Finnair ja hyväveliverkosto / Halki-poikki-pinoon Lööppitoikista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mosse
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Toivottavasti tällä päätöksellä on ohjausvaikutusta muuallekin.
 
Nuo kenkää saavat hallituksen jäsnethän olivat päättämässä valtion kieltämien bonusten jaosta, Sailas ei ollut. siinä suhteessa ihan looginen päätös.

Kyllä näin, mutta olisi joutanut lähteä ensimmäisten joukossa silti. Toisaalta on ehkä hankala paikka erottaa kesken poliisitutkinnan. Tervehdyttämisen kannalta olisi kuitenkin erittäin tärkeää, että myös Sailas erotettaisiin.

Hieman oli Hautalalla pitkä sytytyslanka asian suhteen, mutta aivan jämerä ja ainoa oikea päätös lopulta tuli. Ja täytyy toivoa Archien tavoin, että päätös heijastelee muuallakin
 
Tosi tympeitä juttuja nuo erottamiset, olis mieluummin hyssytelty.
 
Olisi myös voitu katsella vähän läpi sormien. Jos sattuu oleen läpinäkyvät sormet!
 
Tosi tympeitä juttuja nuo erottamiset, olis mieluummin hyssytelty.
Hassuttelukin ois ollut hyssyttelyn lisäksi vähemmän tympelöä.

Pääjohtaja ois svoinut sanoa, njotta mitä te köyhät rutisette ku meikäpojalla on manneja..siis rahaa...HAHAHAH...TAJUSITTEKO...
 
Lähdettävä Finnairin hallituksesta:

Elina Björklund
Sigurdur Helgason
Satu Huber
Ursula Ranin
Veli Sundbäck
Pekka Timonen

Hallitukseen saavat jäädä

Harri Sailas, puheenjohtaja
Harri Kerminen
Ilkeämielisesti vedän esiin feministi- kortin. Monissa yhteyksissä tasa-arvojyrähtelijät ovat valittaneet, kun ei valita naisia hallituksiin ja johtopaikoille muutenkaan. Antaisivat poikkeavan näkemyksen asioihin ja aivan uutta otetta ja nostetta toimintaan. Kuinkas sitten kävikään?:rolleyes:
 
s_482601.jpg
 
Vaikka Hautala nyt puhuukin potkuista ja kutsunut "nimitystoimikunnan" koolle, niin mahtaakohan erot olla kuitenkaan päivänselvä asia.

Voi vielä joku hyvä vel...sisarverkosto estää ko. potkut.

Että tsilviisiin.
 
Olisko tässä meillä muilla nyt peiliinkatsomisen paikka, halutaanko tulehduttaa ilmapiiriä puhumalla negatiivisista asioista vai olisko parempi jos annettais anteeksi ja keskityttäis positiivisiin asioihin kuten vaikka leppäkerttuihin.
Ne on hassuja ne.
 
No ei aleta puhua leppäkertuista ja vaaleanpunaisista kukkasista...tai voithan sä puhua, jos haluat.

Viime aikoina julkisuuteen on tullut todella veemäisiä juttuja, joista voi mielestäni kailottaa niin paljon negatiivista kuin tuubista irtoaa. :thumbup: Hyvän maun rajoissa toki...:o
 
Olisko tässä meillä muilla nyt peiliinkatsomisen paikka, halutaanko tulehduttaa ilmapiiriä puhumalla negatiivisista asioista vai olisko parempi jos annettais anteeksi ja keskityttäis positiivisiin asioihin kuten vaikka leppäkerttuihin.
Ne on hassuja ne.

Nyt burbbendaali se positiivisuus vittuun ja heti!
 
Ylös