syntynyt samanlainen kultalusikka suussa (esim Schumi on entinen automekaanikko).
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
M Schumacher
Objektiivista arvostelua hankala antaa. Nopea ja taitava, sitä ei käy kiistäminen. Vahvana persoonana jakaa fanit kannattajiinsa ja vastustajiinsa. Henkilökohtaisesti en ole koskaan pitänyt Schumin tyylistä. Muistan jo miehen Benetton-aikoina asettuneeni vastakkaiseen leiriin, joten en laskisi itseäni anti-Schumistiksi pelkästään Schumi-Häkä -taistelun vuoksi.
Syy voi olla Schumin häikäilemätön ajotyyli, yliluonnollinen onni, selkeä ykköskuskin palli tai miehen joskus päättömät lausunnot (varsinkin Häkä-taistelun aikaan). Joka tapauksessa ärsyttävä henkilö kaikin puolin.

Barrichello
Mitähän tähän sanoisi. Säälittää. Siirto Ferrarille Schumin apupojaksi oli uran kannalta itsemurha. Tunteikas heppu joka voittaessaan (silloin kun saa luvan voittaa) puhkeaa kyyneliin pallilla. Rubinhosta voisi olla vaikka mihin jos olisi päässyt/mennyt johonkin muuhun huipputiimiin.

Montoya
Tulevaisuuden mestari, ehkä jopa tänä vuonna. Joskus vähän liiankin kovilla kierroksilla käyvä kuumaverinen latino. Peräänantamattomuus voi olla myös tappioksi, kuten nähtiin viime vuonna Unkarissa..
Nopea rämäpää ja osaa median kikat.

R Schumacher
Väkisinkin tulee verrattua isoveljeensä. Veljeään kaikin puolin laimeampi versio. Suoritukset epätasaisia, joskus jopa amatöörimaisia. Hankala sanoa mitään sen kummempaa. Väritön tyyppi, ei pääse loistamaan Montoyan rinnalla kuin ajoittain.

Räikkönen
Kimiä verrataan aina Häkään, joka ei mielestäni tässä vaiheessa ole realistista. Häkä nousi legendaksi oikeastaan Melbournessa 1996. Vain muutamaa kuukautta aikaisemmin hän oli käynyt kuoleman porteilla, ja noin nopea palaaminen rattiin nostaa miehen kuin miehen osakkeita. Sitä ennen Häkäkin oli samanlainen epäonninen lupaus kuin Kimi nyt. Onnettomuus muutti Häkän arvomaailmaa, ja nähdäkseni vasta se teki Häkästä sen charmikkaan rennon maailmanmestarin joka valloitti fanien sydämiä ympäri maailmaa.
Kimin on lähes mahdoton vastata siihen. Kimillä on edelleen aikaa kehittää nopeuttaan, kypsyyttään ja ennenkaikkea mediataitojaan. Annetaan miehelle aikaa.. ja ajatellaan Kimiä Kiminä, eikä Häkä 2:na.. wink

Coulthard
Tällä miehellä ei ole enää kovin paljon aikaa. Nopeus riittää hyvänä päivänä juuri tallikaverin vauhtiin, mutta niitä hyviä päiviä tuntuu olevan kovin nihkeästi. Keskimääräistä nopeutta ja tasaisuutta pitäisi vielä uran ehtoopuolella pystyä parantamaan. Nähdäkseni David on näiltä osin mahdottoman tehtävän edessä. Ihme on jos skotti nähdään vielä 2005 huipputallissa.

Alonso
Alkukausi näytti että Fernando osaa ajaa autoa. Nyttemmin huomioni on kiinnittynyt enimmäkseen mestaruustaistoon, joten Renault-kuskeista ei ole piirtynyt kovin selkeää kuvaa. Nuori lupaus, joskin suoritukset ovat hieman heitelleet. Silti, kuten Kimillä, Fernandolla on vielä aikaa.

Trulli
Aika-ajaja. Parhaat suoritukset yleensä aika-ajoissa. Kisavauhti ei pitkällä tähtäimellä ole vakuuttanut. Toki hyviä suorituksia mahtuu mukaan, mutta yleiskuva on jotenkin tukkoinen kisojen osalta. Jarnon on vaikea kivuta huipputallin nopeammaksi puoliskoksi Schumin, Montyn, Kimin ja Alonson keskellä. Aikaa toki on eikä koskaan tiedä mitä tapahtuu..

