Fernando Alonso vs. Felipe Massa

Kumpi sijoittuu paremmin kauden 2010 MM-sarjassa?

  • Felipe Massa

    Äänet: 34 51,5%
  • Fernando Alonso

    Äänet: 32 48,5%

  • Äänestäjiä yhteensä
    66
  • Äänestys suljettu. .

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
...jolloin se kisa sitten oikeastikin loppuu molemmilta? ;)
Massan itsensä kannalta se olisi luultavasti ollut viisas temppu. Siis olisi vain pitänyt linjansa (eihän siinä kohtaa edes ole kuin yksi linja, jos menet siltä pois olet viivojen ulkopuolella ja siten rankkarialueella). Tuolloin olisi rysähtänyt ja molemmat olleet kisasta ulkona. Mutta lienee selvää, että syyttävä sormi olisi osoittanut vain Alonsoa tuossa tilanteessa, sillä Massa olisi vain ajanut kuten kuuluukin. Alonsoa olisi syytetty a) sääntöjen rikkomisesta b) turhasta riskistä c) Ferrarin nollatuloksesta. Mahdollisesti vielä d) FIA olisi lätkäissyt rangaistuksen turhan kolarin aiheuttamisesta Alonsolle. Olisi Massa saanut aikamoisen henkisen edun tuosta jatkoa ajatellen.
 

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Varoitus alla tai ei, kyllä Hamiltonin 'rike' oli mielestäni sen verran mitätön, että jo drive throughkin olisi ollut kohtuuttoman kova rangaistus. Lewis ei päässyt kunnolla liikkeelle varikkosuoran liukkauden takia, ja päätyi siksi Vettelin rinnalle. Jos siitä jonkun mielestä pitäisi lätkäistä mustaa lippua, niin onneksi olkoon.
Joo, mutta Hamiltonin olisikin pitänyt tuossa vaiheessa antaa periksi ja tulla suosiolla Vettelin perässä varikkosuoraa pitkin. Siinä se rike oli, ei siinä ettei ehtinyt Vettelin edelle stopeilta. Mieti nyt normaali autoliikenteessäkin, kun tulet liittymästä etkä ehdi edelle, niin vedätkö vaan samalla kaistalla toisen rinnalla sitten, häh?
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13757
Joo, mutta Hamiltonin olisikin pitänyt tuossa vaiheessa antaa periksi ja tulla suosiolla Vettelin perässä varikkosuoraa pitkin. Siinä se rike oli, ei siinä ettei ehtinyt Vettelin edelle stopeilta. Mieti nyt normaali autoliikenteessäkin, kun tulet liittymästä etkä ehdi edelle, niin vedätkö vaan samalla kaistalla toisen rinnalla sitten, häh?
Meiltä täällä ei kuitenkaan kysytä sääntöjä F1-kilpailuun. Normi liikenne on ihan eri. Noita varikolla rinnan ajoja on nähty ennenkin. Useampaan kertaankin.
 

Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
MTV3 sanoi:
Alonson kisaan mahtui paljon virheitä: varaslähtö ja alkukierrosten rengassähläys, mutta silti espanjalainen kiri neljänneksi. Paikka top-listalla tulee siitä härskistä, mutta määrätietoisesta tavasta, jolla Alonso osoitti ottavansa vaikka väkisin itselleen aseman Ferrarin ykköskuskina. Felipe Massa joutui varikkotiellä nöyrtymään, kun Alonso puski tallikaverinsa itsekkäästi sivuun. Tällä tavalla mestarit ajavat.
Ihmeellistä hehkutusta ja höpötystä MTV3:n toimitukselta Toppeja ja Floppeja jaettaessa. Joo-o, olihan Kulmakarvan vauhti hyvää kisassa, mutta että on siis mestarillista ajoa puskea itsekkäästi tallikaveri pihalle varikon sisäänmenossa? Ja jos Alonso on noin mestarillinen, niin eihän hänen kaiken järjen mukaan tarvitsisi yrittää saada ykköskuskin asemaa, koska mestarillisen kuljettajan pitäisi pystyä voittamaan tallikaveri tasaväkisissä olosuhteissa.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Villeneuve vs. Pironi -taistelussa tällainen kuului repertuaariin, mutta Alonso vs. Massa -mittelössä tämä tuntuu vähän työpaikkakiusaamiselta. Henkisesti ovat niin eri tasolla molemmat.
Kummaa vinkumista epäreiluudesta. Alonsoa ja Hamiltonia ei rankaistu varikolletulon ohitteluista, niin asia on ok.

