Melkoinen kilpailu tänään. Olikohan Osku (Nykypäivän Solarium) Saari hoksannut tuon Kamui-saninkin allekirjoittaneelta?
Ainakin tämä foorumi sai tiettävästi mainostakin? Muuten kyllä taas riitti sekoilua niin tuomaristossa kuin selostamossakin ajoittain. Pitkästä aikaa nähtiin 5 sekunnin stop-go-rangaistus.
Aikanaan vuosina 1991-1994 oli käytössä rikkeen vakavuudesta riippuen vaihteleva 5 sekunnin stop-go, mutta tuo taidettiin kieltää vuoden 1994 jälkeen tai ei ainakaan äkkiseltään muistu muita 5 sekunnin aikarangaistuksia varikolta mieleen tuon vuoden jälkeen.
Tuo varikolla 5 sekunnin seisottaminen on toki rangaistus koska varikkotyötä ei voi tehdä, mutta nykypäivän huippunopeiden pysähdysten takia tuolla ei ole kovinkaan paljon painoarvoa ilman pulttipyssyn juuttumista tai muuta vastaavaa.
Muutaman kerran pitää vielä toivoa noita rangaistuksia jotta enemmänkin voisi painoa heittää tuolle. Sen sijaan tuomaristolle voisi kyllä melkein näyttää sitä lampaan rumempaa silmää.:thumbdown Jokaisesta pienestäkin kilpailuun kuuluvasta kolhusta tulee jatkuvasti penaltia ja kaikkein paras oli Ricciardon sääntöjen noudattaminen ja siitä huolimatta tullut rangaistus.
Kauden toisessa kilpailussa tulevat tallimääräykset heittivät myös synkän varjon viime kauden tapaan. No ainakin Massa sentään näytti, että ei ole Coulthardin tai Barrichellon tapaan täysin kuohittu ruuna.
Bottasilla oli tai olisi ollut korkeintaan pari sellaista kierrosta millä Button olisi saatu kiinni. Muuten sitten olisi ollut köröttelyä Buttoninkin takana. Tallimääräykset tässä vaiheessa kautta ja noilla sijoilla on jotain niin...:wall:. Ottaisi päähän samalla tapaa myös mikäli Valtteria vastaan olisi käytetty samaa taktiikkaa. Suostuminen olisi ehkä saanut Valtterin näyttämään pro bono, mutta olisi kyllä tippunut arvo silmissä siitä mitä tulee Williamsin kaltaiseen talliin. Eikä kyllä olisi ollut sinällään kaiketi Valtterillekaan mikään paras juttu. Tai mene ja tiedä. Saatiin nähdä niitä järjestelyjä ja itkuja jo Häkkisen Mikan aikana silloinkin kun vaikeuksiakin oli.
Toisaalta pelin henki on näillä näkymin selvä ja tallin kannattaa miettiä ainakin nyt sitä kuuluisaa tasa-arvoa tai edes sen näennäistä säilyttämistä ainakin loppupuolelle kautta tai edes puoleenväliin asti. Ajamalla ne sijat ratkaistaan. Toisaalta Williams oli tällä radalla vaikeuksisa ja tämän tyyppisillä radoilla tulee olemaan vaikeuksissa. Sen sijaan Monacossa ja Montrealissa Williams voi olla todella hyvä kuten Melbournessa.
Toivottavasti talli saa tilanteen selvitettyä ja onhan Bahrain jo viikon kuluttua. Mercedes ainakin menestyi kisassa lähes ylivoimaisesti. Toisaalta kun miettii tallin rengasvaikeuksia ja autoja jotka olivat hyviä, mutta korivian takia aina liikaa renkaita luonnollisestikin kuluttavia niin menestyksen suo enemmän kuin mielellään. Ricciardon ja Kobayashin ohella ehdottomin menestyjä kilpailussa oli taas hieman näkymätön sellainen eli Nico Hülkenberg. Toivottavasti hyviä sijoituksia tulee enemmänkin.