F1-Uutisia 2023

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749

Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
644
Toto Wolffin edeltäjä, Norbert Haug, surkuttelee sitä, että moottoriurheiluinnostus on Saksassa laantunut. Ensi kaudella vain yksi saksalainen kuljettaja lähtöruudukossa, eli Nico Hulkenberg, kun ennen saksalaisia kuljettajia oli paljon. Myös ihmiset eivät enää seuraa lajia niin paljon, kuin vaikkapa Michael Schumacherin kultavuosina.
Ymmärrän Haugin surkuttelua. Mutta näitä kausia tulee ja menee, välillä kiinnostaa enemmän ja välillä vähemmän. Ennen Schumia kaudella 1990 Bernd Schneider starttasi yhteen kisaan ja osallistui sen lisäksi myös toisen kisan aika-ajoihin. Toisaalta sillä kaudella oli 16 italialaista F1-kuljettajaa. Myöhemmin kuitenkin italialaisten osalta buumi hiipui.
 
Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1063
Toto Wolffin edeltäjä, Norbert Haug, surkuttelee sitä, että moottoriurheiluinnostus on Saksassa laantunut. Ensi kaudella vain yksi saksalainen kuljettaja lähtöruudukossa, eli Nico Hulkenberg, kun ennen saksalaisia kuljettajia oli paljon. Myös ihmiset eivät enää seuraa lajia niin paljon, kuin vaikkapa Michael Schumacherin kultavuosina.

https://www.suomif1.com/2022/12/jokaisen-tulisi-haveta-entinen-mercedes-pomo-raivoaa-saksan-f1-buumin-katoamisesta/
Näytä liitetiedosto 3105
Tuskinpa tuollaiset setämiesten ärjyt puheenvuorot ketään saksalaista tuo takaisin formuloita seuraamaan. Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.
 
jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1316
Toto Wolffin edeltäjä, Norbert Haug, surkuttelee sitä, että moottoriurheiluinnostus on Saksassa laantunut. Ensi kaudella vain yksi saksalainen kuljettaja lähtöruudukossa, eli Nico Hulkenberg, kun ennen saksalaisia kuljettajia oli paljon. Myös ihmiset eivät enää seuraa lajia niin paljon, kuin vaikkapa Michael Schumacherin kultavuosina.

https://www.suomif1.com/2022/12/jokaisen-tulisi-haveta-entinen-mercedes-pomo-raivoaa-saksan-f1-buumin-katoamisesta/
Näytä liitetiedosto 3105
Tämän takia itseäni kovasti epäilyttää puheet siitä kuinka f1 on nyt suositumpaa kuin koskaan. En usko tuohon väittämään alkuunkaan. Nuo numerot on vääristeltyjä ja puheet siitä kuinka yksi Netflix skeida sarja on muka räjäyttänyt katsojamäärät on kyllä mielestäni höpöpuhetta. Ehkä Hollannissa on nyt kova buumi menossa ja UK ssa Hamiltonin jälkihöyryissä vielä, mutta kuulostaa kovin epäilyttävältä, että globaalisti katsojamäärät olisivat kasvussa. Ja Saksassa katsojakato alkoi jo Vettelin aikana.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Kaukana ajoista, jolloin Saksassa oli Schumi-huuma. Ja kun vielä oli Frentzen ja nuorempi Schumi.

open-uri20121024-24011-9fb1ir.jpgSchumacher-560x373-5d6cb70044079728.jpgf1-german-gp-1995-michael-schumacher-benetton-b195-renault.jpg
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8363
Sijainti
Helsinki
Tämän takia itseäni kovasti epäilyttää puheet siitä kuinka f1 on nyt suositumpaa kuin koskaan. En usko tuohon väittämään alkuunkaan. Nuo numerot on vääristeltyjä ja puheet siitä kuinka yksi Netflix skeida sarja on muka räjäyttänyt katsojamäärät on kyllä mielestäni höpöpuhetta. Ehkä Hollannissa on nyt kova buumi menossa ja UK ssa Hamiltonin jälkihöyryissä vielä, mutta kuulostaa kovin epäilyttävältä, että globaalisti katsojamäärät olisivat kasvussa. Ja Saksassa katsojakato alkoi jo Vettelin aikana.
Ne suosiopuheet tulevat jenkkiomistajien suusta ja koskevat vain heidän maaperäänsä.

2021 kauden katsojaluvuissa nähtiin pudotusta maailmanlaajuisesti.

https://motorsportbroadcasting.com/tag/ratings/
 
  • Like
Reaktiot: jjx

Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
644
Kaukana ajoista, jolloin Saksassa oli Schumi-huuma. Ja kun vielä oli Frentzen ja nuorempi Schumi.
Jos tuosta nostaa vielä hieman rimaa ylöspäin myöhempiin kausiin, jolloin on ollut vähintään neljä saksalaista lähtöruudukossa, päädytään seuraavaan listaan.

