Ferrari 2024: "Box box. 4 tires? Question."

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6229
En minä kyllä näe Kimin koskaan tulleen dumpatuksi yllättäen. Ensimmäiselläkin kerralla sitä pohjustettiin huolella median kautta, kun tallin johtoporras voivotteli Kimin motivaatiota jo kesällä 2008. Kimi tiesi jo tuolloin tulevansa saamaan kenkää, ja optio kaudesta 2010 aktivoitiin vain rahallisen korvauksen maksimoimiseksi.

Sainzin tapauksessa mieheltä vedettiin matto jalkojen alta aivan huolella. Ukko on puhunut mediassa mahtavalla itseluottamuksella jatkokuvioistaan samalla kun talli oli jo kulisseissa allekirjoittanut korvaajan kanssa. Vettelin dumppaus oli kyllä myös aika tyly ja jopa tietyssä mielessä selittämätön. Hänet heitettiin pihalle yhden huonon kauden jälkeen vaikka Vettel oli johtanut tallia usean vuoden ajan.
2009 tuli dumppaus mihin oli syynä tottakai alonson halukkuus ja santanderin iso sponsorisopimus. Elettiin synkkää lamaa.

2018 oli enemmän luonnollinen loppu Ferrariuralle, kun nuorempi leclerc oli valmis ottamaan seuraavan askeleen. 2018 oli varsin mainio kausi kimiltä kuitenkin, mutta toki selvää että se prime aika oli ohi.
 

Coni

Well-known member
Liittynyt
8.10.2007
Viestit
985
Jotenkin ennusmerkit ilmassa, että Ferrari voisi tällä kaudella menestyä. Mikäli Redbull konttaa yhtään case Hornerin tai muuten vain ylimielisyyden vuoksi niin toi Ferrarin paketti vaikuttaa hyvältä. Kuskit tulevat ajamaan myös ilman sellaisia paineita kuin vuoden päästä hämillä ja leclerikillä on..
 

TeamVerstappen

Max Verstappen & Red Bull Racing
Liittynyt
17.1.2023
Viestit
209
Kovaa puhetta on ollut ainakin Ferrarin ja Leclerin puolelta. Mielenkiintoista. Mersu ja Ferrari ovat käytännössä muuttaneet autostaan lähes kaiken, olisiko niin että olisi luvassa yksi tylsimmistä kausista koskaan, tai sitten yksi parhaimmista koskaan? Itse toki toivon että Max saa sen neljännen, ja parasta olisi jos se tulisi vaikka revanssilla Hamiltonista.
 
Ylös