Formula 1 - 2014 - Belgia - Kisan jälkilöylyt

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Olisiko mahdollista, että Hamiltonin lisäksi pyritään rauhoittamaan brittimedia?
Jep, se myöskin.

Aika paljon voidaan nähdä Nicon kehonkielestä ensi kisavkonloppuna. Jos mies kulkee hartiat lysyssä ja vähän korvat luimussa, voidaan olettaa, että nuhteet ja sakot olivat todellisia. Jos taas mies on entisensä, itsevarma ja positiivinen (kuten luulen), voidaan olettaa, että kyseessä tosiaan oli puhdas teatteri.
 
ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Itsekin kallistun sille kannalle, että koko show on rakennettu vain rauhoittamaan Hamilton. Siellä on ensin isolla porukalla käyty aikamoinen teatteri englanniksi, minkä jälkeen Zetsche on vetänyt Nicon omaan toimistoonsa ja kertonut saksaksi, että kein Problem, kyllä me sinut mestariksi hoidamme. Sen jälkeen ovat sitten Paddy, Toto ja Niki saaneet ohjeet homman hoitamisesta a) julkisesti ja b) todellisuudessa.

Nicon sakot voivat olla totta tai sitten eivät. Sitähän ei tiedä kukaan muu kuin asianomaiset ja Mersun kirjanpitäjä. Julkisuuteen voidaan sanoa ihan mitä vaan ja tuskinpa Hamiltonille viedään maksukuittia nähtäväksi.
Lewis julkaisis sen Twitterissä.
 
Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Nicon sakot voivat olla totta tai sitten eivät. Sitähän ei tiedä kukaan muu kuin asianomaiset ja Mersun kirjanpitäjä. Julkisuuteen voidaan sanoa ihan mitä vaan ja tuskinpa Hamiltonille viedään maksukuittia nähtäväksi.
Rahat luvattiin hyväntekeväisyyteen. Voisi olettaa näin myös tapahtuvan kun on julkisuudessa sanottu. En muista lähdettä, mutta löytynee googlella.
 
ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Mersun arvostus mun silmissä nousisi jos he sanoisivat seuraavan lauseen. "Vitut me mitään sakkoja anneta Nicolle ja oli virhe kysyä teidän fanien mielipidettä, koska suurin osa teistä on idiootteja mitä tulee F1:n".
 
Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Ihmettelen myös ylipäänsä, miksi talli edes lähti jotain Twitter-kyselyä asiasta tekemään. Okei, kyseessä oli varmastikin vain huomion hakeminen, mutta kyllä tuosta sellainen illuusio tulee, että talli kyselyn tulokset ottaisi jollain tavalla huomioon. Ja jokainen fiksu ihminen kuitenkin ymmärtää, että joku Twitter-yleisö nyt ei todellakaan edusta otantana ns. suurempaa yleisöä ja toisekseen jos asiaa ajattelee pidemmälle Mersun imagon ja sitä kautta bisneksen kannalta, ei ihmiseltä itseltään kannata asioista kysyä koska useimmiten he sanovat yhtä mutta tekevät toista.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Mersun arvostus mun silmissä nousisi jos he sanoisivat seuraavan lauseen. "Vitut me mitään sakkoja anneta Nicolle ja oli virhe kysyä teidän fanien mielipidettä, koska suurin osa teistä on idiootteja mitä tulee F1:n".
Uskoisin että antavat mediahenkilöille käsityksiä joita mediahenkilöt haluavat kuulla ja totuus on toinen eikä Nicolta mitään bonuksia viety. Brittimediaa ei kannata vihastuttaa kun Hamilton on kuskina.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056

Juurikin näin.
 
ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Mä olen kuullut ton argumentin muuallakin, että brittimediaa ei kannata suututtaa. Ajatus on absurdi. Mitä valtaa niillä on muitten maiden journalisteihin verrattuna?
 
Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Jos vertaillaan kiinnostaako Mercedestä Brittimedian mielipaha vaiko Britannian potenttiaalisten Mersun omistajien mielipaha, niin veikkaanpa painoarvon olevan viimeksi mainituilla.
 
korona

Well-known member
Liittynyt
5.7.2011
Viestit
643
Brittimediaa ei kannata suututtaa, koska se on loppupeleissä kuitenkin isoin media. Ja isoin media pystyy vaikuttamaan vallan helposti siihen mikä on valtavien casual-massojen mielipide mistäkin saippuaoopperasta. Varsinkin jos se median mielipide tökkii casualien mielipiteitä sinne mihin ne ovat jo valmiiksi enemmän kallellaan.
 
ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Jos vertaillaan kiinnostaako Mercedestä Brittimedian mielipaha vaiko Britannian potenttiaalisten Mersun omistajien mielipaha, niin veikkaanpa painoarvon olevan viimeksi mainituilla.
Mutta saksalainen merkki on valmis heittämään saksalaisen kuskin bussin alle? Ei mene läpi.
 
Legnum

Registered User
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
441
Täällä on taas salaliittoteoreetikot vauhdissa:D.

Nicohan on nyt lähes messias, kun otti brittifanien mielipahan takia birittifanien vihat niskoilleen:D.

Herätkää nyt hyvänen aika:D.
 
ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Onko muuten brittilehdistö vielä käyttäneet lainauksia toisesta maailmansodasta Lewis vs Nico asetelmasta? Siihen nää lopulta menee, kun vastakkain Saksa vs Britit.
 
Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Mä olen kuullut ton argumentin muuallakin, että brittimediaa ei kannata suututtaa. Ajatus on absurdi. Mitä valtaa niillä on muitten maiden journalisteihin verrattuna?
Brittimedia on se, joka hyvin pitkälle toimii F1-uutisoinnin moottorina. Brittimediat ovat suurimpia, niillä on parhaat resurssit ja eniten toimittajia. Muiden maiden medioiden ongelma on jo kielikin. Onhan se selvä, että etenkin tänä päivänä, jolloin toimittajat pääsääntöisesti menevät siitä, mistä aita on matalin, käyttävät he lähteenään mieluummin englanninkielistä kirjoitusta sen sijaan, että vaivautuisivat kääntämään italiaa tai espanjaa tai saksaa. Noiden maiden mediat ovat siis merkityksellisiä lähinnä vain omissa maissaan. Brittimedian vaikutus sen sijaan ei rajoitu oman maan sisälle.

Siksi brittimediaa ei kannata suututtaa.
 
Toisinaan kyllä näkyy juttuja syötetyn translaattorin läpi myös saksalais-, italialais- ja espanjalaismediasta.
 
Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Toisinaan kyllä näkyy juttuja syötetyn translaattorin läpi myös saksalais-, italialais- ja espanjalaismediasta.
Toisinaan kyllä, mutta se ei silti muuta sitä, että brittimedian vaikutus on ylivoimaisesti suurin. Suomessakin lainataan jotain Gazzettaa lähinnä vain siksi, että Kimi ajaa Ferrarilla.

Nykytekniikka tosiaan on hieman murentanut tuota kielimuuria, mutta vain hieman. Lisäksi tullaan myös siihen, että brittimedialla on kattavampi pääsy tiedon äärelle, koska kuitenkin valtaosa F1:sissä työskentelevistä on brittejä.
 
Ylös