F1-Televisioinnin oikeudet Suomessa

  • Viestiketjun aloittaja CCMK
  • Aloituspäivämäärä

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuoden 1996 MTV3:n F1-tarjontaa tavallaan sen monista ja aina tietyllä tapaa aina näihin päiviin asti vaivanneista puutteistaan huolimatta kiiteltiin kuitenkin erään tavan johdosta aikanaan varsin paljonkin.

Vuonna 1996 MTV3:n F1-tiimi kun oli melkein kaksi kertaa enemmän paikan päällä kuin oli ollut vuonna 1995 selostamassa kisoja.

Vuonna 1995 MTV3:n kisatiimi oli paikan päällä kaikkiaan 6 kisassa 17:sta mahdollisesta.

Sen sijaan vuonna 1996 MTV3:n kisatiimi oli paikan päällä kaikkiaan 10 kisassa 16:sta mahdollisesta. Suurin osa oli tuttuun tapaan Euroopassa ajettuja kisoja, mutta muun muassa jo kauden avauksessa Australian Melbournessa Matti Kyllönen tiimeineen oli paikan päällä. Suurilta osin aiemmin yleensä Australian kisat oli hoidettu studiosta käsin koska kilpailu oli ollut kaukokilpailu.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Toistaiseksi tietenkin mielenkiintoista on ollut näin kotimaisen F1-televisioinnin katsojalukujen kannalta miettiä sitä, että rekisteröidäänkö C Morelle siirtymisen johdosta katsojalukuja samalla tavalla eli pysyvätkö ne ohjelmaryhmiin piilotettuina ja silti selvitettävinä katsojalukuina vai muuttuvatko ne nyt sitten viimein aivan oikeasti täydellisiksi liikesalaisuuksiksi jolloin niiden löytäminen olisi täysin mahdotonta tai melkein täysin mahdotonta...

C More Max näillä näkymin tosiaan jatkaa MTV3 Maxin ja MTV Maxin tietä MTV:n omien ja ilmeisesti taloudellisista vaikeuksista tehtyjen yhdistelmien johdosta.

Melbournen Albert Parkin radalla ajetun kisan katsojaluvuista tietoa tulee näillä näkymin varmasti myöhemmin, mutta F1 Extra-lähetys MTV3:lla keräsi 285 000 katsojaa keskimäärin ja huippulukunaan 311 000 katsojaa. Ohjelmasijoitus esitysviikollaan oli 20:s ja viimeinen listalle mukaan mahtuvana omien ohjelmienkin joukossa.

Kiinnostavaa on myös se, että alkaako todella nk. Kaikkien Aikojen Suomalaiskausi nostaa itsessään katsojalukuja vai tarvitaanko ensin voittoputki jatkuvasti jatkuvana ennen kuin katsojaluvut todella alkaisivat kääntyä huimaan nousuun?

Sen näkee nähtävästi sitten myöhemmin ja ainakin alustavasti viimeistään huhtikuun, toukokuun ja kesäkuun aikana mikäli vanhat ennusmerkit paikkansa pitävät.
 

mm2006

Well-known member
Liittynyt
16.8.2008
Viestit
346
Toistaiseksi tietenkin mielenkiintoista on ollut näin kotimaisen F1-televisioinnin katsojalukujen kannalta miettiä sitä, että rekisteröidäänkö C Morelle siirtymisen johdosta katsojalukuja samalla tavalla eli pysyvätkö ne ohjelmaryhmiin piilotettuina ja silti selvitettävinä katsojalukuina vai muuttuvatko ne nyt sitten viimein aivan oikeasti täydellisiksi liikesalaisuuksiksi jolloin niiden löytäminen olisi täysin mahdotonta tai melkein täysin mahdotonta...

C More Max näillä näkymin tosiaan jatkaa MTV3 Maxin ja MTV Maxin tietä MTV:n omien ja ilmeisesti taloudellisista vaikeuksista tehtyjen yhdistelmien johdosta.

Melbournen Albert Parkin radalla ajetun kisan katsojaluvuista tietoa tulee näillä näkymin varmasti myöhemmin, mutta F1 Extra-lähetys MTV3:lla keräsi 285 000 katsojaa keskimäärin ja huippulukunaan 311 000 katsojaa. Ohjelmasijoitus esitysviikollaan oli 20:s ja viimeinen listalle mukaan mahtuvana omien ohjelmienkin joukossa.

