-Teme-
Vormulaattori
Bortoleto oli liekeissä
Outoa tosiaan ettei Hamiltonin myllyttäjä pärjääkään junnulle.Foorumin tuulipukukansa hehkutti, että kun Russell pääsee mestaruusautoon, kannu on varma. En pitäisi näillä suorituksilla varmana.
Koulukas myllyttää kokenutta kettua huolella.
En ole kiinnittänyt aiemmin, mutta Russell puhui useamman kerran toimittajan päälle haastattelussa. V-käyrä korkealla ja hermostunut? Aika tökerön kuuloinen esiintyminen.Russellin piti olla kaytannossa Kimille isahahmo mutta nythan nuorukainen suorastaan noyryyttaa Yrjoa
Nih, kylla siina voi alkaa vahan kuumottamaan kun teoriassa pitaisi olla helposti niskan paalla mutta Kimi on oppinut auton tosi nopeasti JA potentiaali parantamiseen varmaankin parempi kun Russellilla.En ole kiinnittänyt aiemmin, mutta Russell puhui useamman kerran toimittajan päälle haastattelussa. V-käyrä korkealla ja hermostunut? Aika tökerön kuuloinen esiintyminen.
Nyt kylla menee traagisesti monelta henkilolta lounasravintolavaraukset pain prinkkalaa, perkele!Miami Grand Prix alkaa kolme tuntia suunniteltua aiemmin, koska sunnuntaina ennustetaan rankkasateiden olevan ennustettu myöhemmin samana päivänä.
Minä ainakin myönnän tuulipukuni kahisten, että en todellakaan odottanut Antonellin olevan vauhdillisesti niskan päällä niin kuin nyt on nähty. Eiköhän Russell vielä tasoaan nosta ja sitten on mielenkiintoista nähdä, että alkaako kipinät sinkoilla mersukuskien kesken.Foorumin tuulipukukansa hehkutti, että kun Russell pääsee mestaruusautoon, kannu on varma. En pitäisi näillä suorituksilla varmana.
Koulukas myllyttää kokenutta kettua huolella.

Se on vähän jo kysymys siitä, että mihin suuntaan talli kääntää kehitystään. Aika rajusti on saanut Rus kuokkaan.Russell myöntänyt jo että hän ei ole koskaan viihtynyt tällä radalla ja on ihan fine asian kanssa että Antonelli on niskan päällä täällä. Antonelli ei ole viihtynyt Euroopassa ja seuraavan kisaan tulee päivityksiä joka saattaa keikauttaa venettä jälleen.
Tuo on kyllä tottakin ilmeisesti. Viime vuodenkin kisassa Russell otti kuokkaan Antonellilta molemmissa Miamin viikonlopun aika-ajoissa, joskin sprintissä ja kisassa tuli maaliin hänen edellään. Antti oli viime vuonna sprintin paalulla.Russell myöntänyt jo että hän ei ole koskaan viihtynyt tällä radalla ja on ihan fine asian kanssa että Antonelli on niskan päällä täällä. Antonelli ei ole viihtynyt Euroopassa ja seuraavan kisaan tulee päivityksiä joka saattaa keikauttaa venettä jälleen.