Ferrari tietenkin herättää tunteita, johtuen Schumin/Ferrarin ylivoimasta tallina/FIA:n suosiosta punaista orhia kohtaan ja kaikkea muuta maan ja taivaan välillä. Minua kiinnostaa työskentelykulttuuri tallissa.
Olen luonut itselleni mielikuvan, johtuneeko vitutuksesta ylivoimaa kohtaan tai jostain hämäräpuuhista vai mistä, jossa diktaattori Jean Todt pitää naruja käsissään, kuin Tihonov punakoneen aikoina ja hänen esikuntanaan toimivat sitten Schumacher ja kumppanit. Tehtaalla ruoskitaan nöyriä työntekijöitä yhä kovempiin suorituksiin vapauksien ollessa minimissä. Jokainen kilpailu täytyy voittaa, jos yhdestä tulee takaisku, se näkyy ja tuntuu. Siellä pidetään paniikkipalavereja ja imetään ihmisistä viimeisetkin mehut irti.
Minua säälittää tää Ferrarin meininki. Se talli elää mielettömässä hybriksessä. Koko ajan pitää voittaa enemmän ja enemmän, korkeammalle ja kovemmin, inhimilliselle suorituksille ei näy rajoja. Mikä on riittävästi vai riittääkö mikään? Onko tavoitteena 15 maailmanmestaruutta putkeen niin kuljettajissa kuin valmistajissakin. Mikä ihme näitä äijiä painaa eteenpäin?
Ihme, kun sieltä ei duunareiden parista jo ala kuulua napinaa. Vai pidetäänkö siellä tosiaan työntekijöistä niin hyvää huolta. Miten niiden motivaatio voi riittää, ei minun riittäis ainakaan.
Toivotaan, että saisivat taas nenilleen Nyrrellä. Mutta eihän sellaista saisi tietenkään kenellekään toivoa, osoittaa vaan sen, että teksti perustuu pelkkään tunteeseen eli Ferrarin hallitsemiseen F1-luokassa. Hemmetti!