Vapaat Harjoitukset ovat jälleen käynnissä Italian Monzassa!
Aurinkoisessa säässä ajetaan kyllä, mutta jälleen kerran kauden tuttuun tapaan lähes kaikki kuljettajat viimeksi katsottaessakin olivat vielä varikolla.
Järjestys pelkästään kolmen kuljettajan (Kyllä vain: Kolme kuljettajaa!) ajaessa mitään aikakierroksia niin järjestys oli heidän toimestaan Pierre Gasly Alpinella (Mitä nyt vielä tulee minulta tottumuksesta joskus Renault-Alpine tai Alpine-Renault.) kärjessä, Williamsin Carlos Sainz Junior toisena ja Franco Colapinto taas hiekoille ja nurmelle menneenä kolmas myöskin Alpinella.
Kukaan muu ei tosiaan ollut lähtenyt radalle. Huomioiden Red Bullin ja Racing Bullin molemmat kuljettajat.
Yuki Tsunodan osalta tähän asti viikonlopulta puhuen:
Menettelevän kelvollista kyllä ehkä on ollut ajaminen näissä vapaissa harjoituksissa, mutta paremmin olisi nuo sijat sopineet vielä Zandvoortiin pitkästä aikaa ajaen, pudotusta tosiaan tuli ja pieni palautuminen paremmaksi toisen harjoituksen päätteeksi ei oikein nyt kyllä kelpaa, eri asia mikäli olisi ollut harjoituksissa noin siinä kuuden kärjen lähellä vaikka seiskapaikalla ja nyt pitäisi pian alkaa oikeasti vauhtia löytyä.
Ja mikäli vieläkin hakemisessa kestää niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ajaa aikakierroksia hintaan mihin hyvänsä. Eli varaa ei ole jäädä varikolle tänään kyllä kovinkaan pitkiä aikoja taukoa viettämään.
Muuten tulee taas liian vähän kierroksia ja sitten menee kaikki tai lähes kaikki pilalle jossakin kohtaa. Tai suuremmillakin kierrosmäärillä ei vain sitten jokin onnistu. Tai kunhan vaan ei viime vuoden Red Bull-ajan tyyppivika toistu eli joutui säästämään renkaita kun niitäkin kului liikaa.
Toivottavasti nyt ei ole kulunut liikaa jo näin valmiiksi lyhyeen väliin ja tällaiselle radalle missä varsinkaan vanhempina aikoina ei paljon renkaat kuluneet. Ja hyvinkin pehmeillä renkailla pääsi yleensä ajamaan läpi kisan niitä vaihtamatta tai aivan loppukierroksilla sitten kerran vaihtaen rengasrikkovaaran välttäen.
Kärjestä puhuen nyt on kyllä tasaista ollut Mercedeksen, McLarenin ja Ferrarin kesken. Andrea Antonelli joutunee tosiaan ruudukon taakse ja pariksi hänelle liittyy Williamsin Alexander Alex Albon kaiketi.
Teknistä vikaa, vauriota tai osien vaihtoa ja nyt ei viimeisenä hänellä toiminut ratti tai ei kääntynyt kunnolla eli lienee mennyt kroonisen oikuttelun myötä lukkoon ja sitä aukaistaan varikolla tai selvitetään muuta syytä sille.
Voisihan ratin vaihtaa ja muita asetuksia korjata autosta. Toki sähköperäisenä vikana tilanne voi olla haastavampi. Ikävä juttu Albonille.