Ferrari 2019: Leclerc Vettelin jälkiliukkaille

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Viime aikojen toinen varsin mietteliääksi pistänyt heppu on tietenkin ollut Ferrarin kaikkiaan yllättävänkin pitkäaikainen työntekijä ja nykyinen tallipäällikkö Mattia Binotto.

Kieltämättä joskus eräänlaisena nk. Hiljaisena Pinokkiona ainakin liioittelevina päivinään tunnettu Binotto on ajoittain urallaan tietysti ollut eräänlainen varikon huumorimies ja leikinlaskija vertaansa vailla.

Ainakin ilman pahempaa tarkoitusta.

Binotto on tosiaan ollut vaikkapa esimerkiksi aikanaan olevaan esimieheensä eräässä vaiheessa eli Stefano Domenicaliin verrattuna tietenkin se tallin nuorempi työntekijä ja olemukseltaan hitaampi nousemaan kuin mitä Domenicali oli.

Binotto tosin hyötyi siitä, että hänestä tuli Ferrarin työntekijä vuonna 1995 eli Jean Todtin tallipäällikkyysaikana jolloin oli seesteisempää ja rauhallista aikaa.

Tässä vaiheessa tulee hieman muistelua jonka yli voivat vuoden 1992 tai Ferrarin Lohikäärmeen ajan mietteistä kiinnostumattomat hypätä yli:

Ainakin mikäli vertaa nk. Tulta Syöksevän Lohikäärmeen eli Claudio Lombardin tallipäällikkyyden aikaan Ferrarilla vuonna 1992 jolloin Domenicali tuli talliin.

Tuolloin tosiaan aika monta nuorta Ferrarin kyvykästä työntekijää urineen tuhottiin nk. Lohikäärmeen toimesta aika tavalla henkisesti toimintakyvyttömään tilaan ja kokeneillakin työntekijöillä oli varpaillaan oloa tallissa.:frown:

Huonoimpana päivinään ei Domenicalinkaan ura ollut kovin kestävällä pohjalla, mutta nk. Lohikäärmeen Terrorin aika Ferrarilla kuuluu johonkin toiseen kertaan eikä tähän.

Tassä vaiheessa vuoden 1992 muistelu päättyy jolloin Ferrarin Lohikäärmeen ajasta kiinnostumattomat voivat taas jatkaa viestin lukemista kun jatkan mietteitä Binottosta:

Vuoden 1998 aikaan Binotto oli myös vieläkin melko alhaisessa asemassa Ferrarilla siinä missä Domenicali oli nousevana tähtenä jo tuolloin tallin talousmanageri.

Itse varsinainen vertaus tuleekn nykyhetkeen tässä:

Siinä missä Domenicali oli aikanaan se nk. Täydellinen Apulaisjohtaja niin Binotto tuntuu enemmän olevan se nk. Täydellinen Kisainsinööri.

Näin siis kokonaisuransa perusteella ennen tallipäällikkyyttä.

Välillä väistämättä tuntuu, että molemmille tallipäällikkyys tuntuu olevan ollut liian iso pala niellä tai jonkinlainen oppiaika olisi ollut tarpeen varsinkin Binottolle.

Domenicali kun aikanaan oli sentään edes aika pitkäänkin Jean Todtin nk. Kruununperijä kuten myös Martin Whitmarsh oli Ron Dennisin nk. Kruununperijä McLarenilla.

Binotto joutui tehtävään hieman toisesta virasta ylipäänsä kun Maurizio Arrivabene entisenä nk. Mallun ja Bernien Italialaisena Juoksupoikana joutui pois tallipäällikkyyden virasta aikana jolloin olisi tarvittu Ferrarilla jotakin jatkuvuutta.

Binottolla on ollut välillä myös ongelmia päättää juurikin selkeää asemaa tallin kärkikuljettajien eli Vettelin ja Leclercin välille tai tuntuu ainakin olleen aika välttelevä kun on ollut kovia päätöksiä edessä muutenkin kun vain kuljettajapuolella.

Tietysti aina voi paremmaksi oppia, mutta nopeassa ajassa ja jopa jo ensi vuonnakin pitäisi joitakin erittäin selkeitä rajoja tehdä kovien päätösten edessä.

Muutoin tuntuu, että olisi ollut vain parempi pysyä enemmän siellä insinööripuolella kun ollaanhan siellä oltu jo siitä asti kun Binotto oli se Eddie Irvinen tiimiradion siihen puhunut toinen puoli silloin vuonna 1998, varmaan tätä ennen ja tietenkin myös vuonna 1999 oli Irvinen melkein maailmanmestaruuden saavuttamisen kaudella.
 
Ylös