FIA rakentaa rallia.

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3568
Sijainti
Lahti
Aina löytyy laji-niiloja, jotka ovat valmiita seuraamaan anivarhaisesta iltamyöhään ja tarvittaessa läpi yönkin MM-rallin ja muidenkin rallien tapahtumia. Vanhoja on vielä elossa, ja varmaan uusiakin syntyy. Vaan kuinka paljon? Neuville toivoi ajatuksia ja ideoita tulevan myös perinteisten piirien ulkopuolelta, ikään kuin tuorein silmin katseltuna. Sekin on hyvä ajatus. Läheltä katsoessa tuppaa sokeutumaan näkemällensä. Tulee kognitiivinen dissonanssi l. ei tunnista näkemäänsä. Mielen elastisuus katoaa, luovuus jää junnaamaan vanhoja ratojaan ja toistaa samoja värssyjä, vain hieman uudelleen sekoitettuna. Käy kuin romaanikirjailijalle tai säveltäjälle, joka jää toistamaan yhä uudestaan ja uudestaan kuvioitansa. Ensimmäisenä pitäisi kuitenkin tunnistaa näkemänsä ja sen jälkeen objektiivisuutensa äärimmilleen pinnistäen funtsimaan, mikä on fiksuinta, välittämättä siitä tuleeko hell vai high water ja älähtääkö porukat. Tai sitten ei. Pörryytetään MM-sarjaa niin kauan kuin siellä on edes joku ajamassa, ja yritetään olla välittämättä siitä kuinka kaiken maailman muita sarjoja ja luokkia ajetaan ympäri maailmaa into pinkeänä.
 
Ripex

Well-known member
Liittynyt
26.4.2017
Viestit
83
Pakko se on myöntää että ei enää jaksa kolmea päivää seurata kun kaksi tallia +yks ajaa kilpaa. Toista se oli silloin ennen kun niitä talleja ja kuskeja oli
 
  • Like
Reaktiot: jjx

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1616
Sijainti
Porvoo
Pakko se on myöntää että ei enää jaksa kolmea päivää seurata kun kaksi tallia +yks ajaa kilpaa. Toista se oli silloin ennen kun niitä talleja ja kuskeja oli
Toista se oli ennen paitsi että… eiiii välttämättä. Kun katsot ajassa taaksepäin niin kyllä talleja oli aiemmin enemmän. Taisteliko mestaruudusta enemmän kuin 2-3 tallia? Ei. Kuskeja oli enemmän, mutta oliko kilvanajoa muutamien kärkikuskien takana sen enempää? Ei.
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
4009
Pakko se on myöntää että ei enää jaksa kolmea päivää seurata kun kaksi tallia +yks ajaa kilpaa. Toista se oli silloin ennen kun niitä talleja ja kuskeja oli
Kyllä ainakin paikan päällä katsellessa Jyväskylässä to-sunnuntai tuntuu riittävän kiinnostavalta. Jos siinä yhtään vietäisiin pois niin tuntuisi jäävän kesken.
 