---

Tulihan siinä jo.. lisää tulee sitten kun/jos jaksan sepustaa.
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Ilmari:

Senna on poikkeus joka vahvistaa säännön. Senna oli miljonääri (jos ei peräti miljardööri) jo ennen kuin hän oli ajanut metriäkään millään autolla.

Ainakaan nykykuljettajista en tiedä ketään joka olisi syntynyt samanlainen kultalusikka suussa (esim Schumi on entinen automekaanikko).
Mitähän sitä on oikein luettu... Senna oli lopettaa uransa vuoden 1981 lopussa rahoitusvaikeuksien vuoksi ja itse asiassa työskentelikin isänsä yrityksessä jonkin aikaa palattuaan pettyneenä Euroopasta kotimaahansa ennen kuin tilanne muuttui. Ongelma ratkesi lopulta isä Miltonin ja paikallisen pankin alkaessa tukemaan uran jatkoa. Sennan perhe oli kyllä käsittääkseni Brasilian harvalukuista paremmin pärjäävää kansanluokkaa, mutta miljonääri ja miljardööri ovat järjetöntä potaskaa.

<small>[ 23-08-2003, 01:39: Message edited by: Bobakki ]</small>
 

Ilmari

Banned
Liittynyt
6.8.2003
Viestit
1939
Bobakki:
Ilmari:

Senna on poikkeus joka vahvistaa säännön. Senna oli miljonääri (jos ei peräti miljardööri) jo ennen kuin hän oli ajanut metriäkään millään autolla.

Ainakaan nykykuljettajista en tiedä ketään joka olisi syntynyt samanlainen kultalusikka suussa (esim Schumi on entinen automekaanikko).
Mitähän sitä on oikein luettu... Senna oli lopettaa uransa vuoden 1981 lopussa rahoitusvaikeuksien vuoksi ja itse asiassa työskentelikin isänsä yrityksessä jonkin aikaa palattuaan pettyneenä Euroopasta kotimaahansa ennen kuin tilanne muuttui. Ongelma ratkesi lopulta isä Miltonin ja paikallisen pankin alkaessa tukemaan uran jatkoa. Sennan perhe oli kyllä käsittääkseni Brasilian harvalukuista paremmin pärjäävää kansanluokkaa, mutta miljonääri ja miljardööri ovat järjetöntä potaskaa.
Tässä yksi lähde:

http://www.f1rogues.com/index.php?pOption=articleview&pArticleId=44

Ja ote tuolta sivulta:

The family was rich, it’s wealth built on a car component distribution business that employed seven hundred and fifty workers (omisti yrityksen jossa työskenteli 750 työntekijää!!!!).

Myönnän että ehkä nuo sulkeisiin laittamani sanat "ehkä jopa miljardööri" olivat liioittelua. Sennan lähtökuopat olivat kuitenkin aivan erilaiset, kuin kenenkään nykykuljettajan.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Bobakki:
Ilmari:

Senna on poikkeus joka vahvistaa säännön. Senna oli miljonääri (jos ei peräti miljardööri) jo ennen kuin hän oli ajanut metriäkään millään autolla.

Ainakaan nykykuljettajista en tiedä ketään joka olisi syntynyt samanlainen kultalusikka suussa (esim Schumi on entinen automekaanikko).
Mitähän sitä on oikein luettu... Senna oli lopettaa uransa vuoden 1981 lopussa rahoitusvaikeuksien vuoksi ja itse asiassa työskentelikin isänsä yrityksessä jonkin aikaa palattuaan pettyneenä Euroopasta kotimaahansa ennen kuin tilanne muuttui. Ongelma ratkesi lopulta isä Miltonin ja paikallisen pankin alkaessa tukemaan uran jatkoa. Sennan perhe oli kyllä käsittääkseni Brasilian harvalukuista paremmin pärjäävää kansanluokkaa, mutta miljonääri ja miljardööri ovat järjetöntä potaskaa.
ainakin sennan elämästä tehty kirja (joku niistä Christopher Hiltonin kirjottamista) väittää että sennan vanhemmat antoivat pojalleen luvan käydä kilpaautoilijan uraa tiettyyn pisteeseen asti (britannian pikku formuloihin) ja sen jälkeen senna palas allapäin brasiliaan.... taivuteltuaan isältänsä suostumuksen kilpaa ajamiseen, mies palas takaisin britanniaan... Sennalla ei koskaan ollut yhtään virallista sponsoria britannian pikkuluokissa, siitä todisteena oli ko. kirjassa pari valokuvaakin jossa senna poseeraa parin muun brasilialaisen kilpa ajajan kans, ja senna oli ainoa jonka haalareissa luki vain "Ayrton Senna" vyötärön kohdalla...
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Jeps, tuo Sennan isän yritys on kieltämättä suurempi kuin muistelin. Vaan kultalusikka suussa syntyminen ei mielestäni pidä paikkaansa. Mikäli olet tuota pidemmälle lukenut olet törmännyt tähänkin lauseeseen:
"In racing talent is not important; a bad driver with money can get a good team but a good driver with no money can only get a bad team."

