Formula 1 - 2010 - Bahrain: Kilpailu ja jälkipuinti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Lugera
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
"Tottahan se on, Bahrainissa ajettiin viime viikonloppuna yksi tylsimmistä F1-kilpailuista pitkiin aikoihin."
Ilta-Sanomat

Minusta heti Bahrainia edeltänyt kisa oli tylsempi. Mutta onhan siitä toki jo monta kuukautta.
 
Bahrainia edeltäneessä muistan ainakin Kobayashin Buttonin jallitukset ja viimeisen kierroksen hopeataistelun Webber-Button. Nyt Bahrainissa ei taidettu mennä hyvillä sijoilla senkään vertaa rinta rinnan..?
 
"Tottahan se on, Bahrainissa ajettiin viime viikonloppuna yksi tylsimmistä F1-kilpailuista pitkiin aikoihin."
Ilta-Sanomat

Minusta heti Bahrainia edeltänyt kisa oli tylsempi. Mutta onhan siitä toki jo monta kuukautta.

On kyllä ihmeellistä ihmettelyä ja hehkutusta kisan "tylsyydestä", tiedä sitten mitkä ovat olleet odotukset. Kyllä siellä kuitenkin ihan mukavasti tapahtui ohittelua ja härdelliä häntäjoukoissa, ja kisan kärjessäkin tapahtui muutoksia sitten loppupuolella. Aika pitkälti niin tylsä se oli kuin odotinkin. Vastaavia tai vielä tylsempiä kisoja mitä tulee mieleen: viime vuosien Bahrainit, Barcelonat, Valenciat (jo pelkkä nimen kuuleminen saa haukottelemaan), Hungaroringit, Shanghait (paitsi 2009, sade pelasti) jne.
 
2007 shanghai oli ainakin mun mielestä kaikkea muuta kuin tylsä
 
Shanghai on tarjonnut 50% sadekisoja ja ne ovat olleet ihan hyviä. Muista kisoista ei hirveästi hyvää kisailua ole jäänyt mieleen. 2004 toki aika tasainen kärkikolmikko, 2005 dramaa kaivonkansien kanssa sekä Karting-Keijon raju mälli.
 
2007 shanghai oli ainakin mun mielestä kaikkea muuta kuin tylsä

Tosiaan, silloinkin tuli hiukkasen vettä.. ei niin selviä muistikuvia ole kun taisin nukkua pommiin, ja kun selvisin telkkarin ääreen niin siellä oli joku auto varikon portilla hietikolla. Kai mulla Shanghain tylsyydestä päällimmäisenä oli mielessä tuo 2008 kuiva kisa. :)
 
Shanghai 2007 oli yksi parhaista kisoista ikinä :D

Ettei mene off topikiksi niin luulen että Alonso olisi päässyt Vettelistä ohi, yritys ainakin olisi ollut kova. Vauhtia kuitenkin oli vielä varastossa.. Mutta toisaalta aika vaikea urakka se olisi ollut. Rengas rengasta vasten olisi varmaan menty, ajatelkaa jos olisi kilkannut toisensa ulos ja Massa olis vienyt voiton.. Hui, onneksi kävin hyvin, tällä kertaa.
 
No tuotahan ei voi tietää. Yhtälailla Vettelillä olisi voinut olla vauhtia varastossa. Ja edellä menvällä on aika pitkälti selkeä etulyönti asema. Joten vaikka Alonsolla olisi ollut vauhtia enemmän varastossa, niin ainut toivo olisi oikeastaan ollut Vettelin virhe ja sitä tuskin olisi tapahtunut.

Päinvastoin. Alonso olisi yrittäessään voinut kuluttaa renkaansa siihen kuntoon, että Massa olisi yllättäen saattanut nousta Alonson edelle.

Sinänsä harmi kun tuota taistoa ei nähty. Jos olisi nähty, niin kaikki pitäisivät Bahrainin kisaa ja uusia sääntömuutoksia todella onnistuneina, eikä mistään kuuluisi mitään itkua. Toivottavasti seuraavassa kisassa nähdään tämän kisan toisinto ilman luotettavuusongelmia.