jokke78

Well-known member
Liittynyt
4.5.2010
Viestit
180
Itseanä ei niinkään haittaa tuo tallien vähyys. Mielenkiintoista kisailua se on nykyisilläkin talleilla ja autoilla.
Eniten ehkä harmitta taas se, et tallipaikojen vähyys johtaa siihen, että nuo samat kuljettajat ajavat vuodesta toiseen. Tanakit, Neuvillet, Ogierit, Evanssit ymt.
Ihan hirveästi ei uusia ukkoja ole tainnut hetkeen tulla. Pajari Ja Fourmax nyt lähinnä tulee mieleen.
Ennen kun oli useampia talleja, niitä näytön paikkojakin oli enemmän.
Milleniumin aikaan oli mielenkiintoista seurata, kun esim. Jyväskylään sm-sarjan suuruudet saivat tehdasautoa alle. Katajamäet,Tuohinot,Paasoset,Pykälistöt oli lähes joka vuosi jollain Wrc autolla mukana.
Sama muissakin kisoissa kun Jyväskylässä. Niitä oman maan lupauksia oli ajamassa niissä pienemmissä talleissa. Ei ne ajaneet niissä kahdessa kolmessa kärkiautossa, jotka voitosta taistelivat. Mutta näytönpaikkoja pääsi useammin antamaan ja niitä oli mielenkiintoinen seurata siinä kärjen tuntumassa. Joskus joku jopa hätyytteli sitä kärkikolmikkoa.
Nykyisin nuo samat kuusi kuljettajaa ajavat vuodesta toiseen. Kokemus nykyautoista, renkaista ja kisoista on niin mahdoton, ettei sinne kukaan uusi ole tulossa hetkessä sekaan soppaa sekoittaan. Etumatka on niin valtava. Ja näytön paikkoja, eikä kokemusta pääse kerryttään, kun lähtöluettelon top10 näyttää joka kisassa vuodesta toiseen lähes samalta. Siellä ei vaan ole penkkejä missä niitä näyttöjä antaisi. Kärjistäen tilanne on mm-sarjassa vähän sama kun työmarkkinoilla monessa kohtaa. Pitäis olla 20 vuotias 10 vuoden kokemuksella. Hyvät kapinat tosiaan nykyisilläkin autoilla saadaan aikaan ei siinä mitään. Mutta itse kaipaisi vähän enemmän vaihtuvuutta ja uutta verta sekaan.
 
Jyväskylään en ole paikan päälle tullut katsomaan sitten vuoden 2022 ja sitä ennen monenakin vuonna on jäänyt välistä. No Rovaniemellä tuli alkuvuodesta käytyä ja kyllä siellä mielenkiintoa riitti
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16694
Sijainti
Tampereen lenkki
Itseanä ei niinkään haittaa tuo tallien vähyys. Mielenkiintoista kisailua se on nykyisilläkin talleilla ja autoilla.
Eniten ehkä harmitta taas se, et tallipaikojen vähyys johtaa siihen, että nuo samat kuljettajat ajavat vuodesta toiseen. Tanakit, Neuvillet, Ogierit, Evanssit ymt.
Ihan hirveästi ei uusia ukkoja ole tainnut hetkeen tulla. Pajari Ja Fourmax nyt lähinnä tulee mieleen.
Ennen kun oli useampia talleja, niitä näytön paikkojakin oli enemmän.
Milleniumin aikaan oli mielenkiintoista seurata, kun esim. Jyväskylään sm-sarjan suuruudet saivat tehdasautoa alle. Katajamäet,Tuohinot,Paasoset,Pykälistöt oli lähes joka vuosi jollain Wrc autolla mukana.
Sama muissakin kisoissa kun Jyväskylässä. Niitä oman maan lupauksia oli ajamassa niissä pienemmissä talleissa. Ei ne ajaneet niissä kahdessa kolmessa kärkiautossa, jotka voitosta taistelivat. Mutta näytönpaikkoja pääsi useammin antamaan ja niitä oli mielenkiintoinen seurata siinä kärjen tuntumassa. Joskus joku jopa hätyytteli sitä kärkikolmikkoa.
Nykyisin nuo samat kuusi kuljettajaa ajavat vuodesta toiseen. Kokemus nykyautoista, renkaista ja kisoista on niin mahdoton, ettei sinne kukaan uusi ole tulossa hetkessä sekaan soppaa sekoittaan. Etumatka on niin valtava. Ja näytön paikkoja, eikä kokemusta pääse kerryttään, kun lähtöluettelon top10 näyttää joka kisassa vuodesta toiseen lähes samalta. Siellä ei vaan ole penkkejä missä niitä näyttöjä antaisi. Kärjistäen tilanne on mm-sarjassa vähän sama kun työmarkkinoilla monessa kohtaa. Pitäis olla 20 vuotias 10 vuoden kokemuksella. Hyvät kapinat tosiaan nykyisilläkin autoilla saadaan aikaan ei siinä mitään. Mutta itse kaipaisi vähän enemmän vaihtuvuutta ja uutta verta sekaan.
Se on totta, ettei tallipaikkoja ole paljoa, mutta kyllähän niitä kokeilijoita on ollut. Uusimpia pääluokan kuskeja taitaa olla:
2019 Katsuta, Greensmith
2020 Rovanperä, Loubet, Veiby
2021 Fourmaux, Solberg, Solans
2022 Huttunen
2023 Munster
2024 Sesks, Pajari
2025 McErlean