Kertonee tuokin nyt kuitenkin jotain. Okei, Senna olisi ollut varsin hyvässä asemassa joka tapauksessa, mutta toisaalta perhekin painosti häntä siirtymään perheyritykseen kunnes Ayrton sai tahtonsa läpi mikäli olen ymmärtänyt oikein, jälleen kerran.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
ja tarkennusta edelliseen .... :
http://www.f1rogues.com/index.php?pOption=articleview&pArticleId=45

Senna was at a cross road in his life, he was on the very of becoming a racing driver but his father wanted him to come into the family business. Senna attended business school but dropped out of after three months. His heart was in racing and he had persuaded his father to back him finically of a full year on motorsport’s next rung, Formula Ford. To do this he packed his bags and headed to the Mecca of young men who aspired to be racing drivers, England.....

The obstacle that faced him was the cost of the next stage. He needed his father's support financially and Milton was not keen. Senna’s father had always wanted Ayrton to become part of the family business and on Senna’s returned to Brazil he was packed off to business school. Senna’s attendance at the school lasted a meagre three months before he finally persuaded his father to financially back him in the next stage of his career. This next stage was to be a full year in British Formula Ford.

Milton had supported Senna in Britain and he was now keen for his son to enter the family business. To drive in Formula Ford is not a profession but an expensive hobby.

Due to his separation form Liliane Senna was more able to justify a move back to England to resume his racing career. Senna always has a knack of getting what he wanted the most and after discussion with his father Milton let him decide between a career in racing and a career in the family business. Obviously Senna chose racing and he managed to attract sponsorship from the Brazilian Bank, Banerji.

____________________________________________

eli joo, bobakki oli oikeessa sponssituen kanssa, Sennalta loppu ekan kauden jälkeen rahat kun isä ei enään maksanut, jolloinka senna muutti takas brasseihin.... sen jälkeen veri veti takisin englantiin ja meis sai puhuttua itselleen sponsorin, Banerji pankin... siitä kaikki sitten alkoikin... itse muistin tuon alkuun hieman väärin.
 

Ilmari

Banned
Liittynyt
6.8.2003
Viestit
1939
Bobakki:
Jeps, tuo Sennan isän yritys on kieltämättä suurempi kuin muistelin. Vaan kultalusikka suussa syntyminen ei mielestäni pidä paikkaansa. Mikäli olet tuota pidemmälle lukenut olet törmännyt tähänkin lauseeseen:
"In racing talent is not important; a bad driver with money can get a good team but a good driver with no money can only get a bad team."

Kertonee tuokin nyt kuitenkin jotain. Okei, Senna olisi ollut varsin hyvässä asemassa joka tapauksessa, mutta toisaalta perhekin painosti häntä siirtymään perheyritykseen kunnes Ayrton sai tahtonsa läpi mikäli olen ymmärtänyt oikein, jälleen kerran.
Ok annetaan puoli pistettä molemmille :p

Sennan kuollessa hänen / perheen omaisuus oli kuitenkin varsin mittava. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet noista päivistä.

Eipä kai Schuminkaan tarvisi enään nostaa palkkaa hommistaan. Maksaminen taitaa nykypäivänä olla enemmänkin imagokysymys tallille(ainakin Schumin tapauksessa).
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Rami:
Formulanomi:
Jos se sopimus (jota emme ole nähneet)
Siis emme ole nähneet, silti me tiedämme kaikki sopparit???????????????
Niin. Lausahdus siitä, että emme ole nähneet yhtäkään sopimusta oli muistutus että sopimuksista puhuminen on ennenkaikkea spekulaatiota. Ylipäätään lausehan alkaa Jos-sanalla eli turhaan ihmettelet noin monella kysymysmerkillä. Yksikin olisi riittänyt. doubtful
rk-62:
Jospa nuo jutut aukeaisi jollekin kolmannelle osapuolelle.
Totta puhuen ei oikein auennut. Jos olisin ymmärtänyt hitusenkin verran olisin saattanut olla 3. pyörä poppoossa, joka ihmettelee jälkikäteen mistä siinä oikein oli kysymys. :D

