Missään ei sanota noinkaan. Nykyäänhän on voimassa sääntö (virallinen vai ei) yhdestä blokkausliikkeestä. Ei siinäkään määritellä missä tuo peitto pitää suorittaa. Jarrutusalueellahan ei sitten saa alkaa hortoilla.Ei, mutta
Ei, mutta mitä tapahtuu, kun takana oleva mahdollisesti häviää peileistä (on todennäköisesti lähtenyt rinnalle ja on jo osittain rinnalla) ja teet silloin blokkaavan liikkeen? Vastaus: Kanadan GP:n viimeisen kierroksen kolariMissään ei sanota noinkaan. Nykyäänhän on voimassa sääntö (virallinen vai ei) yhdestä blokkausliikkeestä. Ei siinäkään määritellä missä tuo peitto pitää suorittaa. Jarrutusalueellahan ei sitten saa alkaa hortoilla.
Paitsi että tässähän argumenttina olikin, että Perezin peittävä liike oli tämä suora linja, vaikka rata kaartui oikealle. Tällä sitten vietiin tilaa Massalta. Se liike ennen osumaa taas vaikutti enemmän auton kuin Perezin aiheuttamalta, jos ratti tosiaan on suorassa ollut. Jarruthan edelleen oli Pereziltä lopussa, tämän me tiedämme varmasti. Ja fakta on myös se, että tässä vaiheessa Massa on jo kääntänyt kohti Perezin autoa oltuaan ensin matkalla kohti radan vasenta reunaa.Ei, mutta mitä tapahtuu, kun takana oleva mahdollisesti häviää peileistä (on todennäköisesti lähtenyt rinnalle ja on jo osittain rinnalla) ja teet silloin blokkaavan liikkeen? Vastaus: Kanadan GP:n viimeisen kierroksen kolari
Hieman ennen osumaa ratti hieman suoristuu ja kuski nostaa kaasulta/painaa jarrua ikään kuin perääntyäkseen yrityksestä ohittaa Vettel.Jos jossain näen että Perez itse aiheuttaa tuon nytkähdyksen kohti Massaa (siis muutoin kuin jarruja painamalla) olen saman tien samaa mieltä että Perezin vika. FIA ei varmaan noin tarkkoja tietoja kuitenkaan luovuta. Voiko mistään todentaa Perezin ratin liikettä tai liikkumattomuutta juuri tuolla kriittisellä hetkellä?
Pahasti ohi aiheen mutta tossa klipissä elävä esimerkki että mitä helvettiä Oskari Saari taas nysväsi selostamossa. Mies herää vasta ku Massa pysähtyneenä seinässä. Ja aina samaa paskaa "pieni monitori" yms.Ensimmäisestä kuvakulmasta näkyy kyllä miten Perez nostaa kaasun todella aikaisin. Linjanvaihdosta en ole niin varma mutta jarrupaikka on kyllä väärässä kohtaa.
http://www.mtv.fi/sport/f1/uutiset.shtml/2014/06/1904667/f1-asiantuntija-kay-lapi-perezin-ja-massan-kolarin
Monenkohan sekunnin viive siinä selostuksessa on? Ääni ja kuva kun tulevat erillisinä, eivätkä välttämättä yht'aikaa.Pahasti ohi aiheen mutta tossa klipissä elävä esimerkki että mitä helvettiä Oskari Saari taas nysväsi selostamossa. Mies herää vasta ku Massa pysähtyneenä seinässä. Ja aina samaa paskaa "pieni monitori" yms.
Ilmeisesti kukaan ei ole sisäistänyt että kaverin takajarrut olivat huonossa kunnossa. Voi vaikuttaa auton jarrutusmatkaan.Ensimmäisestä kuvakulmasta näkyy kyllä miten Perez nostaa kaasun todella aikaisin. Linjanvaihdosta en ole niin varma mutta jarrupaikka on kyllä väärässä kohtaa.
http://www.mtv.fi/sport/f1/uutiset.shtml/2014/06/1904667/f1-asiantuntija-kay-lapi-perezin-ja-massan-kolarin
Osku missasi täysin kolarin. Luuli ensin, että Massa ajoi ulos ja sitten epäröi, olisiko toinen kuski Perez. Mitään tekemistä viiveen kanssa.Monenkohan sekunnin viive siinä selostuksessa on? Ääni ja kuva kun tulevat erillisinä, eivätkä välttämättä yht'aikaa.
