Formula 1 - 2021 - 22 - Abu Dhabin GP 12.12

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja spotter90
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
No jos Mersu tuon jonnekin oikeasti puolueettomalle taholle vie käsiteltäväksi, niin voi vielä hyvinkin muuttua. Mutta vähän veikkaan että kulissien takana päädytään vielä johonkin sopimukseen, jonka sisällöstä ei välttämättä sen kummemmin julkisuuteen hiiskuta ja asia lakaistaan maton alle
 
Kyllähän eilisestä tuomarityöskentelystä oli rehtiys kaukana. Tuntuu, että haluttiin väkisin Maxista maailmanmestari. Tartuttiin sitten viimeiseen mahdolliseen oljenkorteen, että Max sen voittaisi. Lewista kyllä sorsittiin aikalailla, mutta ainakin eilisten kuvien perusteella pystyi myös onnittelemaan Maxia.
Sehän on sitten melkein tasapuolista, jos on tullut kuva Verstappenin tunkkaamisesta mestariksi. Nimittäin Silverstonesta lähtien on Hamiltonia pönkitetty ja tönitty ja suosittu ja yritetty väkisin mestariksi aina siihen hetkeen asti, että Maxia alettiin suosimaan kauden loppu metreillä. Kuten sanoin, melkein tasapuolista.
 
Olis aika rankka imagotappio FIAlle, jos 7-kertainen mestari lopettaisi tällaisen sopan jälkeen.
Olis aika iso näpäytys, tyyliin pitäkää tunkkinne.
Ja mitä Mersu sitten tekisi? Kai Daimleriltä (vai jakautuiko se jo?) joku force majeure pykälä löydetään, lähtisi talli ja kolmelta muulta tallilta koneet.

En siis tätä toivo, mutta eipä Mersulla kauheasti voitettavaa sarjassa nyt ole ja jos ykköstykki lopettaa, niin vaikea Russellille sopivaa kaveria löytää ensi kaudeksi.
 
No jos Mersu tuon jonnekin oikeasti puolueettomalle taholle vie käsiteltäväksi, niin voi vielä hyvinkin muuttua. Mutta vähän veikkaan että kulissien takana päädytään vielä johonkin sopimukseen, jonka sisällöstä ei välttämättä sen kummemmin julkisuuteen hiiskuta ja asia lakaistaan maton alle
Tätä itsekin veikkaan. En usko enää tuloksien muuttuvan, vaikka sääntöjä olisi rikottu. Aika skandaali tulisi. Lähin omaan mieleeni (kirjoista luettuna) tulee mieleen Rallin MM-sarjan mestaruus, jossa Alen menetti mestaruuden Kankkuselle olisko 86.
 
Mihin tämä Webberin spekulaatio Hamiltonin lopettamisesta perustuu? Miksi lähteä päihitettynä, siis lähtien siitä hypoteesista että Mersun valitukset eivät mene FIA:n valitustuomioistuimessakaan läpi? Varsinkin kun luulisi, että edelleen haluaisi nousta Michael Schumacherin edelle eniten mestaruuksia ottaneeksi.
 
Sehän on sitten melkein tasapuolista, jos on tullut kuva Verstappenin tunkkaamisesta mestariksi. Nimittäin Silverstonesta lähtien on Hamiltonia pönkitetty ja tönitty ja suosittu ja yritetty väkisin mestariksi aina siihen hetkeen asti, että Maxia alettiin suosimaan kauden loppu metreillä. Kuten sanoin, melkein tasapuolista.
Joo, kuten se että Maxia ei rangaistu kunnolla mistään ja sitten neuvotellaan ”lievistä” rangaistuksista. Annetaan vaihtaa takasiipiä, Mersu hylätään löystyneen pultin takia yms. Kyllä koko kauden mittapuulla Maxia suosittiin selvästi, sen takia vähän koitettiin nyt loppukaudella suitsia.
 
Ja mitä Mersu sitten tekisi? Kai Daimleriltä (vai jakautuiko se jo?) joku force majeure pykälä löydetään, lähtisi talli ja kolmelta muulta tallilta koneet.

En siis tätä toivo, mutta eipä Mersulla kauheasti voitettavaa sarjassa nyt ole ja jos ykköstykki lopettaa, niin vaikea Russellille sopivaa kaveria löytää ensi kaudeksi.
Tuskin Mersu on minnekään lähdössä. Aivan sairaan paljon ovat saaneet positiivista julkisuutta enkä usko tämäntapaisen muuttavan mitään. Paitsi aivan älyttömästi ovat saaneet taas näkyvyyttä parin päivän aikana ja kenties katsojien sympaatioita, elleivät nyt itse menetä saavutettua tilannetta.

