Tallikaveria saa edelleenkin ihan luvallisesti auttaa. Sakot tulee siinä tapauksessa, että talli käskee näin tehdä.
Ferrari haukuttiin lyttyyn kun tekivät talimääräyksen Hockessa, mutta Red Bull on tyhmä kun ei moista tee?
Tai siis fiksuahan se toki RB:n kannalta olisi, mutta yhtä epäurheilijamaista kyllä kuin aikanaan Ferkullakin.
Alonson asenne ainakin kohdallaan.:thumbup:
NaurettavaaEihän Ferrarikaan käskenyt.
Mutta ei Ferrarikaan Hockessa käskenyt. Antoi vain ymmärtää, että tallikaveria olisi syytä auttaa.Tallikaveria saa edelleenkin ihan luvallisesti auttaa. Sakot tulee siinä tapauksessa, että talli käskee näin tehdä.
Etkö tosiaan näe tilanteiden erilaisuutta?
Puolessavälin kautta tehty tallimääräys ennen toisen kuljattajan mahdollisuuksien menemistä on eri asia kuin mestaruuskamppailun ollessa loppusuoralla tehty tallimääräys. Massalla ja Alonsolla oli silloin vielä mahdollisuudet mestaruuteen pistetilanteen valossa.Ferrari haukuttiin lyttyyn kun tekivät talimääräyksen Hockessa, mutta Red Bull on tyhmä kun ei moista tee?
Tai siis fiksuahan se toki RB:n kannalta olisi, mutta yhtä epäurheilijamaista kyllä kuin aikanaan Ferkullakin.
Naurettavaa
Odotan innolla Webberin avautumista kauden jälkeen,kun tiimin kusipäisyys vie häneltä tittelin.Tämä on miehen viimeinen tilaisuus näillä näkymin.
Mikäs kiire tässä vielä on? Tänään kuroo kolme pojoo eroa kiinni ja AbuDhabissa pakolliset 10 pojooOdotan innolla Webberin avautumista kauden jälkeen,kun tiimin kusipäisyys vie häneltä tittelin.Tämä on miehen viimeinen tilaisuus näillä näkymin.
Puolessavälin kautta tehty tallimääräys ennen toisen kuljattajan mahdollisuuksien menemistä on eri asia kuin mestaruuskamppailun ollessa loppusuoralla tehty tallimääräys. Massalla ja Alonsolla oli silloin vielä mahdollisuudet mestaruuteen pistetilanteen valossa.
Nyt on jo selvästi laskettavissa, että normaalikisoissa Red Bull häviäisi kuljettajien mestaruuden mikäli Webberiä ei päästetä Vettelin ohi.
Mutta ei Ferrarikaan Hockessa käskenyt. Antoi vain ymmärtää, että tallikaveria olisi syytä auttaa.