Formula 1 – 2012 – Valencia: Kisan jälihöpinät

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rentta
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Pastor sai sitten 20 sekunnin penaltin. Aika pieni rangaistus, mutta saman rangaistuksen sai myös Lewis Hamilton 2011 Monacossa ajettuaan Pastorin kylkeen, joten miehet on nyt sitten tasoissa. Jatko-osaa odotellessa.:D
 
Schumille ei rangaistusta. Saa siis pitää kolmannen sijansa :thumbup:

Kimiltä ihan hyvää taistelua. Mutta ei kuitenkaan lähellekkään Alonson veroista tänään. Mielestäni ihan ansaittu voitto, vaikka tulikin Vettelin kustannuksella.
 
Viihdyttävin Valencian kisa koskaan, tapahtumia ja draamaa oli koko rahan edestä. Suomalaisittain hienoa, että Kimillä oli kerrankin tuuria matkassa ja pääsi
podiumille. Hieman ilonpitoa himmentää tietoisuus siitä, että Vettelin ja Grosjeanin keskeytysten ansiosta Kimi sinne pallille pääsi, muuten olisi ollut neljäs. Tietenkin tekniset viat yms. kuuluvat moottoriurheiluun ja on Kimikin niistä osansa saanut.
Alonso ajoi loistavasti ja hienoa, että voitti kotikisansa. Hienoa oli myös, että Schumi pääsi podiumille, toivottavasti antavat mestarin pitää kolmossijansa.
Nyt odottelemaan Silverstonea ja toivotaan että Kimi pystyisi siellä ajamalla
voittamaan tallikaverinsa.
 
Muiden tallien pitäisi alkaa miettimään mistä noita Ferrarin lähtöjärjestelmiä saa ostaa... :eek!:
 
En muista kaikkia kuskeja, jotka ovat ajaneet kaikki kisakierrokset tällä kaudella, mutta Vettel tippui nyt tästä joukosta pois. Kimi, Alonso, Rosberg...ketä muita kuuluu joukkoon?
 
MTV3:sen uutisten mukaan Mika Salo on päättänyt kaikista rangaistuksista, kun uutisten otsikkoja lukee.... Aika ala-arvoista.
 
"Räikkönen on tätä menoa jäämässä täysin Grosjeanin jalkoihin."

:D
 
Maldonadon rangaistuksesta näkee että rahaa on virrannut briteistä FIA:n suuntaan, ei tuota muuten voi selittää. Niin ja tietysti se "vähemmistöjuttu"...
 
Maldonadon rangaistuksesta näkee että rahaa on virrannut briteistä FIA:n suuntaan, ei tuota muuten voi selittää. Niin ja tietysti se "vähemmistöjuttu"...

Radan ulkopuolelta toisen kuskin kylkeen, ei siihen muuta selitystä tarvita.
 
Joo, sit ne ihmettelee miksi Kimi ei halua antaa Suomen medialle haastatteluja.
 
Ylös