Mangelo
Well-known member
- Liittynyt
- 19.4.2007
- Viestit
- 24380
Yhtä anonyymi sitä ulkomailla matkatessa on, jos ei ihan lööppeihin asti törppöile.Minusta kyllä aikuisten ihmisten pitäisi osata käyttäytyä myös anonyyminä nettifoorumeilla.
Yhtä anonyymi sitä ulkomailla matkatessa on, jos ei ihan lööppeihin asti törppöile.Minusta kyllä aikuisten ihmisten pitäisi osata käyttäytyä myös anonyyminä nettifoorumeilla.
Eli et osaa vastata, selvä.
Japanissa ja saksassa on ollut paljon suomikuskifaneja. On muitakin maita, missä suomalaiset kuljettajat ovat kovassa huudossa.
Minusta kyllä aikuisten ihmisten pitäisi osata käyttäytyä myös anonyyminä nettifoorumeilla.
Japanissa ja Saksassa on aika paljon enemmän väestöpohjaa, josta muodostua eri leirejä eri kuskien kannattajiksi... Suomessa sen verran, että hyvä jos riittää suomalaisten kannattajiksi, ja Räikkösen ollessa tauolla ei oikein riittänyt niiksikään...
Lotuksella kun menee hyvin niin se on Kimin ansiota, huonosti mennessä syy on tallissa.
On se jännä.
Ei päde kaikkiin ulkomaalaisia kannattaviin, eikä onneksi kaikkiin suomalaisia kannattaviinkaan, mutta mätiä omenoita löytyy joka puusta.Suomi ei eroa mitenkään muista maista. Suurin osa briteistä kannattaa brittikuskeja, Espanjalaiset Alonsoa jne. Ehkä syynä näihin purkauksiin ulkomaalaisia kuskeja fanittaviin on se, että on aina pakko vittuilla esim. Kimille siinä oman fanituksen yhteydessä. Ette te ole parempia kuin muut.
Kuka on näin väittänyt? Talli otti itse tämän päivän omalle kontolleen ja kertoi Kimin ajaneen hyvin. Tallin toiminta oli tänään surkeaa, mutta siitä ei saisi mainita vai?
Aika moni täällä antaa ymmärtää, että Kimi teki loistosuorituksen kun ajoi vaikka podiumille ja ylittää suunilleen rajansa. Kun ajaa virheettömästi, mutta jää vaikka 8 ilman teknisiä ongelmia, auto on hidas, mutta kuskissa ei mitään vikaa. Minusta suoritukset heijastelevat suoraan auton suorituskyvystä ja sopivuudesta eri radoille. Onpa täällä ollut väitöksiä, että Lotus on 4 nopein auto ja silti ajetaan voitoista.
En tarkoita tällä nyt sinua henkilökohtaisesti.
Entä sitten? Samaa paskaa väitetään Alonsosta ja muista kuskeista jotka ajavat voittoon tai palkintopallille. Huonoja päiviä sattuu kaikille, mutta tänään Kimin ongelmat eivät liittyneet ajamiseen vaan autoon.
Enhän minä mitään tajua, vaikka suuri Bayern Munchen-fani olenkin jo monen vuoden takaa.Lienee turhaa vastata kun et sitä kuitenkaan tajuaisi. Ymmärrän kyllä.
Tuskinpa se espanjalaisuus on se ongelma, ihan itse on tämä Oviedon ohjus saanut aikaan sen, että häntä kannattavia pidetään "outoina".
Mutta hei, antakee anteeksi. Minä, harvoin täällä ja asiallisesti kirjoittava sorrun näin typerään kiistelyyn ja provosoidun.
Minä en sinänsä Kimille, mutta niin käydessä foorumia on hauska lukea.Minä pidän outona ainoastaan sitä, että osa suomalaisista ei syystä tai toisesta ole suomalaisten kuljettajien puolella, vaan jopa toivovat epäonnea varsinkin Kimille.
Marshal in 'critical condition' after accident
A Canadian Grand Prix marshal has been airlifted to hospital after an incident following the end of the race whilst he and four other marshals recovered Esteban Gutierrez's Sauber to the pits.
According to fans in the grandstand, the marshal tripped whilst running alongside a recovery vehicle and it proceeded to run over him. The 38-year-old had been stabilising the Sauber at the time with three other colleagues.
The track's medical team were almost immediately on the scene and, according to one fan, were seen lifting the marshal onto a spinal board before heading to the medical centre.
Jacques Bouchard, the chief medical officer at the circuit, confirmed the marshal is in a 'critical condition' and was immediately airlifted to Sacré Coeur Hospital once he had been stabilised at the on-site medical centre.
Bouchard confirmed the marshal - who has worked the last ten F1 races at the Circuit Gilles Villeneuve - suffered several fractures, but no head injury and was conscious in the medical helicopter.
"A wheel went over his body, so there are fractures," he explained. "That's what we know for now. Was there damage to the lungs? We don't think so. Was there damage to the brain? We don't think so."
F1Times
Autosportin mukaan menetti henkensä.Voi voi, tylsän kisan päätteeksi huonoja uutisia: