Formula 1 - 2021 - 4 - Espanjan GP

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4566
Tarkoitatko nyt sitä millä ajoi Q2 parhaan aikansa? Q3:ssa oli muistaakseni kiiltävät uudet, mutta voin olla väärässäkin. Olis ihan nastaa jos näkis jostakin live-seurannasta millä renkaalla kukin. ajaa.
Q2 rengas, eli kisan starttirengas.
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3488
Kyllä Kimillä alkaa aika-ajoissa olla jo kyllä vaikeaa. Kisassa vaistot, rutiini ja taito on vielä hyvällä tasolla. Paluun jälkeiset vuodet jo Ferrarilla vaikeaa, mutta tuntuu vain pahenevan. Toki se että ylipäätään pystyy kilpailemaan kohta 42 vuotiaana on toki huikea suoritus. Mutta kyllä siinä kisat kärsii aika-ajojen vuoksi, ei voi mitään.

Mutta nautitaan vielä vanhan mestarin otteista kun voidaan. Vaikka ei meno ole parhaimmillaan, niin kyllähän Kimi vielä ruutunsa täyttää. Ikävä tulee olemaan yhtä isoimmista sankareista, samoin kuin aikanaan Schumin lähtiessä.
 
ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg

Iso ero Häkkisellä ja Räikkösellä on se että toinen lopetti uran vajaan 10 vuoden jälkeen, kun taas toisella ura on jatkunut 10 vuotta pidempää.
Ja 20 vuotta tuli sitten täyteen tänä vuonna Kimillä, eli siinä mielessä hieno suoritus kun Häkkinen oli jo aikoja sitten lopettanut tuossa vaiheessa uraa, kun taas Räikkönen sen sijaan jatkoi uraansa kun tuli takaisin lajin pariin vuonna 2012😍
 
Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
752
Tämä. Oli laji sitten tennis, jääkiekko, jalkapallo, tai sitten Formula 1, kyllä 40 vuotta on yleensä melkoinen rajapyykki. Harva enää sen ikäisenä on ultimaattisella huipullaan.

Kimi Räikkönenkin on varmasti menettänyt nopeuttaan verrattuna esim. McLaren-aikaiseen Kimiin. Samoin Michael Schumacher ei ollut Mercedeksellä enää se sama kuljettaja, kuin mitä oli Benetton ja Ferrari-aikoinaan.

Ihminen hidastuu ja kankeutuu vanhetessaan. Refleksit hidastuu jne.
F1 oli jo paljon muuttunut Schumacherin palatessa kisa kuskiksi. Ferrari ja Benetton menestys ajoista.
 
Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
752
Kyllä Kimillä alkaa aika-ajoissa olla jo kyllä vaikeaa. Kisassa vaistot, rutiini ja taito on vielä hyvällä tasolla. Paluun jälkeiset vuodet jo Ferrarilla vaikeaa, mutta tuntuu vain pahenevan. Toki se että ylipäätään pystyy kilpailemaan kohta 42 vuotiaana on toki huikea suoritus. Mutta kyllä siinä kisat kärsii aika-ajojen vuoksi, ei voi mitään.

Mutta nautitaan vielä vanhan mestarin otteista kun voidaan. Vaikka ei meno ole parhaimmillaan, niin kyllähän Kimi vielä ruutunsa täyttää. Ikävä tulee olemaan yhtä isoimmista sankareista, samoin kuin aikanaan Schumin lähtiessä.
Kyllähän Kimi vielä välillä vielä väläyttelee nopeuttaan. Hyvä suoritus jos tällä kaudella talli kaverin voittaa loppu pisteissä.
 
Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6219
Sky'n selostajat kertoivat, että viime viikolla Portugalissa sivutuuli alkoi äkillisesti puhaltaa viimeisten vetojen yhteydessä. Tuosta syystä aikoja ei parannettu. Olisiko jotain samanlaista tapahtunut tänäänkin? Hyvin epäilyttävää, että kärkiporukasta kukaan ei päässyt lähellekään omaa ensimäistä noteeraustaan.

Aasialaiset eivät yksinkertaisesti osaa englantia. Mitään, mitä he sanovat, ei kannata ottaa sanatarkasti. Kuulin Tsunodan haukkuvaan autoaan outlapilla, mutten huomannut että hän olisi live-lähetyksessä epäillyt saavansa epätasa-arvoista kohtelua tallin sisällä.
Hmm. Mä kuulin siinä sky sportsin haastattelussa aika-ajojen loppupuolella kun puhui minusta yllättävän kärkkäästi epätasa-arvoisesta kalustosta. Toki odotamme lisätietoja miten tuon kanssa kävi. Noloa kuitenkin kun ite ajoi yhden yrityksen soralle.

