Formula 1 - 2016 - Australian GP - Kisan jälkiliukkaat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Millähän perusteella se kypsyys on näkynyt? Itellä jäi mieleen että 2015 ajovirheitä mahtui lähes joka viikonloppuun (pe-su) ja tallikaveri oli paljon kypsempi mikä näkyi tuloksissa.

Aika tiukkaa tekstiä. On saavuttanut urallaan aikalailla kaiken mitä on ollut mahdollista aikaisemmissa luokissa ja ajoi ikimuistoisen varman ja menestyksekkään avauskauden ykkösissä. Itse en kyllä pidä tyhmänä tai kusipäänä. Yksi ehdottomia suosikkeja. Ikäisekseen varma suorittaja. Valittiin FIA:n gaalassa parin muun kategorian lisäksi vuoden persoonaksi.

Nopea on, mutta tällä hetkellä f1:sten huonoin tiimipelaaja. Meni hermot kun ei päässyt ohi. Lopputuloksena yritti työntää ulos tallitoverin kun nuppi ei kestänyt. Veikkaan että ei voita mestaruutta. Eihän se viimekään vuonna pelannut tiimillle vaikka itse vaati pelaamaan. Minusta kusipää määritelmä täyttyy tässätapauksessa?

Onhan näitä sijoista 5-10 ajavia loistavia ajajia nähty jotka taantuu voittaja-autossa ja vastoinpäin. Nyt on niin ääripää, joten oma-arvaukseni on, että ura ei ole loistokas, kun pääsee voittaja-autoon. Tältä kaverilta puuttuu täysin nöyryys. Poika on äärimmäisen lahjakas .
 
Viimeksi muokattu:

Ihan tulee eräs fanittamasi hyvin kokenut kuski tuosta kuvailusta mieleen. Voittanut tosin kaksi mestaruutta sillä meiningillä.
 
Vaikeaa nähdä Mersun kavereita tekemässä kovinkaan paljon parempia startteja tulevaisuudessa. Onhan niillä ollut noita ongelmia jo viime kaudella. Kahdesta ensimmäisestä ruudusta vaan on paljon helpompaa lähteä kuin taaempaa.

Sent from my iPhone using Tapatalk
 
Nolo homma Ferrarille. Toisaalta kisavauhti kohtuullisen hyvä. Haas on ihan eri luokan tekijä kuin nämä muut viime vuosien tulokastallit (Manor, Caterham, HRT).
 
Ihan tulee eräs fanittamasi hyvin kokenut kuski tuosta kuvailusta mieleen. Voittanut tosin kaksi mestaruutta sillä meiningillä.

Alonso harvoin työntää kilpailijoita ulos. Kärkikahinoissa ei sallita kyllä sellaisia liikkeitä mitä Verstappen on esittänyt. Kolisee.
 
Tedin notebookista: telemetriasta nähtiin että Kimin airboxissa nousi lämmöt jo punaisen lipun aikana, joku vuoto siellä oli, ei tietoa vielä mikä, josta sitten tuli syttyi.
 
Nolo homma Ferrarille. Toisaalta kisavauhti kohtuullisen hyvä. Haas on ihan eri luokan tekijä kuin nämä muut viime vuosien tulokastallit (Manor, Caterham, HRT).

Ei pidä unohtaa sitä valtavaa osaamista mitä Haas on saanut Ferrarilta tämän kauden autoaan rakentaessa. Melkein kuin Toro Rosso ja Red Bull sillä erotuksella että rakentavat rungon itse. Toro vain modifioi hieman jäähdytystä ja moottorin kiinnityksiä (ja tästä johteun aeroa) omaansa...
 
Ai jum****** kun Ferrari mokasi taktiikan ja Räikköseltä hajos auto. :wall: Oli toi kyllä muuten huikea kisa. :thumbup:
Huh huh mikä onnettomuus Alonsolla. :eek:
Haas. :ahem:
 
Tedin notebookista: telemetriasta nähtiin että Kimin airboxissa nousi lämmöt jo punaisen lipun aikana, joku vuoto siellä oli, ei tietoa vielä mikä, josta sitten tuli syttyi.

Villi veikkaus :
Olisko ollut Turbon öljynjäähdytin ?
 
Ihan tulee eräs fanittamasi hyvin kokenut kuski tuosta kuvailusta mieleen. Voittanut tosin kaksi mestaruutta sillä meiningillä.

Minulle tulee noista kuvailuista mieleen sellainenkin kaveri jolla mestaruuksia taitaa olla 7 kappaletta. Aika moni näistä suurista mestareista on kyllä kilpailutilabteissa aika kusipäitä ja vihaavat häviämistä niin paljon että se purkautuu itkemisenä, kolarointeina jne. Varsinkin juuri uran alkuvaiheilla. Että ei tuon perusteella kyllä pysty tuomitsemaan Verstappenia että ei olisi mestariainesta.
 
Kuskista/urheilijasta, joka ei vihaa häviämistä yli kaiken, ei tule koskaan mestaria.
 
Nopea on, mutta tällä hetkellä f1:sten huonoin tiimipelaaja. Meni hermot kun ei päässyt ohi. Lopputuloksena yritti työntää ulos tallitoverin kun nuppi ei kestänyt. Veikkaan että ei voita mestaruutta. Eihän se viimekään vuonna pelannut tiimillle vaikka itse vaati pelaamaan. Minusta kusipää määritelmä täyttyy tässätapauksessa?

