F1-uutisia

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Polle

Well-known member
Liittynyt
4.3.2008
Viestit
125
MTV3:n sivuilta poimittua:

Malesia valmistautuu F1-iltakisaan 2009
18.03.2008 13:44

Malesia valmistautuu järjestämään formula ykkösten iltakisan ensi kaudella. Kisajärjestäjät tiedottivat tiistaina.

Malesian isännöi tämän kauden toista GP:tä ensi viikonloppuna. Kilpailu ajetaan normaaliin tapaan päiväkilpailuna.

Kansainvälinen autoliitto FIA on painostanut Malesian GP:n järjestäjätahoa SIC:ia (Sepang International Circuit) siirtämään kisan ajettavaksi jatkossa illalla.

- SIC on valmistautunut isännöimään ensi vuonna iltakilpailua, Sepangin radan tiedottaja Azahar Ghazali kertoi AFP:lle.

Malesian kisajärjestäjät aikovat hyödyntää saamiaan tietoja Qatarista, jossa ajettiin ratamoottoripyöräilyn ilta-GP maaliskuussa. Malesian GP:n ajaminen iltakilpailuna tietäisi kisajärjestäjille noin 3,2 miljoonan euron lisälaskua valaistuksen järjestämisestä. Malesialla on sopimus F1-osakilpailun järjestämisestä vuoteen 2015 asti.

Singaporessa ajetaan syyskuussa F1-historian ensimmäinen iltakilpailu.

(MTV3)
-----

Just, Bernie painostaa Australiaakin iltakisaan, kohta melkein kaikki, paitsi euroopan kisat on iltakisoja. Ei sinällään mitään niitä vastaan, mutta ei siinä ole mitään spesiaalia enää. Kellonaikoihin on turha vedota, on sitä perhana vuosien ajan pystytty heräämään aamulla kisoja katsomaan. :thumbdown
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Polle sanoi:
Kellonaikoihin on turha vedota, on sitä perhana vuosien ajan pystytty heräämään aamulla kisoja katsomaan. :thumbdown
Kellonaikoihin silti nimenomaan vedotaan. Lajin hyvin vahvan kaupallisen puolen tahtohan tässä on kyseessä, eikä mikään muu. Fanit kyllä heräävät ihan mihin aikaan tahansa katsomaan vaikka vapaita harjoituksia, mutta suurempaa yleisöä ja kovempia tuloja kalastelessa paremmat lähetysajat ovat FOM:lle Bernien mielestä välttämättömyys.

Vielä on se ensimmäinen iltakisa kuitenkin näkemättä. Jos siinä ei tule kummempia ongelmia, niin lihottakoon vaan rahamassejaan. Kyllähän ne kellonaikojen Eurooppalaiset rukkaukset ihan vaan parantavat tilannetta, kun ei tartte omaa vuorokausirytmiä aina uudelleen opetella varsinkin Aasian kisaviikonloppujen jälkeen.
 

PeeVee79

Paksu ja pehmeä.
Liittynyt
21.6.2006
Viestit
3348
Sijainti
J:vi
Crockett sanoi:
Onhan tuo varteenotettava riski mutta joka tapauksessa sais Stewart pitää naamansa kiinni. Aina on jotain sanottavaa kuten Niki Laudalla.
Totta, ihme avautujia molemmat.
Eiköhän tuo kuolemanvaara ole aina olemassa, kun neljättäsataa päästetään kaiteitten välissä. Luulisi sen olevan ihan sanomattakin selvää.
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8745
Sijainti
Vantaa
Toro Rosso-talli myytävänä

sportti.com sanoi:
Red Bull-yhtiön omistaja Dietrich Mateschitz paljastaa Motorsport Aktuell-lehdelle laittavansa Toro Rosso-tallin myyntiin. Syynä tallista luopumiseen on sääntömuutos, jonka myötä kaksi tallia eivät voi tehdä Formula ykkösissä suunnitteluyhteistyötä. Muutos tulee voimaan 2010 ja viimeistään tuolloin Red Bull luopuu Toro Rosson toiminnasta ja keskittää voimavaransa yhteen talliin.

