Kyllähän tuo Red Bull on aika selkeästi toiseksi nopein auto. Mersun päähaastaja tällä kaudella, sitten McLaren ja Williams takana. Ferrarilla vaihteeksi taas viidenneksi nopein auto. Maranellon punaisten asiaa ei auta se, että Räikkönen käy jatkuvasti kuumana kuin hellankoukku ja tekee alokasmaisia virheitä. No, ainakin Toro Rossot jäivät taakse. Bottas tulee saamaan palautetta, turha virhe ja vain turva-auto pelasti näinkin hyvän sijoituksen.
Mitähän Kamui oikein ajatteli startissa? Meni selvästi ahneuden puolelle, paremmalla maltilla olisi ollut haarukoitavissa tärkeä sijoitus ainakin Marussian edellä. Massan suorittama vertailu Grosjeanin aiheuttamaan Belgian starttikolariin on sekin aika vahvaa liioittelua, silloin kuitenkin kolattiin MM-sarjan johtaja ulos radalta kolmen muun lisäksi, nyt sijaiskärsijänä oli vain Massa. Varmasti harmittaa, mutta eiköhän lähtöruuturangaistus ole täysin riittävä toimenpide asiassa.
Kun Mercedes on kerran näin ylivoimainen, niin toiveissa olisi sitten kunnon taistelu pytystä tallikaverusten kesken. Kyllä Lewiskin alkaa voittoja ottamaan auton kestäessä, nythän tuo hajosi jo perjantaina.