Kiinnostavaa on myös se, että alkaako todella nk. Kaikkien Aikojen Suomalaiskausi nostaa itsessään katsojalukuja vai tarvitaanko ensin voittoputki jatkuvasti jatkuvana ennen kuin katsojaluvut todella alkaisivat kääntyä huimaan nousuun?

Sen näkee nähtävästi sitten myöhemmin ja ainakin alustavasti viimeistään huhtikuun, toukokuun ja kesäkuun aikana mikäli vanhat ennusmerkit paikkansa pitävät.
Jonkun MTV3 kanavan F1 Extra ohjelman katsojaluvut ovat täysin irrelevantteja eikä niitä voi käyttää F1:sen suosion tai edes katsojalukujen arvioimiseen Suomessa vuonna 2017.

edit: lisäsin signatuuriin linkin pienimuotoiseen kyselyyn aiheesta. Mielestäni varsin mielenkiintoinen aihe tämä ja tietynlainen tulos saattaisi avata tiettyjen tv-alan ihmisten silmiä
 
Viimeksi muokattu:

Jacobus

Well-known member
Liittynyt
25.5.2006
Viestit
439
Finnpanelin sivuilta löytyy ainakin tietoa jo viime viikonlopun netti-tv-lukemista Formula 1:n osalta videokäynnistysten osalta. Finnpanelin tilastoissa lähetykset oli merkattu MTV Katsomon/MTV MAXin nimiin, vaikka ne tulivat C More -brändin alla.

Esimerkiksi Australian GP:llä oli Finnpanelin mukaan 125 000 käynnistystä ja aika-ajoilla 115 000 käynnistystä. Vertailun vuoksi esimerkiksi MTV Katsomon ilmaisella Salatut elämät -jaksolla 23.3.2017 oli 139 000 käynnistystä. Kun katsotaan vertailua esim. Nelosen Ruutu-palveluun Jääkiekon SM-liigan pudotuspeleillä oli viime viikolla enimmillään 104 000 käynnistystä (Ilves-Tappara 23.3.2017). Kaikista ohjelmista Ruudun eniten käynnistetyin oli Temptation Island Suomi 292 000 käynnistyksellään (22.3.2017).

Jos verrataan viime vuoden loppuun, esimerkiksi viime kauden päätöskilpailulla Abu Dhabilla oli MTV Katsomossa 41 000 käynnistystä 27.11.2016. Muutenkin näyttää, että viime vuoden lopun kisojen käynnistysmäärät jäivät reilusti alle 100 000:n. Varmasti noihin viime vuoden lukuihin vaikutti Mersun ylivoima ja se, ettei suomalaiset olleet voittotaistelussa. Tänä vuonna tilanne vaikuttaa ainakin tässä vaiheessa paremmalta, ettei Mersu ole mitenkään ylivoimainen ja suomalaisilla on realistiset mahdollisuudet jopa voittoihin.

Tokikaan käynnistysmäärät eivät kerro, kuinka moni katsoi lähetystä livenä ja kuinka pitkään lähetystä katsottiin. Jotain suuntaa nuo kuitenkin antavat. Parempaakaan tilastoa ei tällä hetkellä ole saatavilla, kun viimeisimmät katsojamäärätilastot netti-tv:stä ovat viikolta 10 ja tv:n puolelta saataneen kuukausitilastot maaliskuulta huhtikuun alussa.

Lähteet:
MTV Katsomon videokäynnistykset, viikko 12/2017 (Finnpanel)
Ruudun videokäynnistykset, viikko 12/2017 (Finnpanel)
 

Formunaattor

Well-known member
Liittynyt
8.4.2014
Viestit
593
edit: lisäsin signatuuriin linkin pienimuotoiseen kyselyyn aiheesta. Mielestäni varsin mielenkiintoinen aihe tämä ja tietynlainen tulos saattaisi avata tiettyjen tv-alan ihmisten silmiä
Hei, upea idea! Tulokset ovat varmasti mielenkiintoiset, jaa ne tänne sitten.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Hmm...

Viime vuonna tosiaan tuli nuo Netti-TV:n käynnistysten katsojaluvut käyttöön, mutta en kyllä tarkalleen muista milloin.

Alkuvuodesta kun yritin noita käynnistyksiä katsoa niin silloin tuli ainoastaan vain vastaan diagrammeja joissa ei kylläkään näytetty mitään varsinaisia ohjelmien katsojalukuja paitsi muutoin kuin kyseessä olisi ollut eniten katsotuin ohjelma. Silloin niissä ei näkynyt formuloita ainakaan joukossa.

Ilmeisesti tuota alettiin julkaisemaan vasta loppukaudesta tai aikaisintaan puolivälin aikaan kaudesta tai sitten on käynyt virhe ja en ole silloin aikanaan vain katsonut kunnolla mikäli niitä käynnistyksiä olisi alettu julkaista jo heti suoraan viime vuoden alusta alkaen.

No, onneksi vuosien 2008-2012 välisen ajan kaltaista tietämättömyysvahinkoa katsojaluvuista ei päässyt syntymään kun melko ajoissa joku muu asiaa seurannut katsoi sen riittävän tarkkaan.:thumbup:

Laitan tähän vielä nuo muut oheisluvut jäljellä olleista viime vuoden kilpailuista mitkä sivusto pystyi näyttämään kun näillä näkymin Meksikon kilpailun vastaava taitaa hävitä bittiavaruuteen niin laitan ne nyt tähän talteen kaiken varalta:

Abu Dhabin Aika-ajot: 12 000 käynnistystä sijaluku 36

Interlagosin Kilpailu: 43 000 käynnistystä sijaluku 10

Interlagosin Aika-ajot: 17 000 käynnistystä sijaluku 27

Interlagosin Toinen Vapaa Harjoitus: 9000 käynnistystä sijaluku 41

Mexico Cityn Kilpailu: 25 000 käynnistystä sijaluku 13

Mexico Cityn Aika-ajot: 17 000 käynnistystä sijaluku 30

Austinin Kilpailu: 14 000 käynnistystä sijaluku 36
 

Googol

Well-known member
Liittynyt
29.3.2009
Viestit
966
edit: lisäsin signatuuriin linkin pienimuotoiseen kyselyyn aiheesta. Mielestäni varsin mielenkiintoinen aihe tämä ja tietynlainen tulos saattaisi avata tiettyjen tv-alan ihmisten silmiä
Veikkaisin, että täällä foorumilla on suhteessa enemmän piraattistriimejä katsovia, kuin formuloita seuraavissa keskimäärin.
 

Googol

Well-known member
Liittynyt
29.3.2009
Viestit
966
Mihin perustat väitteesi?
Vaikka keskustelufoorumit nyt onkin ehkä viime vuosikymmeneltä, niin veikkaisin, että täällä on kuitenkin ehkä netin käytön ja mahdollisuuksien suhteen valveutuneempaa porukkaa. Ja lajista kiinnostuneempaa, joten epävarmasti toimivien ja joskus huonolaatuistenkin striimien katsominen sekä laittomasti katsominen (acestreamit ym.) on todennäköisempää.

Mun on ylipäätään vaikea uskoa, että piraattistriimien katsojamäärä olisi maailmanlaajuisesti ainakaan kymmenissä miljoonissa. Vaikka pyöräily nyt onkin marginaalilaji ainakin niissä maissa, joissa sitä ei näy normaaleilta kanavilta, niin virallisen Youtube-HD-striimin katsojamääräksi 20-30 tuhatta MM-kisojen ratkaisuhetkillä on kuitenkin aika vähän. Joten en usko, että F1-suttustriimejä katsoisi tuhatkertainen määrä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Seuraavasta viestistä eteenpäin voisin laittaa noita maakohtaisesti katsotuimpia f1-kilpailuja nimenomaan suomalaisittain vuosien varrelta eli sen minkä maan kilpailu eniten suomalaisia on houkutellut ruutujen äärelle vuosien varrella.

Aikaisemminkin laitoin samantapaisen viestikohtaisuuden pystyyn, mutta se muuttui kuitenkin tuolloin valitettavasti kaikkien aikojen katsotuimpien top-listausten muotoon jota saatan joskus myöhemmin jatkaa ennen pitkää kun olisi aikaa tarkistaa noita vanhimpia kisoja kun muutenkin olen niitä jälleen yrittänyt tutkia uudelleen viime aikoina.

Tällä kertaa malli maakohtaisille kisoille on otettu enemmänkin Muiden Maiden F1-Televisioinnin puolelta samaan tapaan mitä tein jo RTL:n ja muiden Saksan kanavien suhteen eli siinä tulisi vähiten katsotuin kisa yhdessä eniten katsotuimman kisan kanssa ja lisäksi tietenkin keskimääräinen katsojaluku tietyn maan kisaa kohtaan per kilpailu.

Katsojaluvut laskisin näillä näkymin vuosilta 1991-2006 koska ennen vuotta 1991 katsojaluvut kuin kisamäärätkin per kausi ovat YLE:n lähettämiä kisoja huomioimatta melko ristiriitaisia ja Kolmostelevisio ei kuulunut ennen aivan vuoden 1989 loppua normaalin katsojalukumittausten piiriinkään.

Vuodesta 2007 eteenpäin kisojen siirtyessä maksulliseksi en oikein näillä näkymin näe oikein järkeä kisakoosteiden katsojalukujen laitossa siitä eteenpäin ja kiitos väärien luulojeni vuosien 2008-2012 välisenä aikana en juuri tietenkään muutamaa poikkeusta huomioimatta koskaan juuri etsinyt maksukanavien katsojalukuja kun vuoden 2008 alkupuolella tai kesästä eteenpäin vuonna 2007 koemielessäkin julkaistut pienetkin katsojaluvut hävisivät Finnpanelin Ohjelmaryhmiteltyjen ohjelmien joukkoon ja sen jälkeen harvat maksukanavien julkaisut katsojalukujen osalta olivat vain satunnaisen Maikkarille hyvän kisan johdosta tapahtuneita.

Vuosina 2013-2016 tosin keräsin heti katsojaluvut kisoista myös maksupuoleltakin kun luovuin tuosta väärästä uskosta katsojalukujen löytymättömyydestä, mutta useiden vuosien puuttuessa välistä en näillä näkymin niitä laita tällä erää.

Seuraavasta viestistä eteenpäin näillä näkymin niitä nyt ryhdyn sitten laittamaan.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Laitetaan Suomessa nähdyistä maakohtaisista kilpailuista ja niiden katsojaluvuista puhuttaessa ensimmäinen eli tässä tapauksessa Yhdysvaltain Grand Prix jota katsottiin vuonna 1991 ja vuosina 2000-2006 seuraavalla tavalla:

1991: 505 000 katsojaa

2000: 1,7 miljoonaa katsojaa

2001: 1,198 miljoonaa katsojaa

2002: 1,117 miljoonaa katsojaa

2003: 1,911 miljoonaa katsojaa

2004: 1,003 miljoonaa katsojaa

2005: 894 000 katsojaa

2006: 547 000 katsojaa

Vähiten katsotuin Yhdysvaltain Grand Prix: 1991 Yhdysvaltain Grand Prix 505 000 katsojaa

Eniten katsotuin Yhdysvaltain Grand Prix: 2003 Yhdysvaltain Grand Prix 1,911 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia Suomessa Yhdysvalloissa ajettua Grand Prix-kilpailua kohti vuosina 1991 ja 2000-2006: 1,109 miljoonaa katsojaa
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Brasilian Grand Prix oli aikanaan äärimmäisen paljon katsottu kilpailu Suomessa ja veikkaisin myös, että kaikkien aikojen eniten maakohtaisesti katsotuin kilpailu keskimäärinkin Suomessa. Ainakin vuosina 1991-2006 joiden vuosien katsojaluvut laitan tähän seuraavaksi siltä aikaväliltä:

1991: 710 000 katsojaa

1992: 770 000 katsojaa

1993: 882 000 katsojaa

1994: 710 000 katsojaa

1995: 1,2 miljoonaa katsojaa

1996: 1,13 miljoonaa katsojaa

1997: 1,183 miljoonaa katsojaa

1998: 1,5 miljoonaa katsojaa

1999: 1,55 miljoonaa katsojaa

2000: 1,913 miljoonaa katsojaa

2001: 1,383 miljoonaa katsojaa

2002: 1,284 miljoonaa katsojaa

2003: 1,911 miljoonaa katsojaa

2004: 955 000 katsojaa

2005: 1,146 miljoonaa katsojaa

2006: 1,151 miljoonaa katsojaa

Vähiten katsotuin Brasilian Grand Prix Suomessa vuosina 1991-2006: 1991 Brasilian Grand Prix ja 1994 Brasilian Grand Prix 710 000 katsojaa

Eniten katsotuin Brasilian Grand Prix Suomessa vuosina 1991-2006: 2000 Brasilian Grand Prix 1,913 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia Suomessa Brasiliassa ajettua Grand Prix-kilpailua kohti vuosina 1991-2006: 1,211 miljoonaa katsojaa
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
San Marinon Grand Prix keräsi katsojalukuja Suomessa keskimäärin vuosina 1991-2006 seuraavalla tavalla:

1991: 750 000 katsojaa

1992: 685 000 katsojaa

1993: 785 000 katsojaa

1994: 800 000 katsojaa

1995: 1,1225 miljoonaa katsojaa

1996: 1,1 miljoonaa katsojaa

1997: Miljoona katsojaa

1998: 715 000 katsojaa

1999: 928 000 katsojaa

2000: 1,385 miljoonaa katsojaa

2001: 1,345 miljoonaa katsojaa

2002: 1,163 miljoonaa katsojaa

2003: 1,026 miljoonaa katsojaa

2004: 864 000 katsojaa

2005: 770 000 katsojaa

2006: 793 000 katsojaa

Vähiten katsotuin San Marinon Grand Prix Suomessa aikavälillä 1991-2006: 1992 San Marinon Grand Prix 685 000 katsojaa

Eniten katsotuin San Marinon Grand Prix Suomessa aikavälillä 1991-2006: 2000 San Marinon Grand Prix 1,385 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia Suomessa San Marinon Grand Prixiä, kuitenkin Italiassa Imolan radalla ajettua kilpailua kohti vuosina 1991-2006: 951 968 katsojaa
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Englannin Silverstonen radalla ajetut kilpailut ovat olleet myös Suomessa varsin katsottuja kilpailuja. Englannissa ajettua kilpailua seurattiin Suomessa vuosina 1991-2006 seuraavalla tavalla:

1991: 650 000 katsojaa

1992: 760 000 katsojaa

1993: 650 000 katsojaa

1994: 550 000 katsojaa

1995: 800 000 katsojaa

1996: 811 000 katsojaa

1997: 710 000 katsojaa

1998: 760 000 katsojaa

1999: 739 000 katsojaa

2000: 1,133 miljoonaa katsojaa

2001: 928 000 katsojaa

2002: 820 000 katsojaa

2003: 887 000 katsojaa

2004: 842 000 katsojaa

2005: 647 000 katsojaa

2006: 620 000 katsojaa

Vähiten katsotuin Englannin Grand Prix aikavälillä 1991-2006: 1994 Englannin Grand Prix 550 000 katsojaa

Eniten katsotuin Englannin Grand Prix aikavälillä 1991-2006: 2000 Englannin Grand Prix 1,133 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia Suomessa Englannissa ajettua Grand Prix-kilpailua kohti vuosina 1991-2006: 769 188 katsojaa
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Saksan Grand Prixiä katsottiin Suomessa vuosina 1991-2006 seuraavalla tavalla:

1991: 610 000 katsojaa

1992: 720 000 katsojaa

1993: 600 000 katsojaa

1994: 530 000 katsojaa

1995: 860 000 katsojaa

1996: 700 000 katsojaa

1997: 783 000 katsojaa

1998: 856 000 katsojaa

1999: 950 000 katsojaa

2000: 982 000 katsojaa

2001: 844 000 katsojaa

2002: 885 000 katsojaa

2003: 716 000 katsojaa

2004: 643 000 katsojaa

2005: 786 000 katsojaa

2006: 688 000 katsojaa

Vähiten katsotuin Saksan Grand Prix Suomessa vuosina 1991-2006: 1994 Saksan Grand Prix 530 000 katsojaa

Eniten katsotuin Saksan Grand Prix Suomessa vuosina 1991-2006: 2000 Saksan Grand Prix 982 000 katsojaa

Keskimäärin katsojia Saksassa ajettua Grand Prix-kilpailua kohti Suomessa vuosina 1991-2006: 759 563 katsojaa
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Belgian Grand Prixiä katsottiin Suomessa vuosina 1991-2002 ja 2004-2005 seuraavalla tavalla:

1991: 580 000 katsojaa

1992: 640 000 katsojaa

1993: 730 000 katsojaa

1994: 750 000 katsojaa

1995: 650 000 katsojaa

1996: 700 000 katsojaa

1997: 680 000 katsojaa

1998: 785 000 katsojaa

1999: 1,155 miljoonaa katsojaa

2000: 1,153 miljoonaa katsojaa

2001: 850 000 katsojaa

2002: 937 000 katsojaa

2004: 803 000 katsojaa

2005: 995 000 katsojaa

Vähiten katsotuin Belgian Grand Prix Suomessa vuosina 1991-2002 ja 2004-2005: 1991 Belgian Grand Prix 580 000 katsojaa