Tuossa on pari pätkää. Hieman tuo särähtää korvaan itselle, että kritisoi että ei saa haluamaansa autoa ja siksi gasly on nopeampi jne. En löytänt sitä mikä kuulu sky sportsin lähetyksessä missä hän sanoi suoraan, että "onkohan meillä sama kalusto käytössä" mistä buttonkin antoi vähän palautetta.
 
Viimeksi muokattu:

Eipä käy Helmut Markoa kateeksi jos Gasly on koko kauden Tsunodaa nopeampi. Vai voisiko Gasly vielä Red Bull talliin nousta?
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2906
Japanin mies lienee kuitenkin hyvinkin kärjessä kauden ohitustilastoissa.
 
speedster?

Well-known member
Liittynyt
11.12.2007
Viestit
473
Mazepin sai naurettavan lähtöpaikkarangaistuksen Norrisin ( vai Norriksen?) estelystä. Samalla yksi virhepiste. Olikohan vasta ensimmäinen piste? On vielä matkaa yhden kisan kilpailukieltoon, lisenssin menetyksestä puhumattakaan.

No, pääsihän se venäläis-rookie pisteille :)
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Eipä käy Helmut Markoa kateeksi jos Gasly on koko kauden Tsunodaa nopeampi. Vai voisiko Gasly vielä Red Bull talliin nousta?
Ei tässä kyllä mitään kiirettä ole Tsunodalla nousta ykköstalliin. Katsellaan sitten jos vaikka kaudeksi 2024.
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3488
Kyllähän Kimi vielä välillä vielä väläyttelee nopeuttaan. Hyvä suoritus jos tällä kaudella talli kaverin voittaa loppu pisteissä.
Väläyttelee kyllä. Ja Portugalin mokaa lukuunottamatta kisoissa suhteellisen hyvin sujuneet kisatkin.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3779
Mazepin sai naurettavan lähtöpaikkarangaistuksen Norrisin ( vai Norriksen?) estelystä. Samalla yksi virhepiste. Olikohan vasta ensimmäinen piste? On vielä matkaa yhden kisan kilpailukieltoon, lisenssin menetyksestä puhumattakaan.

No, pääsihän se venäläis-rookie pisteille :)
Niin fanit kuin kuskitkin varmaan kuumeisesti odottavat milloin pistetili täyttyy ja ylimielinen pikku-putin bannataan kisasta.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8332
Sijainti
Vantaa
Kyllähän Kimi vielä välillä vielä väläyttelee nopeuttaan. Hyvä suoritus jos tällä kaudella talli kaverin voittaa loppu pisteissä.
Kimihän on sellaisessa iskussa, mitä koko uransa ollut paria poikkeuskautta lukuunottamatta. Aika-ajoissa pääsääntöisesti tallitoverin tasolla tai hitusen hitaampi, mutta kisassa fiksua ajoa. Toista Ferrari-uraa ei kannata kisanopeuden kannalta muistella, koska Vettel oli ykköspyssy.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
Nojaa, tallikaverien taso nyt ei varsinaisesti kuitenkaan ole ollut mikään vakio. Koko toinen ura melkoista taapertamista silloin kun kovemman luokan kuskia ollut vastassa. Kyllähän nuo Kimin nykyesitykset aika paljon jättää jossiteltavaa, vaikka nyt satunnaisesti vielä pystyisikin kisoissa väläyttelemään. Hieno ura takana, mutta kyllähän tuo nyt alkaa pikkuhiljaa olla nähty
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8332
Sijainti
Vantaa
Nojaa, tai sitten Vettel vaan oli tallikaverina piirun verran kovempi kuin Giovinazzi? :D Kyllähän nuo Kimin nykyesitykset aika paljon jättää jossiteltavaa, vaikka nyt satunnaisesti vielä pystyisikin kisoissa väläyttelemään. Hieno ura takana, mutta kyllähän tuo nyt alkaa pikkuhiljaa olla nähty
No kyllä Kimin kisataktiikat ja muut kertoivat sitä, ettei paljon Räikkösen tuloksista välitetty. Kyllä, Kimi ei nopeimmillaan ole tällä hetkellä, mutta monta kertaa kairannut itsensä kisoissa yllättävänkin korkealle vrt. Giovinazzi. Vettel oli ykkoskuski ja auto rakennettiin varmaan hänen mieltymyksensä mukaan. Alonsoltakin sai aika-ajoissa pataan, mutta muistini mukaan kisoissa Räikkösen taktiikat oli monta kertaa järjettömiä.
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2906
No kyllä Kimin kisataktiikat ja muut kertoivat sitä, ettei paljon Räikkösen tuloksista välitetty. Kyllä, Kimi ei nopeimmillaan ole tällä hetkellä, mutta monta kertaa kairannut itsensä kisoissa yllättävänkin korkealle vrt. Giovinazzi. Vettel oli ykkoskuski ja auto rakennettiin varmaan hänen mieltymyksensä mukaan. Alonsoltakin sai aika-ajoissa pataan, mutta muistini mukaan kisoissa Räikkösen taktiikat oli monta kertaa järjettömiä.
Vrt. Bottas - Hamilton. Täysin saman voisi kirjoittaa myös tästä parivaljakosta. Ei taida olla yhtä ainutta kertaa, jolloin VB olisi hyötynyt esim varikkostopista Hamiin nähden. Toisin päin sitten vaikka kuinka monta kertaa.
 