Ysp lisäsi Rubeniin oleellisen tuntuisen persoonallisuuden luonnehdinnan eli tunteellisuuden. Se unohtui minulta...ja voi olla, että on osa syy sääliin mitä Rubenia kohtaan tunnen. Kyllähän itkevä mies herättää tunteita. wink Okei. Vaikka ne olisivatkin ilonkyyneleitä....
Targa:
Myös muutkin asiat vaikuttavat kuin media. Esimerkiksi muuan nimeltä mainitsemattoman Jacques-nimimerkin Villeneuve-hypetys tehosi aikoinaan ja ajattelisin kyseisestä kuskista varmaan tänä päivänä aivan jotain muuta kuin mitä ajattelen.
Samoin kävi myös meikäläiselle. Jacques -nimimerkin 'valistus' toimi.

Jos JV:tä voisi jollakin sanalla luonnehtia, niin ainakin tallin suhteen, tämä on ollut kärsivällinen. Toki kaverisuhteet tallissa ja omat panostukset siihen vaikuttavat. JV vaikuttaa tänä päivänä siltä, kuin hän olisi ollut pitkään Baarissa - nuutuneelta ja ränsistyneeltä. wink
---
Kun näitä kuljettajia yrittää luonnehtia tulee väkistenkin kiinnitettyä huomiota näiden ajotaitoihin ja menestymis mahdollisuuksiin jne. Mutta eiköhän näistä saada pala palalta myös hiukan niitä (oletettuja) luonteenpiirteitä irti...

Tuosta kultalusikka suussa syntyneistä tuli mieleen ne, jotka ajavat tai ovat ajaneet sponsoreiden (yritysten tai sukulaisten, vaikkapa iskän) tukemina. Ovatko tallinpaikan ostaneet kokeilunhaluisia, huomionherättäjiä jne. ? Osan näistä motiivina voisi olla halu kokeilla ja osa haluaa päästä tyrkylle parempiin talleihin tyyliin Minardin kautta huipulle.
 

Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8254
Sijainti
Helsinki
Iso (Paha) Schumi - Leuka, rasittava kommentteineen, röyhkeä huijari, käyttänyt asemansa hyväkseen oikeaoppisesti röyhkeydellä

DC - Leuka, joka vuosi ensivuoden mestari

Kimi - tulevaisuuden Häkä vain osittain, persoonaton kimittäjä mutta riittävän nopea tullakseen moninkertaiseksi mestariksi

Monty - ehkä miellyttävin persoona ja paras vastus kimille lähivuosina

Trulli - Italiaanoksi liian rauhallisen väritön mutta oivallisen nopea kuski joka ehkä saa ensi vuonna tilaisuuden

Fisico - hieman värikkäämpi ja enemmän "italiaano" -tyyppinen kuin Trulli, jotenkin saman kastin mies kuitenkin

Ruben - oli tulevaisuuden lupaus mutta jouduttuaan kakkosasemaan menetti sen minkä olis jossain muussa tallissa voinut saada

Pikku Schumi - käyttää nimeään mutta kärkitallin kuskeista täydellisesti mielenkiinnottomin tyyppi, en usko että tulee sen kummoisempaa menestystä kuin DC:lle

Alonso - en osaa oikein sanoa mikä tästä veijarista tulee, aluksi näytti että sehän vie Trullia miten sattuu mut jotain tästä puuttuu vaikka ehkä nousee saman kastiin Kimin ja Montyn kanssa tulevaisuudessa

Tylsää :( :rolleyes: yuck
 

kristian.s

Well-known member
Liittynyt
10.12.2000
Viestit
1548
Sijainti
Helsinki
M.Schumacher - Voittanut jo ihan tarpeeksi. Herättää tunteita puolin ja toisin. Häkkisellä ei muka ollut mitään todistettavaa reilun kymmenen GP-voiton ja kahden mestaruuden jälkeen, mutta näköjään sama ei päde mieheen joka on voittanut 5 MM:ää ja yli 60 GP:tä.

Barrichello - Pystyy ajoittain ajamaan loistavia kisoja, mutta ura polkee paikallaan.

R.Schumacher - väritön, tylsä ja ailahteleva, vaikka onkin ajanut tasaisen varmasti pisteille tällä kaudella. Kesällä kulki kovaa, mutta taas se nähtiin, että loppukaudesta käyrä on laskusuunnassa.