Onhan näitä sijoista 5-10 ajavia loistavia ajajia nähty jotka taantuu voittaja-autossa ja vastoinpäin. Nyt on niin ääripää, joten oma-arvaukseni on, että ura ei ole loistokas, kun pääsee voittaja-autoon. Tältä kaverilta puuttuu täysin nöyryys. Poika on äärimmäisen lahjakas .

Ihan tulee eräs fanittamasi hyvin kokenut kuski tuosta kuvailusta mieleen. Voittanut tosin kaksi mestaruutta sillä meiningillä.

Miulle taas tulee yks toinen kuski -tämän F1-fani82:n fanittaman kuskin entinen tallikaveri -mieleen joka on voittanu kolme mestaruutta. Tää kuski oli muuten 22- vuotias kun ykkösiin astu. Eiköhän tuo Max tuosta ajan mittaan tosiaan kypsy.

Vaikka lopputulos oli odotetun tylsä, niin nähtiin kyllä hyvä kisa ja Ferrarin vauhti kisassa oli kyllä lupaavaa, paremmalla strategialla Vettel olisi kisan voittanut. Harmi, et Kimiltä hajos vaihteeks auto, toivottavast noita nyt ei montaa Kimin kohalle osu täl kaudella. Ferrarin lisäks Toro Rosso kusi taktiikkasa ihan täysin. Grosjeanille ja Haasille kyl isot plussat tästä kisasta, hienoa työtä. Mielestäni myös Palmer ajoi hyvin, vaikka pisteet jäi saavuttamattakin, voitti Magnussenin ja pidän Keviniä kuitenkin ihan ok mittatikkuna, vaikka ei kärkikuski olekkaan. Perhana, kaks viikkoa pitää taas seuraavaa kisaa oottaa...

EDIT:
Minulle tulee noista kuvailuista mieleen sellainenkin kaveri jolla mestaruuksia taitaa olla 7 kappaletta. Aika moni näistä suurista mestareista on kyllä kilpailutilabteissa aika kusipäitä ja vihaavat häviämistä niin paljon että se purkautuu itkemisenä, kolarointeina jne. Varsinkin juuri uran alkuvaiheilla. Että ei tuon perusteella kyllä pysty tuomitsemaan Verstappenia että ei olisi mestariainesta.

Jep, Schumikin tulee kyllä mieleen tuosta.
 
Viimeksi muokattu:
Millähän perusteella se kypsyys on näkynyt? Itellä jäi mieleen että 2015 ajovirheitä mahtui lähes joka viikonloppuun (pe-su) ja tallikaveri oli paljon kypsempi mikä näkyi tuloksissa.

Heh, itselle ei ole jäänyt kyllä muistiin yhtään sen enempää Sainzin virhettä kuin Verstappeninkaan. Kisatulokset meni vain 7-11 Verstappenille, en jaksa tarkistaa montako keskeytystä tekniseen vikaan molemmille tuli. Sainzilla henkinen puoli paljon paremmalla tolalla, joten voi puhua kypsyydestä.
 
Ennemminkin toisin päin. Alonso jarrutti telemetrian mukaan 20 metriä myöhemmin, kuin edellisellä kierroksella. Näin ainakin maikkarin lähetyksessä kerrottiin.

Toi kuva on nimenomaan telemetrian mukaan tehty. Alonso toki saatto jarruttaa sen sanomansa 20 metriä aikasemmin ko ite aiemmin, mut Gutierrez jarrutti huomattavasti aiemmin.
 
Kuskista/urheilijasta, joka ei vihaa häviämistä yli kaiken, ei tule koskaan mestaria.

Onhan noita hyviäkin häviäjiä/mukavia miehiä mestareina nähty. Phil Hill esimerkiksi oli oikea nice guy, Jackie Stewart ja Jimmy Clark olivat herrasmiehiä viimeisen päälle, Damon Hillin tai Buttonin naamaa ei löydy tietosanakirjasta "kusipään" kohdalta ja Häkkisen Mika nyt viimeisimpänä esimerkkinä, joka harvemmin itki tiimille tai kenellekään muulle yhtään mistään.
 
Nopea on, mutta tällä hetkellä f1:sten huonoin tiimipelaaja. Meni hermot kun ei päässyt ohi. Lopputuloksena yritti työntää ulos tallitoverin kun nuppi ei kestänyt. Veikkaan että ei voita mestaruutta.

Max on nuori pojankloppi vasta. Muutama vuosi ikää lisää, niin touhu muuttuu aivan varmasti. Kaverissa on vähän jotain samaa mitä nuoressa Schumissa, Vettelissä ja Hamiltonissa.
 
Onhan noita hyviäkin häviäjiä/mukavia miehiä mestareina nähty. Phil Hill esimerkiksi oli oikea nice guy, Jackie Stewart ja Jimmy Clark olivat herrasmiehiä viimeisen päälle, Damon Hillin tai Buttonin naamaa ei löydy tietosanakirjasta "kusipään" kohdalta ja Häkkisen Mika nyt viimeisimpänä esimerkkinä, joka harvemmin itki tiimille tai kenellekään muulle yhtään mistään.

Kyllähän Kimi kuuluu samaan kastiin vaikka kiukuttelee myös radioon.
 
Ylös