Busso

Well-known member
Liittynyt
14.7.2019
Viestit
609
Startin vois kattoo ja sit maaliintulon. Kun kuivaa on luvassa, niin melko tylsä kisa oletusarvoisesti tulossa. Ehkä mazepin ja kumppanit voi saada hieman jännitystä kisaan turva-auton muodossa, mutta en liikaa odottaisi senkään lisäävän erityistä jännitystä kisaan.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3779
Nojaa, tallikaverien taso nyt ei varsinaisesti kuitenkaan ole ollut mikään vakio. Koko toinen ura melkoista taapertamista silloin kun kovemman luokan kuskia ollut vastassa. Kyllähän nuo Kimin nykyesitykset aika paljon jättää jossiteltavaa, vaikka nyt satunnaisesti vielä pystyisikin kisoissa väläyttelemään. Hieno ura takana, mutta kyllähän tuo nyt alkaa pikkuhiljaa olla nähty
Kimin ei olisi pitänyt sanoa ei koskaan kun sanoi ettei olisi sarjassa mukana vain olemisen takia vailla mahdollisuutta voittoihin ja mestaruuteen. Nyt hän sitä tekee ja on tehnyt Alfa Romeolla, mutta nykyään taitaa olla kyse siitä että miksei kun maksetaankin niin hyvin. En muista kenelle (Salo?) oli tokaissut että on mukana kun maksetaan niin hyvää liksaa.

Itsekin hävisin vetoja satojen eurojen edestä kun löin rahani sen puolesta ettei Kimi minnekään Sauberille siirryy jäähdyttelemään kun luotin miehen sanaan
 
henrizio

väärinkäyttäjä
Liittynyt
21.4.2007
Viestit
2208
Mazepin sai naurettavan lähtöpaikkarangaistuksen Norrisin ( vai Norriksen?) estelystä. Samalla yksi virhepiste. Olikohan vasta ensimmäinen piste? On vielä matkaa yhden kisan kilpailukieltoon, lisenssin menetyksestä puhumattakaan.

No, pääsihän se venäläis-rookie pisteille :)
Portugalista taisi myös tulla yksi piste. Jännä tuomio kun Norriskin oli sitä mieltä, että Kimi ja Tsunoda oli enemmän tiellä. Sky oli lähetyksessä sitä mieltä, että Norris sai enemmän imuapua kuin haittaa. Skyn selostamossa onneksi ole mitään Juuselan kaltaista russofobia, joka menee aina psykoosiin kun Mazepin on ruudussa. :D
 
Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690
Portugalista taisi myös tulla yksi piste. Jännä tuomio kun Norriskin oli sitä mieltä, että Kimi ja Tsunoda oli enemmän tiellä. Sky oli lähetyksessä sitä mieltä, että Norris sai enemmän imuapua kuin haittaa. Skyn selostamossa onneksi ole mitään Juuselan kaltaista russofobia, joka menee aina psykoosiin kun Mazepin on ruudussa. :D
Kimi ja Tsunodahan olivat lähestulkoon pysähtyneitä tuossa kohdassa, ei heillä mitään vaikutusta ollut Norrisin ajoon, kun eivät ajolinjalla olleet. Mazepinista se likainen ilma nimenomaan tuli ja vaikutti Norrisin kierrokseen. Ihan oikeutettu rangaistus.
 
Ylös