Joo, vaivautunut ja hapan oli. Hyvä niin!Hamilton taisi ymmärtää, että nyt tuli ajamalla pataan. Oli aika myrtsi. Kohta alkaa selittelyt. Aina löytyy jotain ongelmaa ja vikaa vaikka aamupalasta.
Erinomaisen positiivista, ettei Bottaksen kisavauhti ole sulanut loppukaudesta kuten ennen.
Williamsillahan on kaamea varaosapula joten osa mennee sen piikkiin.Mitähän tuolla gridin perällä tapahtui? Kubica oli puolitoista minuuttia tallikaverinsa perässä kisan lopussa. Joo joo, hän starttasi varikolta ns. vara-autolla, mutta siitä huolimatta ihan helvetin huono suoritus. Kyllä minä laitan sen yksikätisyyden piikkiin. Kuten Anthony Davidson sanoi, niin Suzuka on "ultimate driver track"; jopa Spa'ta ja Silverstonea kovempi.
Samat oli mietteet täällä.Vihdoin hyvää musaa :alppu:
Miten Toto onkin vaivautuneen olinen...Elwis ketuttaa kuin pientä eläintä
Tällä kaudella.Toto näytti minusta helpottuneelta. Valmistajien mestaruus varmistettu ja samoin kuljettajien mestaruus tulee jommalle kummalle, muut on ulkona.
Aika ihanne tilanne ja hyvä Bottaksen kannalta. EI tartte tallimääräyksiä pelätä enään.
Kaikki kunnia Bottakselle, mutta pienestä 0.009s erosta se voitto lopulta muodostui. Hyvä että kerrankin näinpäinHamilton taisi ymmärtää, että nyt tuli ajamalla pataan. Oli aika myrtsi. Kohta alkaa selittelyt. Aina löytyy jotain ongelmaa ja vikaa vaikka aamupalasta.
Erinomaisen positiivista, ettei Bottaksen kisavauhti ole sulanut loppukaudesta kuten ennen.
Joo, hyvä Valtteri! :thumbup:Onnea Valtteri. Hieno aamu
Itse asiassa sitä keskimmäistä stinttiä venytettiin Halmilton kohdalla pari kierrosta liikaa eikä liian vähän. Hamilton oli toisella stintillä parhaimmillaan jo 19s edellä, mutta pysyi radalla niin kauan, että ero kutistui 3-4s. Radalla jatkaminen olisi vain auttanut Vetteliä pääsemään entistä lähemmäksi.No minua vain ihmetyttää. Tasavertaisella taktiikalla Bottas toki olisi voittanut ja voitti nytkin. Hamiltonilta silti vietiin mahdollisuus voittoon näennäisesti tiimin puolelta, eikä hänelle oikeastaan edes kerrottu sitä. Jos keskimmäistä stinttiä olisi venytetty pidemmälle ja annettu hänelle suurempi rengasetu suhteessa Vetteliin, niin ainakin kaksoisvoitto olisi Mersulle ollut mahdollisuus.