Massa itse ajoi kuin sika Kimiä vastaan ja keskittyi starteissa kiilaamaan ja torpedoimaan Kimiä. Ihan sama kuinka monta kilpailijaa tuli molemmin puolin ohi, pääasia että Kimi pysyi takana.

Sitä saa mitä tilaa.

MTV3:n lehdistökatsaus sanoi:
Il Giornale –lehti puolestaan mätkäisi Alonson todistukseen nelosen.

- Varaslähtö ei ollut toivelistalla, sen tietävät hän itse, tifosot ja Ferrari-talli. Röyhkeä ohitus Massasta ei myöskään miellyttänyt meitä. Se oli kuin takavuosien Schumacheria, mutta Felipe ei ole Rubens Barrichello.

Massa sai arvosanan 6,5 osoittamastaan tiimihengestä, mutta jatkossa Alonson lienee turha odottaa palveluksia brasilialaiskuskilta.

- Hän on menettänyt luottamuksen tallitoveriinsa. Fernando teki härskin tempun varikolle tultaessa ja Massa muistaa sen. Alonso, ole varuillasi.
Siis mitä helvettiä? Menee taas samaan katekoriaan viimevuoden loppupuolen kirjoittelujen kanssa: Massa saa Kimiä suuremmat pojot vain vierailtuaan pilttuussa Kimin ajaessa tosissaan kilpaa. Silkkihanskoilla silitetylle pojalle käy kalpaten tämän kauden aikana, koska Alonso ei ole Kimin kaltainen herrasmies vaan tarvittaessa vaikka kusee Massan muroihin.
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
En mä olisi espanjalaislehtien kanssa eri mieltä siitä, etteikö Alonso olisi ajanut kämmiensä jälkeen hienosti, jopa niin hyvin, että epäilen josko koko porukasta muut kuin Hamilton pystyisivät samaan. Täällä on joskus käyty suht kuumana, kun suomimedia ei ota Kimin puolta vastoinkäymisissä, vaan lyö surutta. No, tuolta se näyttää, kun lehdistö on omiensa takana.

Vaan silti... jos Alonso tänä vuonna mestaruudesta taistelee, voivat nämä alkukauden tyrät muodostua aika kovaksi taakaksi kantaa. Uusi pistesysteemi on parantanut nimenomaan nelossijan asemaa suhteessa vanhaan, mutta sellaiset 9-19 pistettä hän on ensimmäisen kierroksen pölhölyihinsä heittänyt.
 

Wit?

******
Liittynyt
17.12.2003
Viestit
2499
Uusi pistesysteemi on parantanut nimenomaan nelossijan asemaa suhteessa vanhaan
Tämä piti oikein tarkistaa, tutkimustulos on mielenkiintoinen.

Nelossijan pisteiden suhde muista sijoista ansaittuihin pisteisiin 2009 ja 2010:

Koodi:
sija          2009        2010

1.            50,0%       48,0%
2.            62,5%       66,7%
3.            83,3%       80,0%
4.           100,0%      100,0%
5.           125,0%      120,0%
6.           166,7%      150,0%
7.           250,0%      200,0%
8.           500,0%      300,0%
1.+2.+3.+4.   17,2%       17,1%
1.+2.+...+8.  12,8%       12,2%
1.+2.+...+10. 12,8%       11,9%
Nelossijan osakkeet ovat nousseet kakkossijaan verrattuna, kaikkiin muihin pistesijoihin verrattuna sen arvo on laskenut. Tää onkin sen verran jännää, että pitänee huomenissa suorittaa samat laskelmat muillekin sijoille...
 

Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
TS sanoi:
On ihan normaalia kilpailussa, että menen tiimikaverin viereen ja ohitan hänet.
Ei helvetti tuota Alonsoa :D :yuck:

No se, itsestään selväähän tuo. Ei kukaan muu niin tietty tee. Tosin taitaa olla käännöskukkasesta kyse mut kuitenkin.
 

Rip3

Well-known member
Liittynyt
25.12.2005
Viestit
611
Sijainti
Vaasa
Ei Alonsossa mitään vikaa ole vaan Massan ilmeissä ja Brasilian lehdistössä.

http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2010/04/1104042

Jotkut selvästikin yrittävät luoda pahaa verta kahden kuljettajamme välille sen jälkeen, kun Fernando Alonso suoritti ohitusliikkeen tallikaveristaan varikon sisääntulossa 19. kierroksella, Ferrari tiedotti.

