F1-oheisluokat 2026

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja spotter90
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Olen aina miettinyt, mitä Audi Slaterille tarjosi, että hyppäsi kelkkaan mukaan. Sen verran hän dominoi jo viime kausien aikana, että varmasti on tarjoukset ollut pöydällä jokaisesta akatemiasta, mutta päätyi Audiin.
Samaa minäkin. Esim. McLaren olisi voinut valita hänet, mutta heidän valinta osui Fornaroliin. Audi valitsi Slaterin, sillä ko. tallilla ei vielä ollut omaa junnuohjelmaa.
 
F2-kisassa vain kaksi keskeyttänyttä, mutta he olivat sarjamestauutta jahtaava Rafael Camara sekä tasaisen kauden ajanut Roman Bilinski. Dürksenille sprinttivoitto. Tsolov oli viides, joten hänen mestaruuskertoimensa nousi jälleen. Myös Mini jäi ilman pisteitä, joten bulgarialaisen mestauus on ajan kysymys, vaikka jäljellä on huomisen jälkeen neljä kisaviikonloppua, todennäköisesti kaksi.

kuva_2026-09-05_170559986.png
 
Ensi vuodesta alkaen ajetaan muokatulla versiolla tämän vuoden menopelistä. Runko on edelleen Dallaran valmistama. mutta etu- ja takasiipiä on kavennettu, jotta ne vataisivat nykyisiä f1-autoja. Hewland on muokannut vaihdelaatikkoa lisäämällä starttimoottorin, joka toimii ohjaamosta käsin.

https://www.fiaformula2.com/en/late...-the-2027-2029-seasons.1NevEuWTkT9rR358sIsDPu

Front.webp


kuva_2026-09-05_172047890.png
 
Kauden paras kisa Taposelta, hieno suoritus! Harmi ettei aivan riittänyt voittoon. No laitetaan Barrichellon piikkiin sekin, viikon pellepalkinto hänelle.
 
Vihdoin onnistuminen Taposelle, 2. sija Monzan pääkilpailussa. Jopa voittoon olisi ollut mahdollisuuksia, mutta lukkojarrutus radan toisessa shikaanissa noin viisi kierrosta ennen maalia aiheutti ratkaisevasti eroa ykkössijaan.
 
Kärkikaksikon takana sarja on niin tiukka, että Taposella on onnistuneella Madridin viikonlopulla täysi mahdollisuus nousta vielä kolmanneksi. Ero kärkeen on toki iso, mutta näyttäisihän se cv:ssä paremmalta.
 
Hieno suoritus Tuukalta, ikävä kyllä tämänkaltainen onnistuminen taisi tulla liian myöhään. Ferrarin kuskiakatemian vetäjä Riccardo Adami kuitenkin uskoo suomalaisen kykyihin. Ensi kauden suunnitelmia ei ole vielä kerrottu. Toimittaja Daniele Spadi sanoi Ilta-Sanomille, että Taposella on ollut sopeutumisvaikeuksia F3:sten kanssa. Hänen aggrssiivinen ajotyyli ei täsmää auton kanssa.

https://www.is.fi/formula1/art-2000012250845.html

https://www.is.fi/formula1/art-2000012252134.html

– Riippumatta siitä, ajaako Taponen F2:ssa vai F3:ssa, hänen on pakko onnistua hyvin suhteessa odotuksiin. Muuten voi sanoa varmuudella, että hänen F1-unelmansa on ohi. Hänellä oli varaa yhteen ”hutikauteen” matkallaan ylöspäin, ja se on nyt käytetty. Tämän jälkeen selitykset on selitetty.
 
ART:n Taito Katolla oli erinomainen viikonloppu, kun eilisen sprinttivoiton lisäksi otti myös pääkisassa kolmannen tilan.

kuva_2026-09-06_102524638.png

Pisteet:
1. Slater 141
2. Ugochukwu 126
3. Rivera 76

9. Taponen 64 (-12 pts kolmannesta tilasta)
 
Viimeksi muokattu:
Taponen ei kyllä paalulta lähde, vaan ruudusta kolme. Sitä en tiedä, että miten tähän päädyttiin.
De Palon aika-ajosuoritus hylättiin, joten Taponen nousi aika-ajosijoituksissa ja samalla sprinttilähtöpaikka huonontui.
 
Eilisen sprintin tapaan Joshua Dürksen otti F2-pääkisan voiton. John Bennetillä erinomainen viikonloppu. Sijat kaksi ja viis. Tsolov seitsemäs ja Mini jäi pisteiden ulkopuolelle, jotain Bulgarialaisen mestaruus alkaa olla selvä. Camara on vielä mestaruustaistossa mukana, Eroa Camaran ja Tsolovin välillä on 11 pistettä.

kuva_2026-09-06_114738806.png
 
Viimeksi muokattu:
Hieno suoritus Tuukalta, ikävä kyllä tämänkaltainen onnistuminen taisi tulla liian myöhään. Ferrarin kuskiakatemian vetäjä Riccardo Adami kuitenkin uskoo suomalaisen kykyihin. Ensi kauden suunnitelmia ei ole vielä kerrottu. Toimittaja Daniele Spadi sanoi Ilta-Sanomille, että Taposella on ollut sopeutumisvaikeuksia F3:sten kanssa. Hänen aggrssiivinen ajotyyli ei täsmää auton kanssa.
Enpäs tiedostanutkaan tämän olevan jo Taposen toinen kausi F3-sarjassa. Tulos vaikuttaa olevan viime vuottakin heikompi, niin kyllä junioriura on nyt taputeltu. Jatkoa haetaan sitten GT-luokista.

Ei tuo Taponen nyt erityisesti loistanut F4:ssäkään. Talvikauden aavikkosarjan mestaruus ei kerro yhtään mitään. Kyseisen sarjan viime kauden mestari ei selvinnyt edes F3:iin vaan ajaa ny Japanissa paikallisessa juniorisarjassa eli Super Formula Lightsissa.
 
Enpäs tiedostanutkaan tämän olevan jo Taposen toinen kausi F3-sarjassa. Tulos vaikuttaa olevan viime vuottakin heikompi, niin kyllä junioriura on nyt taputeltu. Jatkoa haetaan sitten GT-luokista.

Ei tuo Taponen nyt erityisesti loistanut F4:ssäkään. Talvikauden aavikkosarjan mestaruus ei kerro yhtään mitään. Kyseisen sarjan viime kauden mestari ei selvinnyt edes F3:iin vaan ajaa ny Japanissa paikallisessa juniorisarjassa eli Super Formula Lightsissa.
Paremman vertailun saa vuoden 2024 FRECA-sarjan tuloksia katsomalla. Tuon kauden mestari Rafael Camara voitti F3:set 2025 ja taistelee nyt F2-mestaruudesta ja on varmasti F1:ssä, ehkä jo ensi vuonna. James Wharton, joka ajoi Tuukan kanssa Prema-tallissa on kerännyt enemmän pisteitä, kun Tuukka F3:ssa 2026.

Taposen taakse jääneistä kilpailijoista Ugo Ugochukwu ajaa nyt F3-mestaruudesta ja Brando Badoer on sarjassa neljänteä. Roman Bilinski ja John Bennett jäivät Frecassa kauas Tuukan taakse pisteissä, mutta tällä hetkellä ajavat F2:ssa.

Tästä voi päätellä, että Tuukka on yhdessä taustajoukkojen kanssa tehnyt vääriä tallivalintoja muihin nähden tai kuten aiemmin sanoin, ei osaa sopeutua F3-auton vaatimuksiin ja kuluttaa renkaansa alkukierroksilla rakoille - aivan kuten Niko Kari aikanaan.
 
Nihilistisesti:
Tuukalla ei ole rahaa parempiin tallehin.
Kärki on niin tasaista, että tallipaikalla = rahalla saa ja kilpa-autolla pääsee, karrikoidusti.
Nyt, kun ensi vuodeksi yritetään haalia pennosia, Ferrarin junnupomo ja joku muu nousivat luolistaan hehkuttamaan kuinka kova Tuukka on = antakaa nyt fyrkkaa, että joku F2/3 tiimi saisi budjettinsa kasaan. Ihan mikä tiimi vaan kelpaa.
Ihmeesti juuri nyt Tuukan auto ihmeesti alkoi kulkemaan ihmeen kovaa, kun pitäisi köyhästä Suomesta saada dollarikassi äkkiä jollekin.
 
Ylös