Ajattele näin: jos olisi kyse viivestä niin sinäkin olisit kuullut Oskarin selostavan tuon kolarin täysin palkein, sen epäilemäsi sekuntien viiveen jälkeen.Monenkohan sekunnin viive siinä selostuksessa on? Ääni ja kuva kun tulevat erillisinä, eivätkä välttämättä yht'aikaa.
Haittaako pahasti jollei heti huomaa? En jaksa hakea vikoja, "kait ihan ookoo selostaja" ja mua kiinnostaa enempi ratatapahtumat.Pahasti ohi aiheen mutta tossa klipissä elävä esimerkki että mitä helvettiä Oskari Saari taas nysväsi selostamossa.
Siis tunnustat, että sulla ei ole silmiä päässä tai et ymmärrä F1-kisasta sen vertaa että pystyisit itse sitä päälähetyksen kuvaa tulkitsemaan?Pahasti ohi aiheen mutta tossa klipissä elävä esimerkki että mitä helvettiä Oskari Saari taas nysväsi selostamossa. Mies herää vasta ku Massa pysähtyneenä seinässä. Ja aina samaa paskaa "pieni monitori" yms.
Vaikka TV:stä näkee kuvaakin, niin kyllä selostuksen pitäisi siltä paikkaansa pitävää olla, niin että pysyy kärryillä suurin piirtein vaikkei kuvaa katsoisikaan. Ei tietenkään tarvii ihan niin intensiivisesti selostaa kuin radiossa, mutta jos tärkeissä tilanteissa nukutaan ja ne tulkitaan jatkuvasti väärin niin kyllähän silloin jotain on vialla. Nimenomaan tuo pitäisi osata tyhmille katsojille kertoa mitä siellä tapahtuu ja mitä se merkitsee. Ei kiinnosta pätkääkään mitkään twitterkommentit siellä välissä. Twitteri twitterinä ja selostus selostuksena. Kyllä ainakin yhdellä selostajalla tai kommentaattorilla pitäisi olla silmät kiinni TV:ruuduissa koko ajan vaikka siellä kuseskeltaisiin pulloon.Siis tunnustat, että sulla ei ole silmiä päässä tai et ymmärrä F1-kisasta sen vertaa että pystyisit itse sitä päälähetyksen kuvaa tulkitsemaan?
Oskari Saaren titteli on selostaja, ei tulkki. Niin ja TV-selostaja, ei radioselostaja.. Tehtävänä on selostaa F1-kisaa noin niin kuin kokonaisuutena. Siksi siellä selostamossa on useampi ruutu ja live-dataa, että selostus oikeasti tuo jotain lisäarvoa. Siinä hommassa Osku vie ihan 100-0 ainakin niitä brittiselostajia mitä joskus kuuntelin parin kisan verran 2007 tjsp. Totesin että Katsomo F1 -tilaus on halpa hinta kunnon selostuksesta, sen verta ala-arvoista työskentelyä oli ainakin silloisilta "selostajilta" jotka ei tosiaan kyenneet muuhun kuin seuraamaan mitä ohjaaja heille näyttää.
Otsikko on kisan jälkipyykki. Ei kai täällä monta päivää kisan jälkeen mitään järkevämpääkään keskusteltavaa ole.Mitäs jos perustaisitte ihan oman topicin tuolle selostuksesta itkemiselle. Näissä kisa/harjoitus/aika-ajo topiceissa kun voisi keskustella siitä itseasiasta, eikä siitä mitä se Oskari taas sanoi ja mitä ei.