Red Bull omistaa Toro Rossota 50 prosenttia. Toiset 50 prosenttia omistaa entinen F1-ajaja Gerhard Berger, joka ei näillä näkymin ole luopumassa omistuksestaan. Huhujen mukaan Volkswagen olisi kiinnostunut Toro Rosson ostamisesta, mutta asialle ei ole saatu virallista vahvistusta.

Red Bull osti Minardi-tallin vuonna 2005 ja muutti tallin nimen Toro Rossoksi. Toistaiseksi Toro Rosson paras saavutus on Sebastian Vettelin nelostila vuoden 2007 Fujin osakilpailusta. Tällä kaudella Toro Rossolla kilpailevat Vettel ja Sebastien Bourdais, joista jälkimmäinen saavutti Australian avauskisassa kaksi pistettä.
Täysin ymmärrettävä ratkaisu. Itse mietin, että tuo vaihdelaatikko- ja moottorisäännöt rajoittavat uusien autovalmistajien tuloa, koska niiden valmistaminen vaatii rutosti kokemuta. Varsinkin moottorin, koska kehittäminen on kiellettyä!
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Huhujen mukaan Volkswagen olisi kiinnostunut Toro Rosson ostamisesta, mutta asialle ei ole saatu virallista vahvistusta.
VW-huhuja on joka vuosi ja aina kun jonkun tallin veikataan tai tiedetään olevan myynnissä. Tuskin mitään kiinnostusta STR:a kohtaan nytkään on.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Otto Hokkanen sanoi:
VW-huhuja on joka vuosi ja aina kun jonkun tallin veikataan tai tiedetään olevan myynnissä. Tuskin mitään kiinnostusta STR:a kohtaan nytkään on.
Siinä suhteessa voi mahdollisesti tulla muutoksia, ostihan Porche just VW'n konserniyhtiökseen.
 

Wesselius

Well-known member
Liittynyt
15.2.2008
Viestit
276
f1. sanoi:
Toivottavasti ei satu kuolemaan johtavia kolareita/ulosajoja.
väistämätön tilastokuolema tulee jossain vaiheessa, kuolemat ei lopu niin kauan kuin formuloita ajetaan. mun mielestä stewartilla on pointti tuossa haastattelussa, uudet kuskit eivät ole joutuneet kohtaamaan formulakuolemaa niin eivät osaa ottaa tarpeeksi vakavasti turvallisuuskysymyksiä. ei se etukäteen murehtiminen siltikään estä sitä väistämätöntä tilastokuolemaa, että toisaalta turhaa..
 

Mediaprofeetta

Well-known member
Liittynyt
6.3.2007
Viestit
3579
Sijainti
____________
Aikamoisen mällin sais ajaa, että kuljettaja kuolis. Eihän Kubicalekaan käynyt oikeastaan mitään siinä Kanadan kolarissa. Vaikea kuvitella pahempaa tilannetta, paitsi jos ajaa ihan kohtisuoraan betonimuuriin 330 km/h

Tai tietysti jos rysäyttää esim. toisen auton takakonttiin tai kylkeen
 

Banaani

In stereo where available
Liittynyt
29.3.2006
Viestit
5232
Sijainti
Manse
Mediaprofeetta sanoi:
Aikamoisen mällin sais ajaa, että kuljettaja kuolis. Eihän Kubicalekaan käynyt oikeastaan mitään siinä Kanadan kolarissa. Vaikea kuvitella pahempaa tilannetta, paitsi jos ajaa ihan kohtisuoraan betonimuuriin 330 km/h

Tai tietysti jos rysäyttää esim. toisen auton takakonttiin tai kylkeen
Auto kääntyy ympäri ja pää jää/osuu matkalla johonkin lienee suurin riski tällä hetkellä.