Kaudella 2000-2003 oli vielä Schumacherin veljesten ja Frentzenin lisäksi Nick Heidfeld neljäntenä.
2004 Frenzenin lopetettua tuli Timo Glock muutamaan kisaan.
2006 Schumacherin veljekset, Rosberg ja Heidfeld.
2007 saksalaiskuskien määrä kasvoi, kun Ralf Schumacher, Heidfeld, Rosberg ja Sutil koko kauden, Vettel kahdeksassa kisassa ja Markus Winkelhock yhdessä.
2008-2009 kova buumi jatkui, kun Heidfeld, Rosberg, Sutil, Glock ja Vettel ajoivat koko kaudet lukuunottamatta vuoden 2009 kahta viimeistä kisaa, joista Glock jäi pois.
2010 Schumi teki comebackin ja täyden kauden ajoivat hänen lisäkseen Hülkenberg, Rosberg, Sutil, Glock ja Vettel. Heidfeldkin osallistui kolmeen kilpailuun. Tämä on kai ennätysvuosi saksalaisissa osallistujissa.
2011 Schumacher, Rosberg, Sutil, Glock ja Vettel ajoivat täyden kauden, Heidfeld 11 kisaa
2012 Schumacher, Rosberg, Hülkenberg, Glock ja Vettel ajoivat täyden kauden
2013-2014 Sutil, Rosberg, Hülkenberg ja Vettel ajoivat täyden kauden. Lotterer ajoi vielä yhdessä kisassa kaudella 2014
2016 Vettel, Hülkenberg, Rosberg ja Wehrlein ajoivat täyden kauden.
 
jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1316
Saksassa kuuluisi olla kaksi kisaa kaudessa. Ja arabian aavikoilla kaksi kisaa vähemmän.
Saksaan ei enään saada kisoja koska katsomot olisivat tyhjillään joten järjestäjä ei pysty maksamaan kynnysrahoja. Aavikkokisoissa ei katsojamäärillä ole väliä.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Ralf Schumacher pitää Kimi Räikköstä huippulahjakkuutena, sillä kykeni voittamaan maailmanmestaruuden elämäntyylistään huolimatta. Jos Kimi olisi panostanut lajiin kuin veljensä Michael, titteleitä ja voittoja olisi voinut tulla enemmänkin.

https://sportti.com/uutinen.asp?CAT=1-1&ID=479232
Kimin veljen nimi on itse asiassa Rami ja hänhän oli huono rallikuski. Kimi taisi menestyä rallissakin veljeään paremmin vaikkei edes kunnolla yrittänyt.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Ralf Schumacher pitää Kimi Räikköstä huippulahjakkuutena, sillä kykeni voittamaan maailmanmestaruuden elämäntyylistään huolimatta. Jos Kimi olisi panostanut lajiin kuin veljensä Michael, titteleitä ja voittoja olisi voinut tulla enemmänkin.

https://sportti.com/uutinen.asp?CAT=1-1&ID=479232
Jonkinasteista hidastumistahan Kimillä tapahtui uran loppua kohden enemmän kuin esim. Alonsolla. Lieko sitten juhliminen vaatinut veronsa.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
Onhan tuo nyt päivän selvä juttu että Kimi ei uraansa "panostanut" samalla lailla kun monet muut. Olisiko sitten suurempaa menestystä tullut eri tyylillä, mene ja tiedä, mutta varmaan ainakin paremmat edellytykset siihen olisi ollut.

Näin ulospäin näytti melkein siltä että elämäntyyli ja olemus muistutti eniten huippu-urheilijaa vasta näinä viimeisinä harrasteluvuosina.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Ei panostanut ei. Hän oli nuori ja halusi bilettää muiden mukana, kun rahaakin oli. Olen myös miettinyt voisiko kontrollifriikki-Ronin käytöksellä ollut olla vaikutuksensa Kimin humalahakuiseen toimintaan ikään kuin kapinoivalla nuorella. Olisko Kimin toiminta ollut enemmän työhön keskittyvää, jos Ron olisi hiukan antanut liekaa ja sallinut Kimin juhlimisen eikä niin tiukkapipoisesti pitänyt kiinni säännöistään. Ehkä myös jatkuvat moottoririkot ja keskeytykset turhauttivat ja aiheuttivat Monaco 2006 kaltaista käyttäytymistä. Olihan siinä jossain vaiheessa uraa myös avioituminen sun muut elämän kiekurat, jotka osaltaan saattoivat viedä keskittymistä pois varsinaisesta toiminnasta. Varmuuttahan emme saa ikinä tietää, mutta uskoisin Kimin olleen parempi sillä ensimmäisellä formula 1 urallaan, jos olisi ollut yhtä kurinalainen kuin Schumi, tai edes puolet siitä.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3778

Kimi nautti elämästä ja näki ettei hänellä ole samanlaista kurinalaisuutta kuten esim Hamiltonilla jolle formulat ovat hänelle kaikki kaikessa. Oliko sitten Denniksellä osaa tai arpaa Kimin kännäilyyn niin mielestäni hänen touhu näytti täysin normaalilta nuoren miehen touhulta ja siihen päälle vielä massia taskut täynnä niin miksi ei irroittelisi. Lotuksella ei ollut Ron-setää, mutta silti sinkkumies-Kimi veti kahden viikon rännejä mikä on vielä ihan normaalin rajoissa suomalaisessa mittakaavassa.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Kimi Räikkönen oli monella tapaa samanlainen persoona kuin mitä James Hunt oli omalla ajourallaan. Kimihän sanoi usein jo McLaren- aikoina, että yksi mestaruus riittää hänelle.

Juhli ja nautti elämästä aivan kuten Hunt, joka oli myös Kimin jonkinlainen esikuva.

Samanlaisella asenteella kuin Michael Schumacher Kimi olisi saavuttanut enemmän, mutta tuo tyyli ei sopinut Kimille. McLaren-aikoina oli useita skandaaleja, kuten muovisen delfiinin tapaus.

Mutta äärettömän lahjakas Kimi oli, ja saavutti paljon. Vaikkei siis optimoinutkaan potentiaaliaan.

lataus.jpeg33295706-0-image-a-31_1600337500006.jpg
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4565
Kaikenlaista ehti Kimikin pitkällä urallaan kokea. Oli urarengasta, rengaskilpailua, välitankkausta, automaattilootaa, sutimisenestoa, launch control, älytöntä laihduttamista (minkä Kimikin teki säntillisesti), yms. Jotkut säännöt sopii paremmin kuin toiset kullekin kuskille.
 
Ylös