Montoya - Yhdellä sanalla värikäs kuljettaja. Ihan erilainen kuin Ralf; ei anna periksi, uskaltaa ottaa riskejä - joskus jopa liikaakin - eikä kumarra ketään.

Räikkönen - Kasvanut nopeasti huippukuskiksi. Kimin jälkeenkin on tullut näitä uusia "räikkösiä", mutta eivät ole pystyneet vakuuttamaan huipputiimejä samalla tavalla kuin Kimi. Virheitä on tällä kaudella tullut ehkä liikaakin, mutta siitäkin huolimatta taistellaan mestaruudesta. Mikä onkaan tilanne sitten kun ne virheet saadaan karsittua pois?

Coulthard - Ajaa huonoa kautta, mutta pystyy parhaimmillaan kelpo suorituksiin. Ei suuren luokan huippukuljettaja, mutta väläyttelee aina silloin tällöin

Trulli - Loppukaudesta meno on parantunut ja Alonsokin on saanut taipua muutamaan otteeseen. Tulee todella jännittävä ensi kausi jos Renault pystyy taistelemaan jopa voitoista.

Alonso - Äärettömän nopea, mutta nuoruus tuo mukanaan kokemattomuutta. Ajanut joskus huolimattomasti (Brasilia), mutta kuuluu kuitenkin tulevien vuosien tähtikaartiin.
 

vormula

Well-known member
Liittynyt
15.8.2003
Viestit
359
Tuohon Coulthardin sarakkeeseen vois/pitäis lisätä että hän on ainut kuski joka on pystynyt voittaamaan "ylivoimaisen" ferrarin f2002:sen!!!

No kristian ainakin sanoi että pystyy väläyttämään välillä kuten tekikin monacossa viime vuonna :D

No kimikin on "moraalisesti" voittanut(ranska) f2002:sen mutta "öljyläikkä" pilasi sen :D
 

oltzu

Todella hidas
Liittynyt
21.3.2002
Viestit
2170
Sijainti
Oulu
1 MS, kovakilpa-ajaja, hyvällä autolla erittäin vaikeasti lyötävissä oleva kuski. Joko tykkää tai ei tykkää, itse kuulun jälkimmäiseen.

2) RB, aliarvostettu Ferrarin kakkoskuski, jolla on ollut todella huonoa onnea. Ehdottomasti f1:sten arvoinen

3) JPM, räiskyvä luonne, ei anna periksi tiukoissakaan paikoissa, maailmanmestariainesta ehdottomasti.

4) RS, nössö, ei uskalla ajaa lujaa, teki harvinaisen ohituksen isoveljestään luultavasti ison Schumin avustuksella, perässä ajaja verraton

5) DC, myös aliarvostettu, joka vuonna ilmottautuu MM taistoon, ollut vaisu aika-ajoissa tänä vuonna.

6) KR, liikaa virheitä, nopea kuski varmuutta puuttuu, ehkäpä tämän kauden mestari, Häkkisen jättämissä suurissa saappaissa vielä täyttämistä

7) JT, yhden kierroksen mies, pystyy hyviin suorituksiin silloin tällöin, huono-onninen, jäänyt varjoon tällä kaudella, symppis, suosikki

8) FA, nuoruuden lupaus Kimin kanssa, taistelija ja myös joillain tapaa kiero, en pidä kuskista

Muita en jaksa nyt luetella, menis liikaa aikaa ja sanottavaa ei välttämättä olisi. Nää on sitten mun mielipiteitä kuskeista, että mielipiteistä ei kannata kiistellä.
 

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6243
kristian.s:

Räikkönen - Kasvanut nopeasti huippukuskiksi. Kimin jälkeenkin on tullut näitä uusia "räikkösiä", mutta eivät ole pystyneet vakuuttamaan huipputiimejä samalla tavalla kuin Kimi. Virheitä on tällä kaudella tullut ehkä liikaakin, mutta siitäkin huolimatta taistellaan mestaruudesta. Mikä onkaan tilanne sitten kun ne virheet saadaan karsittua pois?
Sitten kun räkä saa ne virheet pois, niin mersu kompensoi tilannetta laukeamalla pari kertaa enemmän tärkeissä paikoissa :rolleyes:

<small>[ 26-08-2003, 18:58: Message edited by: Mikko_A ]</small>
 

vormula

Well-known member
Liittynyt
15.8.2003
Viestit
359
Mä haluisin nähdä semmoisen kuskin joka ei tee virheitä wink

Jopa itse viisinkertain m-mestari teki heti kolmessa ensimmäisessä kisassa karkeat virheet :D
 
Ylös