Vettel-Alonso taisto kauden loppuun asti sopii hyvin. Siihen väliin Massa vielä sotkemaan välillä järjestystä. Sekä Mac & Mersu suharit :ahem:
 
Joo kyllä minusta näytti siltä, että Alonso yritti jo sitä hyökkäystään, mutta havaitsi tilanteen olevan melko toivottoman ja mahdollisesti myös tunsi renkaiden alkavan luistella(lämmetä liikaa) lähellä Vetteliä ajellessa. Mahdollisesti Alonsolla tuli myös mieleen, että jos renkaat menisivät rakoille, Massa voisi tulla ohi, joten jättäytyi taas turvallisen matkan päähän Vettelistä. Tietysti lopussa olisi varmasti uusi hyökkäys tullut, mutta en näe syytä, että tilanne olisi miksikään edellisestä attackista muuttunut.

Mutta niinhän siinä sitten kävi, että Alonso painosti Vettelin sytytystulpan hajalle. Aiemmin mies on onnistunut ainakin Kimin vetoakselin ja eturipustuksen painostuksellaan hajottamaan, joten varmasti on vielä pari ässää hihassa tulevia kisoja varten.
 
Joo kyllä minusta näytti siltä, että Alonso yritti jo sitä hyökkäystään, mutta havaitsi tilanteen olevan melko toivottoman ja mahdollisesti myös tunsi renkaiden alkavan luistella(lämmetä liikaa) lähellä Vetteliä ajellessa. .
Sitä on mahdoton sanoa missä vaiheessa ne tulpat alkoivat tuottaa ongelmia. Radiokeskustelut lähetetään viiveellä ja kun ongelma alkoi se todennäköisesti vaikutti alkuun vähemmän. Ilman ongelmaa on mahdollista, ettei Alonso olisi edes päässyt lähietäisyydelle Vettelistä.
 
Joo kyllä minusta näytti siltä, että Alonso yritti jo sitä hyökkäystään, mutta havaitsi tilanteen olevan melko toivottoman ja mahdollisesti myös tunsi renkaiden alkavan luistella(lämmetä liikaa) lähellä Vetteliä ajellessa. Mahdollisesti Alonsolla tuli myös mieleen, että jos renkaat menisivät rakoille, Massa voisi tulla ohi, joten jättäytyi taas turvallisen matkan päähän Vettelistä. Tietysti lopussa olisi varmasti uusi hyökkäys tullut, mutta en näe syytä, että tilanne olisi miksikään edellisestä attackista muuttunut.

Mutta niinhän siinä sitten kävi, että Alonso painosti Vettelin sytytystulpan hajalle. Aiemmin mies on onnistunut ainakin Kimin vetoakselin ja eturipustuksen painostuksellaan hajottamaan, joten varmasti on vielä pari ässää hihassa tulevia kisoja varten.

Samaa mieltä kanssasi. Aika kovaa puhetta oli Alonsolta, että ohi olisi päässyt. Vaivasiko tuo vika jo Vetteliä aiemin, sitähä ei tiedä? Itse kyllä epäilen vahvasti, ettei ohitusta olisi nähty ilman hurjaa yrittämistä, joka olisi päättynyt kolariin.
 
Kilpailu oli kyllä melkoista mikkihiiren ajelua ja kisa oli tylsä. Renkaiden kestävyys on huippuluokkaa jos radalla pystyy ajamaan 25 kierrosta pehmeällä ja 32 kovalla joten se on hyvää. Varikkokäynnit eivät olleet mitään alle 2 sekunnin pysähdyksiä, mutta nopeita kuitenkin välillä 4-6 sekuntia ja hitain tavallinen pysähdys oli Bruno Sennan 9,2 sekuntia. Ferrarilla vahva kisa ja bensa oli vähissä vähän kaikilla autoilla ja eroa kisan alusta loppuun oli 12 sekuntia ekan ja viimeisen välillä. Heikin Lotus-ajo hyvä ja muutenkin hieno kisa kaikkiaan.:)
 
Puhutko nyt Bahrainista vai Australiasta? Ihan sen takia, koska Bahrainista on jo 2 vkoa :)

E: no tietty puhutaan Bahrainista, kun mikkihiiri ajelua....
 
Viimeksi muokattu:
Joo tämä tauko selittyy lähinnä melkoisilla kiireillä mikä on harmi.:( ja puhuin Bahrainista.:)
 
Ylös