Renessanssinero
Perusfeidaaja
Eikö olisi parempi systeemi, jos varikolla olisi jokin nuoseva & laskeva puomi noiden punavalojen sijaan?
Eikö olisi parempi systeemi, jos varikolla olisi jokin nuoseva & laskeva puomi noiden punavalojen sijaan?
Jos joku sattuu tässä lähiaikoina käymään rinnakkaistodellisuudessa missä Ferrari ja varsinkin Alonso hyötyivät tuosta turva-autotilanteesta, niin kertokaa toki mikä oli punaisten reaktio tilanteeseen, että oliko tämä koko kisa täysi skandaali?
En ymmärrä mihin 5 sekunnin aikarangaistus oikein perustuu. Toivottavasti asiaan saadaan selvyys.
Ei ole mitään mahdollisuuksia tutkia kisan aikana, koska eihän tuomareista kukaan muu kuin korkeintaan ex-kuski ymmärrä niiden käppyröiden päälle mitään. Ja tässä tapauksessa oli 9 kuskista kyse. Tietysti kierrosajan he näkevät ja olisivat kylmästi voineet lätkäistä drive-throughn suoraan kyselemättä lainkaan olosuhteita. Ei välttämättä kovin oikeutettua sekään.Kisan jälkeiseen rangaistukseen ymmärrän, koska en itse tiedä onko tuomaristolla mahdollisuus tallien telemetriaan kisan aikana. Jos on, voinee päätöksen tehdä kisan aikana.
Olen olettanut, että se SC:n aiheuttama aikarajoitus on suhteessa siihen missä kohtaa rataa on. Kummallista, jos edellytys on sellainen, että joissain tapauksissa pitäisi yhtäkkiä hidastaa täysin mateluvauhtiin. Se ei ainakaan ole ollut säännön tarkoitus. Että sikäli pidän tätä epästandardia rangaistusta kohtuullisena. 20 sek. penalty olisi ollut täysin kohtuuton rikkeestä, jota kuski ei voi käytännössä välttää.Tosin, rike oli tiettyjen kuljettajien kenties pakko ottaa, joten rangaistus sinällään on kohdillaan, mutta jatkossa näin ei saisi käydä.
Kuljettajilla pitäisi olla useampi mutka aikaa hidastaa vauhtiaa, eikä juuri varikon portilla jolloin ei tiedä takana tulevan reaktioista vaikka kenteis tämänkin pitäisi karvan hidastaa..
Ei ole mitään mahdollisuuksia tutkia kisan aikana, koska eihän tuomareista kukaan muu kuin korkeintaan ex-kuski ymmärrä niiden käppyröiden päälle mitään. Ja tässä tapauksessa oli 9 kuskista kyse. Tietysti kierrosajan he näkevät ja olisivat kylmästi voineet lätkäistä drive-throughn suoraan kyselemättä lainkaan olosuhteita. Ei välttämättä kovin oikeutettua sekään.
Olen olettanut, että se SC:n aiheuttama aikarajoitus on suhteessa siihen missä kohtaa rataa on. Kummallista, jos edellytys on sellainen, että joissain tapauksissa pitäisi yhtäkkiä hidastaa täysin mateluvauhtiin. Se ei ainakaan ole ollut säännön tarkoitus. Että sikäli pidän tätä epästandardia rangaistusta kohtuullisena. 20 sek. penalty olisi ollut täysin kohtuuton rikkeestä, jota kuski ei voi käytännössä välttää.
Sanopa muuta.
FIA F1 Sporting regulations:
16.3 The stewards may impose any one of three penalties on any driver involved in an Incident:
a) A drive-through penalty. The driver must enter the pit lane and re-join the race without stopping;
b) A ten second time penalty. The driver must enter the pit lane, stop at his pit for at least ten seconds and then re-join the race.
c) a drop of any number of grid positions at the driver's next Event.
However, should either of the penalties under a) and b) above be imposed during the last five laps, or after the end of a race, Article 16.4b) below will not apply and 20 seconds will be added to the elapsed race time of the driver concerned in the case of a) above and 30 seconds in the case of b).
Eli suomeksi: Jos rangaistus tulee kisan jälkeen, on se arvoltaan joko 20 tai 30 sekuntia. :nope:
International Sporting Code antaa tuomaristolle mahdollisuuden lätkäistä parhaaksi näkemänsä rangaistuksen, eikä F1-sääntöjen rangaistusvaihtoehdoissa ole pakko pysyä.
Se muuttui täksi vuodeksi.EDIT: Ja mikä se 20 sec on, eikö ainakin jossakin välissä, ellei jopa aina, ole ollut 25 sec?
Villi veikkaus, jotta liittyy siihen, jottei normistopeilla enää tankata ja rangaistus suhteessa yhtä iso?Se muuttui täksi vuodeksi.
International Sporting Code antaa tuomaristolle mahdollisuuden lätkäistä parhaaksi näkemänsä rangaistuksen, eikä F1-sääntöjen rangaistusvaihtoehdoissa ole pakko pysyä.
Tämä rangaistus on ihan OK, sitä vastoin tuomariston päätöksenteon hitaus on edelleen ihan käsittämätöntä. Luulisi Singaporesta 2008 ja Rosbergin varikkorangaistuksesta opitun jotain, vaan kun ei. Täysin päivänselvien tapausten tulkintaan ei voi mennä kymmeniä minuutteja.
Öö... eihän se nyt drive-throughn kestoon mitenkään vaikuta saako normistopilla tankata.Villi veikkaus, jotta liittyy siihen, jottei normistopeilla enää tankata ja rangaistus suhteessa yhtä iso?
No pentele... Niinhän se olikin. Eikun mie vaan aattelin, jotta olisi vertautunut stopngo-rangaistukseen.Öö... eihän se nyt drive-throughn kestoon mitenkään vaikuta saako normistopilla tankata.Drive-throughn kestoon vaikuttaa korkeintaan sallitun varikkonopeuden muutos.
Älä nyt enempää nolaa itseäsi.No pentele... Niinhän se olikin. Eikun mie vaan aattelin, jotta olisi vertautunut stopngo-rangaistukseen.