Formula 1 - 2024 - 16 - Italian GP

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5240
Sitä olin katsovinani myös, mutta siipi näytti vielä silloin ehjältä.
Sen jälkeen ajoi ainakin hyvin lähelle Maxin kanssa, kun tämä alkoi sanomaan Hamin ajaneen päin persettä, mutta Ham ajoi koko ajan reippaasti edellä, niin meni Meset sekasin. Sen jälkeen oli vasta päätylevy aivan paloina
Saattoiko ottaa sitten lisäosumaa. Hämin kanssa ei osunut nähdäkseni, vaikka lähellä olivatkin. Russell jäi siinä näiden kukkojen väliin hetkeksi.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14282
Näin tämän Monzan kisan aikoihin ja vähän tätä ennenkin oli ollut puhetta ja hehkutusta siitä, että miten F1-kaudella tänä vuonna on seitsemän eri voittajaa niin moneen kilpailuun.

Ihan hyvä juttu, mutta perin rasittavaa hehkutusta sinänsä.

Etenkin kun muistaa, että tuoreemmalta ajalta puhuttaessa vuodeksi 2012 oli seitsemän eri voittajaa ja heti myös perättäin kauden alkuun. Samoin vanhempina aikoina eli vuodeksi 1982 oli samalla tapaa seitsemän eri voittajaa ja heti yhtä myös kauden alkuun.

Vuodesta 2012 puhuen oli murheellista, että ollakseen kahdeksas eri voittaja heti olisi Kimi Räikkösen pitänyt voittaa heti se seuraavaksi osunut kilpailu eli Valencia.

Tähän ei Kimi kyennyt ikävä kyllä. Kimi oli alkuvuodesta myös hyvässä vireessä, mutta ei vain kyennyt olemaan kauden alkupuolella edes kerran mestaruustaistelua ajatellen se voittaja tulosten ollessa muuten hyviä.

Lopulta Kimi oli kyllä se viimeinen erikin voittaja eli kahdeksas kauteen, mutta vasta Abu Dhabissa mestaruusmahdollisuuksien mentyä ajat sitten.

Vuodelle 1982 olikin lopulta sitten 11 eri voittajaa ja oli lähellä olla 12:stakin eli Mario Andretti mikäli vain Monzassa olisi se lähtökiihdytys onnistunut paalupaikalta paremmin ja muuten olisi ohi päässyt kun Las Vegasissa ei missään vaiheessa homma mennyt niin hyvin kuin miten Monzassa oli mennyt Ferrarilla.

Osin kyllä Andrettin voittomahdollisuudet pilasi myös kaasutinvaurio josta olenkin aiemmin puhunut monissa lukemattomissa toisissa yhteyksissä.

Mikäli palataan tämän vuoden kisaan ja kun kenties puhun lisää muuhun yhteyteen jollakin muulla kertaa niin Monzassa Franco Colapinto ajoi melko varovaisen debyyttiajon. Ehkä välillä kielteisesti mitäänsanomattoman tai huomaamattoman oloisen ajon, mutta pysyi myös radalla.

Toi myös vähän mieleen ikään kuin muutaman Martin Brundlen uran debyyttikauden varovaismallin ajon josta sitten ura kyllä lähti nousuun. Brundleahan hehkutettiin silloin vuodeksi 1984 hetken aikaa parhaiten suoriutuneimmaksi tulokkaaksi kun muun muassa Ayrton Sennallakin oli aivan alkuun omat vaikeutensa.

Jopa toivottomatkin sellaiset.

Hienoa toki näin muuten tämän vuoden kisassa siihen lyhyesti palatessa oli myös se, että Charles Leclerc sai Monzan voittonsa. Mitä nyt vain tuntui tulleen varikkotaktiikan paremmalla ajoituksella siinä missä syntymäpäiväsankari kisaan eli Carlos Sainz Junior taas oli se kärsivämpi osapuoli tallinsa taktisissa perseilyssä.

Onneksi oli neljäs tila, mutta siinä kyllä heitti hukkaan La Famiglia kaksoisvoiton tai edes muun palkinnon tifosojen edessä kotikisaansa!
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3267
Eipä tullut Leclercille hylkyä alipainoisista renkaista, niinkuin Russelille. Hyvin ajettu.
 
mm2006

Well-known member
Liittynyt
16.8.2008
Viestit
358

Seitsämän eri voittajaa on kova lukema ajassa, jossa autojen luotettavuus on luokkaa >95%
 
Ylös