Jotkut? Mutta erittäin tärkeä sika ohitus Alonson loppu kauden kannalta kuitenkin, Alonso osaa vaan pelata pelin oikein..
 

Ilu

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
260
Sijainti
Helsinki
Kummaa vinkumista epäreiluudesta. Alonsoa ja Hamiltonia ei rankaistu varikolletulon ohitteluista, niin asia on ok.

Massa itse ajoi kuin sika Kimiä vastaan ja keskittyi starteissa kiilaamaan ja torpedoimaan Kimiä. Ihan sama kuinka monta kilpailijaa tuli molemmin puolin ohi, pääasia että Kimi pysyi takana.
Tuli vaan mieleen, että kyllähän Kimikin kiilas massaa aika reippaasti 2008 spaan kisassa kemmelin suoralla :)
 

Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
Joku kysyi oliko Alonson tarkoitus mennä ensin varikolle. Ei ollut. Alonso ilmoitti radiolla tiimille että hän tuleekin ennen Massaa.
Tapahtuiko tämä ilmoitus jo ennen ohitustilannetta, eli suunnitteliko Alonso jo etukäteen tulevansa ennen Massaa?
 

F1MASSA

Member
Liittynyt
8.4.2010
Viestit
16
Turrinilla oli taas sanansa sanottavana...

Turrini myös mainitsee Kimin, sanoo että kundilla on kolmet pallit ja todisteena tästä on hänen viimeisin ralli ja hieno tulos siitä.
Olisiko aika ottaa mukaan myös muita paikallisia lähteitä, kun nuo Turrinilta otetut poiminnot edelleen keskittyvät vain Räikkösen erinomaisuuteen ja nykyisen Ferrari-ryhmän haukkumiseen?
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Olisiko aika ottaa mukaan myös muita paikallisia lähteitä, kun nuo Turrinilta otetut poiminnot edelleen keskittyvät vain Räikkösen erinomaisuuteen ja nykyisen Ferrari-ryhmän haukkumiseen?
Räikkösen ketjusta:

Mistä näitä sinirillejä oikein tulee? :doubtful: Ei objektiivisuuden häivääkään. Objektiivista on ylistää Alonsoa, Hamiltonia, Schumia tai muita huijareita ja sikailijoita, jotka eivät ole suomalaisia, ja ovat niin fiksuja että osaavat huijata jäämättä kiinni tai ainakin jäävät ilman rangaistusta.
Turrini joutuu silmätikuksi, koska on näkemyksineen vähemmistössä. Tämä tuskin automaattisesti kuitenkaan tarkoittaa, että a) hän ei olisi oikeutettu mielipiteeseensä; ja b) hän on väärässä.

Vastakkaista näkokulmaa tuleekin sitten useammastakin luotettavasta tuutista.

Summa summarum - annetaan Turrinin turista.
 

TIMOMIES

Well-known member
Liittynyt
8.5.2006
Viestit
1189
Turrini myös mainitsee Kimin, sanoo että kundilla on kolmet pallit ja todisteena tästä on hänen viimeisin ralli ja hieno tulos siitä.
Täytyy olla kolmet kun Turrini on varannut yhdet omiin tarpeisiinsa kirjoituksista päätellen :D
 

Wit?

******
Liittynyt
17.12.2003
Viestit
2499
Jostain toisesta toikista:
Muutenkin ihmetytttää toi Alonson liike kun sitä ei huomioitu missään. Jos olisi toi olisi tapahtunut radalla, niin siitähän olisi tullut rangaistus. Siis että ohitettava joutuu väistämään ulos radalta välttääksen kolarin. Ainakin rangaistus olisi tullut jos autot olisivat osuneet toisiinsa.
Kyseessä ei ollut kamikaze-tyylinen "ylikovaa mutkaan ja toivotaan että toinen väistää" -liike, vaan Alonso oli rinnalla jo parisataa metriä ennen varikkotien mutkaa. Massa joutui väistämään radan ulkopuolelle ainoastaan siksi, ettei tajunnut jo aiemmin jättäytyä suosiolla Alonson taakse, vaikka Fernando oli rinnalla ja sisälinjalla.
 
Ylös