Eniten katsotuin Belgian Grand Prix Suomessa vuosina 1991-2002 ja 2004-2005: 1999 Belgian Grand Prix 1,155 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia Belgiassa ajettua Grand Prix-kilpailua kohti Suomessa vuosina 1991-2002 ja 2004-2005: 814 857 katsojaa
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Italian Grand Prixiä katsottiin Suomessa vuosina 1991-2006 seuraavalla tavalla:

1991: 585 000 katsojaa

1992: 650 000 katsojaa

1993: 600 000 katsojaa

1994: 800 000 katsojaa

1995: 700 000 katsojaa

1996: 700 000 katsojaa

1997: 730 000 katsojaa

1998: 762 000 katsojaa

1999: 1,168 miljoonaa katsojaa

2000: 1,260 miljoonaa katsojaa

2001: 895 000 katsojaa

2002: 935 000 katsojaa

2003: 1,059 miljoonaa katsojaa

2004: 756 000 katsojaa

2005: 815 000 katsojaa

2006: 640 000 katsojaa

Vähiten katsotuin Italian Grand Prix Suomessa vuosina 1991-2006: 1991 Italian Grand Prix 585 000 katsojaa

Eniten katsotuin Italian Grand Prix Suomessa vuosina 1991-2006: 2000 Italian Grand Prix 1,260 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia Italiassa ajettua Grand Prix-kilpailua kohti Suomessa vuosina 1991-2006: 815 938 katsojaa
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuosina 1991-2006 Espanjan Grand Prixiä seurattiin Suomessa seuraavalla tavalla:

1991: 695 000 katsojaa

1992: 755 000 katsojaa

1993: 785 000 katsojaa

1994: 900 000 katsojaa

1995: 705 000 katsojaa

1996: 800 000 katsojaa

1997: Miljoona katsojaa

1998: 808 000 katsojaa

1999: 840 000 katsojaa

2000: 1,212 miljoonaa katsojaa

2001: 1,1 miljoonaa katsojaa

2002: 899 000 katsojaa

2003: 892 000 katsojaa

2004: 719 000 katsojaa

2005: 959 000 katsojaa

2006: 736 000 katsojaa

Vähiten katsojia Espanjan Grand Prixillä Suomessa vuosina 1991-2006: 1991 Espanjan Grand Prix 695 000 katsojaa

Eniten katsojia Espanjan Grand Prixillä Suomessa vuosina 1991-2006: 2000 Espanjan Grand Prix 1,212 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia Espanjassa ajettua Grand Prix-kilpailua kohti Suomessa vuosina 1991-2006: 862 813 katsojaa
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Laitan tähän seuraavaksi Portugalin Grand Prixin katsojaluvut niiltä osin kuin miten sitä Suomessa vuosina 1991-1996 seurattiin:

1991: 630 000 katsojaa

1992: 700 000 katsojaa

1993: 750 000 katsojaa

1994: 750 000 katsojaa

1995: 725 000 katsojaa

1996: 810 000 katsojaa

Vähiten katsotuin Portugalin Grand Prix vuosina 1991-1996: 1991 Portugalin Grand Prix 630 000 katsojaa

Eniten katsotuin Portugalin Grand Prix vuosina 1991-1996: 1996 Portugalin Grand Prix 810 000 katsojaa

Keskimäärin katsojia Suomessa Portugalissa ajettua Grand Prix-kilpailua kohti vuosina 1991-1996: 727 500 katsojaa
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Argentiinan Grand Prixiä seurattiin vuosina 1995-1998 Suomessa seuraavasti:

1995: 1,095 miljoonaa katsojaa

1996: 591 000 katsojaa

1997: 1,064 miljoonaa katsojaa

1998: 1,195 miljoonaa katsojaa

Vähiten katsotuin Argentiinan Grand Prix Suomessa vuosina 1995-1998: 1996 Argentiinan Grand Prix 591 000 katsojaa

Eniten katsotuin Argentiinan Grand Prix Suomessa vuosina 1995-1998: 1998 Argentiinan Grand Prix 1,195 miljoonaa katsojaa

Keskimäärin katsojia Argentiinassa ajettua Grand Prix-kilpailua kohti Suomessa vuosina 1995-1998: 986 250 katsojaa
 
Ylös