Ihme muuten että missään ei kirjoiteltu Glockin ulosajon vaikutuksesta selkärankaan. Kyllä tuollainen isku luulisi tuntuvan aika kovasti ruodossa. :dunno:
 

f1.

Well-known member
Liittynyt
17.3.2006
Viestit
899
Sijainti
Different World
Olihan se kieltämättä pahan näkönen ulosajo Kubicalla, mutta ei siltikään sattunut pahemmin. oliko tuuria mukana vai ovatko nyky formulat sen verran turvallisia, että pahoja loukkaantumisia ei pääse helposti sattumaan.
 

Wesselius

Well-known member
Liittynyt
15.2.2008
Viestit
276
Mediaprofeetta sanoi:
Aikamoisen mällin sais ajaa, että kuljettaja kuolis. Eihän Kubicalekaan käynyt oikeastaan mitään siinä Kanadan kolarissa. Vaikea kuvitella pahempaa tilannetta, paitsi jos ajaa ihan kohtisuoraan betonimuuriin 330 km/h

Tai tietysti jos rysäyttää esim. toisen auton takakonttiin tai kylkeen
niinkuin entinen keskikenttämies toteaisi, jalkapallo on pyöreä ja kaikenlaista voi sattua..

ne on tavallisia ihmisiä jotka ajaa yli 300km/h pää melkein suojaamattomana, ei sen tartte olla edes kummoinen mälli vrt. senna, paska mäihä riittää.
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Wesselius sanoi:
väistämätön tilastokuolema tulee jossain vaiheessa, kuolemat ei lopu niin kauan kuin formuloita ajetaan. mun mielestä stewartilla on pointti tuossa haastattelussa.
Stewardin pointti oli tasan vaan päästä taas sanomaan jotakin. Tähänkin juttuun ukko sai ujutettua rivien välissä itsensä. Nykykuskit "eivät ole tottuneet kohtaamaan kuolemaa". Niin, hän on joskus kauan sitten, jolloin miehet olivat rautaa ja formulat puuta.

Tämä on sangen helppo aihe antaa asiantuntevia ennustuksia. Kuten on todettu, niin kuolemantapaus kaikella varmuudella joskus tulee. Tehtiin sitten mitä vaan. Silloin on Steward taas äänessä tyyliin "I said so!".
 

Polle

Well-known member
Liittynyt
4.3.2008
Viestit
125
Troy McLure sanoi:
Kellonaikoihin silti nimenomaan vedotaan.
No eipä tuo Malesian Klo 09.00(GMT+2) ole paha. Jossain päin maailmaa sitten tietenkin tarvii herätä aamuyöllä. Itse olen sitä mieltä näin eurooppalais-näkökulmasta jos kisa starttaa klo 15.00, silloin "normaali" väestö tekee kauppareissua, laittaa ruokaa, tekee sunnuntaisiivousta. Telkkari voi olla päällä ja jopa Formulat siellä näkyä, mutta katsojia ei ole enempää. Ehkäpä jos kisa olisikin alkanut vaikka klo 10.00, niin muun aamuohjelmien katselun lomassa Formulat saattaisi kiinnostaa.

Ja puhun nyt todellakin eurooppa-vinkkelistä. Ei mielestäni ole pahasta, jos kisat alkavat eri kellonaikoihin, jos uusia katsojia halutaan. Ihmiset tekevät eri juttuja eri kellonaikoihin.