Isompi ongelma on, ettei Rovanperää lukuunottamatta kukaan näistä ole onnistunut suurempaan menestykseen. Fourmaux on näistä lähimpänä sitä. Toki voidaan myös miettiä moniko niistä 2000-luvun alun kokeilijoista onnistui lopulta pääsemään podiumille koskaan?
 
Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
866
Toki voidaan myös miettiä moniko niistä 2000-luvun alun kokeilijoista onnistui lopulta pääsemään podiumille koskaan?
Debyytti pääluokassa 2000-luvulla ja päässyt vähintään podiumille:

2000 Daniel Carlsson
2002 Sebastien Loeb, Mikko Hirvonen, Francois Duval
2003 Jari-Matti Latvala
2005 Chris Atkinson, Kris Meeke
2006 Dani Sordo, Juho Hänninen (kalsaridiskaus), Mads Østberg, Andreas Mikkelsen
2008 Sebastien Ogier
2009 Evgeny Novikov

Ainakin 13 nimeä 10 vuoteen nopealla tarkastelulla, näistä 9 pystynyt jopa voittoihin.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16694
Sijainti
Tampereen lenkki
Toki esim Latvalalla ja Hirvosella meni debyytistä ekaan voittoon neljä vuotta eli sama jos tänä vuonna Solberg tai Fourmaux voittaisi, tai jos Pajari voittaisi vuonna 2028.

Ennen Rovanperän debyyttivoittoa Virossa 2021 edellinen uusi voittaja oli Evans Walesissa 2017 eli väliä oli vähän alle neljä vuotta. Nyt on tuo sama aika kulunut Rovanperän debyyttivoitosta...edelleenkään en tiedä kuka se seuraava on.
 
Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3568
Sijainti
Lahti
Jokke kirjoitti: "Ennen kun oli useampia talleja, niitä näytön paikkojakin oli enemmän". Aika herkulesmainen urakka on uudella tallilla/autonvalmistajalla punkea rallisirkukseen mukaan, jos tuntee tarvitsevansa samanmoisen ralli-infrastruktuurin kuin mikä noilla kolmella päätallilla tällä hetkellä on, ja autokin pitäisi kehittää, testata ja saada valmiiksi sitä ennen. Jokaisen rallifanin märkä unihan olisi, että moisia yrittäjiä löytyisi.
 
Gurney48

Well-known member
Liittynyt
5.2.2020
Viestit
1611
Sitten kun joku pystyy menestyksekkäästi kloonaamaan 3 päivää kestävän jääkiekko- tai futismatsin, niin rallillakin on tulevaisuutta.
Onhan nyt noita lajeja jotka kestävät sen parista kolmeen päivään.

Snooker ja Kriketin pisin muoto (Test) nyt kaksi isointa jotka tulee mieleen jotka myös menestyvät lajeina ihan jees vaikka ei ole niin katsojaystävällisiä lajeja....

Itse kovasti sitä mieltä että Jääkiekkokin voidaan pistää samaan kategoriaan kuin Ralli mitä tulee marginaalilajeihin.
 
Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1388
Myös maantiepyöräilyllä on katsojia vaikka lähetykset kestävät tuntikausia ja pisimmät kisat 3 viikkoa.
 
Ylös