Toki ajoittain jokainen sen ajan valtias uhkaa sarjaasta lähtemisellä, mutta kukaan ei ole ikinä poistunut.
 
Ja mitä Mersu sitten tekisi? Kai Daimleriltä (vai jakautuiko se jo?) joku force majeure pykälä löydetään, lähtisi talli ja kolmelta muulta tallilta koneet.

En siis tätä toivo, mutta eipä Mersulla kauheasti voitettavaa sarjassa nyt ole ja jos ykköstykki lopettaa, niin vaikea Russellille sopivaa kaveria löytää ensi kaudeksi.
Hä? Eikö Russell-boy pitänyt olla se uusi kuningas? Eihän se ole yhtään mitään, jos Mersu nyt tuon takia lopettaa.
 
Ja mitä Mersu sitten tekisi? Kai Daimleriltä (vai jakautuiko se jo?) joku force majeure pykälä löydetään, lähtisi talli ja kolmelta muulta tallilta koneet.

En siis tätä toivo, mutta eipä Mersulla kauheasti voitettavaa sarjassa nyt ole ja jos ykköstykki lopettaa, niin vaikea Russellille sopivaa kaveria löytää ensi kaudeksi.
Rosberg
 
Olisikohan Lewis mahdollisesti lopettanut uransa Nicon tyyliin, jos olisi voittanut maailmanmestaruuden eilen Abu Dhabissa? Joka olisi ollut historiallinen kasi mestaruus. Jolloin olisi rikkonut loputkin Schumin ennätykset ja olisi ollut hyvä lopettaa mestarina kauden päätteeksi.
 
Minä olen ajatellut että Lewis jatkaisi ajelua vanhaksi ukoksi vaikkei enää pärjäisikään huipulla.
Hamilton tekisi Kimit, ei ikinä. Ne ketkä puhuu huipulla lopettamisesta eivät sitä yleensä tee. Hamilton ei vissiin hirveästi ole paukutellut henkseleitä huipulla lopettamisesta.
 
Joo, kuten se että Maxia ei rangaistu kunnolla mistään ja sitten neuvotellaan ”lievistä” rangaistuksista. Annetaan vaihtaa takasiipiä, Mersu hylätään löystyneen pultin takia yms. Kyllä koko kauden mittapuulla Maxia suosittiin selvästi, sen takia vähän koitettiin nyt loppukaudella suitsia.

Joo kuten se, että Hamilton sai punaisten lippujen takia menetetyn kisan takaisin Imolassa. Kuten se, että Hamilton sai 25 ilmaista pistettä Silverstonessa, aiheutti Maxille keskeytyksen ja vieläpä moottorivaihdon kolarin takia. Kuten se, että Bottas kolasi Red Bullit Unkarin startissa ja Max menetti jälleen pisteitä. Kuten se, että Bakussa Maxilla räjähti rengas ylivoimaisesta johdosta. Sano sitten kun saa lopettaa. ;)

Silverstonen kolari oli mielestäni vuosisadan oikeusmurha. Ihmisen muisti on kuitenkin lyhyt, kaikki puhuvat vaan Abu Dhabin osakilpailusta. Aivan kuin mestaruus olisi ratkaistu yhdessä kisassa. Fakta on se, että se saa vaan liian paljon painoarvoa kun lähdettiin tasapisteistä. Se miten tasapisteisiin päädytään viimeiseen kisaan, johtuu koko kaudesta.
 
Viimeksi muokattu:
Hamiltonilla nyt on muutenkin vissiin monta muutakin intohimon kohdetta elämässään kun formulat ja autourheilu. Ei varmasti tule tuolla enää vuosikausia roikkumaan, vaikka nyt hetken vielä jatkaisikin.
 
Se olis Clercin Le joka tulisi Mersulle. Ja tulee kun Hämy kypsyy.
 
Se olis Clercin Le joka tulisi Mersulle. Ja tulee kun Hämy kypsyy.
Tuon nyt voi kyllä melkeen satavarmaksi sanoa että ei ole Ferrarilta irrotettavissa, ennen kuin tuo sata vuotta pitkä sopparinsa päättyy.
 
Tuon nyt voi kyllä melkeen satavarmaksi sanoa että ei ole Ferrarilta irrotettavissa, ennen kuin tuo sata vuotta pitkä sopparinsa päättyy.
Muutenkin Carlos Sainz oli pisteissä edellä tällä kaudella Leclerciä. Ekalla Ferrari-kaudellaan. Ei taida Leclerc olla mikään sateentekijä
 
Ylös