Onneksi Monacon kisan ohessa pyörii sen verran valuuttaa ym. että se ei ole uhattuna. On kaudessa ainakin yks edes vähän spesiaalimpi kisa.:thumbup:
 

Polle

Well-known member
Liittynyt
4.3.2008
Viestit
125
Wesselius sanoi:
väistämätön tilastokuolema tulee jossain vaiheessa...
Olen samaa mieltä, autot on monokokkia lukuunottamatta hyvinkin haavoittuvia ja ennenkaikkea kuskin pää ja osa ylävartaloa on aika suojaamaton. Ei tarvita kuin irronnut rengas, tukivarsi tms. Tuuria on ollut paljon muutamissa kolareissa viime vuosina.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Troy McLure sanoi:
Stewardin pointti oli tasan vaan päästä taas sanomaan jotakin.
Yleensähän (entiset tai nykyiset) kuskit ei itse lehtiin soittele, vaan kyllä heiltä joku tulee kysymään lausuntoa.
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
WebSlave sanoi:
Yleensähän (entiset tai nykyiset) kuskit ei itse lehtiin soittele, vaan kyllä heiltä joku tulee kysymään lausuntoa.
No ei tietenkään. Lue kuitenkin se Mirrorin alkuperäinen artikkeli. Siinä Steward pälpättää aika litaniat ja samassa syssyssä tulee omituista kritiikkiä Mosleyta ja Ecclestoneakin kohtaan. Steward esittää, että nämä herrat varmaan ovat supattaneet Hamitonille olla liittymättä kuljettajien yhdistykseen.

Itse sain sellaisen vaikutelman, että häneltä oli kysytty luistoneston poistumisen vaikutuksesta. Juttutuutti vaan jäi auki taas.
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Polle sanoi:
Olen samaa mieltä, autot on monokokkia lukuunottamatta hyvinkin haavoittuvia ja ennenkaikkea kuskin pää ja osa ylävartaloa on aika suojaamaton. Ei tarvita kuin irronnut rengas, tukivarsi tms. Tuuria on ollut paljon muutamissa kolareissa viime vuosina.
Juuri tuon takia irtoavista (=lentävistä) osista on yritetty tehdä huomattavasti vähemmän lentäviä (esim, renkaat).
 

kessel

Well-known member
Liittynyt
13.1.2001
Viestit
1575
Sijainti
Tampere
Polle sanoi:
Just, Bernie painostaa Australiaakin iltakisaan, kohta melkein kaikki, paitsi euroopan kisat on iltakisoja. Ei sinällään mitään niitä vastaan, mutta ei siinä ole mitään spesiaalia enää. Kellonaikoihin on turha vedota, on sitä perhana vuosien ajan pystytty heräämään aamulla kisoja katsomaan. :thumbdown
-Muumiolla on kova hinku saada kisat pois euroopasta
-Muumiolla on kova hinku saada kaukokisat ajetuksi Eurooppalaiselle yleisölle sopivaan aikaan
:doubtful:
 

mustakaari

"Se on juurikin näin"
Liittynyt
15.1.2001
Viestit
6788
Sijainti
Rysälä
kessel sanoi:
-Muumiolla on kova hinku saada kisat pois euroopasta
-Muumiolla on kova hinku saada kaukokisat ajetuksi Eurooppalaiselle yleisölle sopivaan aikaan
:doubtful:
Eiköhän kyse ole vaan voittojen maksimoisesta. Tuolla kisojen siirtelyllä saadaan F1:stä enemmän globaali laji, kn se aikaisemmin on keskittynyt enemmän Europpaan ja suuri osa on myös Eurooppalaisia kuljettajia. Lähetysaikojen siirtelyllä pyritään tietysti pitämään vanha manner paremmin mukana, koska kukaan "järkevä" ei herää viideltä kattomaan formuloita sunnuntaiaamuna... ja jos Böönille annettais valta, niin kaikki kisat ajettais primetime lähetysaikaan. Amerikan mantereen kisathan on ihan ok aikaan eurooppalaisille, mutta ongelmana on nuo SEA alueen kisat ja samoin tuo Aussi. Eli bööni haluaa kiinalaisten ja inkkareiden rahat myös... mullekin riittäis jokaiselta intialaiselta vaikka vaan yksi sentti per lärvä joka vuosi...
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös