Formula 1 - Belgian GP 2011: Kisa

Mustis85

Well-known member
Liittynyt
19.10.2009
Viestit
162
Kisan lähtöjärjestys määräytyy aika-ajokilpailun perusteella. Siellä saa ja jotkut yrittävätkin päästä aivan kärkeen mahdollisimman nopealla kierrosajalla. Jättäytymistä 24:ksi ei katsota hyvällä kisaa ajatellen jos on nopeampi.
Schumi ei tainut "jättäytyä" viimeiseksi, vaan se taisi olla seurausta jostain muusta...:rolleyes:

ja pisteet jaetaan tunnetusti vasta sunnuntaina.
 
Viimeksi muokattu:

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Domenicalina ottaisin vaikka Heidfeldin tuonne Massan tilalle. Taas kaveri iski vahvasti alussa, mutta ei pärjännyt vähää alusta missään kaksinkamppailutilanteissa. Kahdeksaskin sija tuli muiden epäonnen avittamana. Ferrari ei ikinä selviä MM-kakkoseksi pelkillä Alonson pisteillä. Valitettavasti espanjalaisen Ferrari ei taaskaan toiminut ollenkaan kisan loppupuolella ja käteen jäi nelossija. No, Monzassa on edessä kotikisa ja sinne saadaan vielä joku päivityspaketti boostaamaan nykykuntoa.

Webberillä käy jatkuvasti tuuri taktiikoiden kanssa, vaikka ottaa sarjan huonoimmat lähdöt. Auto vain on niin ylivoimainen, että voit tippua huoletta pakan keskivaiheille ja silti nousta takaisin varikkotaktiikan ansiosta.

En oikein ymmärrä mistä tallimääräyksestä tässä kohkataan? Totta kai käytöstapoihin kuuluu antaa 20-juhlavuotiskisaansa ajavalle veteraanille tietä ja ajaa vähän siistimmin. Vai kiilaatteko itse kassajonossa sotaveteraanien eteen? Varsinkaan sellaisen, joka asuu samassa taloyhtiössä tai on peräti sukua?
 

JahJahBlowJob

Well-known member
Liittynyt
9.7.2010
Viestit
640
mikael ei pidä schumista, koska sen fantasia poikaystävä räikkönenkään ei schumista välitä.
 

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Käsittämätöntä miksi Massa saa ajaa vieläkin Ferraria, aivan lammas jälleen. Eipähän ole Alonson tiellä, mutta tarttis sen toisenkin auton kerätä pisteitä kunnolla.
 

Lexa90

Member
Liittynyt
5.4.2010
Viestit
8
Alkaa ärsyttämään se että joka kilpailussa jossa tapahtuu kolari niin aletaan heti etsimään "syyllistä" (Ainakin jos kolarissa on mukana herrat Hamilton ja Alonso)

Ennen aikaan ei etsitty syyllistä vaan nähtiin että tapahtu kolari ja sanottiin "ohhoh kolari, jaha kisatilanne" Nykyään yritetään löytää syyllisiä ja rankkua päälle! Käsittämätöntä.

Ja sitten kommenteja kilpailusta ;)

+ Schumi. Mahtavaa työtä rehtorilta, huima nousu heti ensimmäisellä kierroksella ja tasasesti nousi loppuosassa.

+ Button. Hienoja ohituksia.

+ Vettel. vaikka en herrasta hirveästi tykkää, pitää kyllä joskus tunnustaa että kyllä tämä herra osaa ajaa F1 autoa ;) Ainakin kun ei ole stressi päällä. Tasaista ajoa ja taas voitto

- Webber. Käsittämätöntä miten startit voivat mennä aivan pieleen joka kerta. Olisi jopa voinut voittaa tämän kisan ilman starttiongelmia ja jos talli olisi antanut ;)

- Mercedes GP. Aivan mahtavat startit molemmilta kuskeilta joka kisassa. Mutta sitten vauhti hiipuu aivan surkealle tasolle.

- Bruno Senna. Typerä alokasmainen virhe.
 

Loko

Ajatusrikollinen
Liittynyt
27.5.2011
Viestit
1325
Sijainti
Tampere
Ennen aikaan ei etsitty syyllistä vaan nähtiin että tapahtu kolari ja sanottiin "ohhoh kolari, jaha kisatilanne" Nykyään yritetään löytää syyllisiä ja rankkua päälle! Käsittämätöntä.
Ennen ei ollutkaan mitään epäselvyyttä, oliko kyse kisatilanteesta vai ei. Sittemmin asiat on muuttuneet. Nykyään on ihan ok ohituksen jälkeen varmuuden vuoksi viedä etusiipi / ottaa vauhti pois ohitetulta. Ei noista ole ikinä tullut rankkua. Ei olisi Hamiltonkaan saanut rankkua, jos olisi taitavasti vienyt takapyörällään sen etusiiven kuten yritti.
 
Viimeksi muokattu:

Pahkasika

Well-known member
Liittynyt
12.1.2008
Viestit
2319
Sijainti
Oulu
+ Hyvä ja viihdyttävä kisa aina jonnekin kierroksen 30 tietämille, sitten ei tapahtunut mitään.
+ Kaksi mahtavaa ohitusta: Webberi sisäkautta ohi Alonsosta Eau Rougeen ja Vettel ulkokautta ohi Rosbergistä Blanchimontista. Molemmat ehdolle kauden ohituksiksi :thumbup:
+ Spa. On se rata.
+ Button ja Schumacher. Semmoiset nousut että oksat pois.

- TV-ohjaus. Taas kerran. Missattuja tilanteita useita: Miten Vettel ohitti Webberin uusintastartin jälkeen? Mitä tapahtui lopussa, kun Massa ohitti viimeisessä mutkassa Petrovin? Miten ihmeessä Buemin takasiipi petti?
- DRS. Oli turha tänään. Ohituksia nähtiin reilusti ilmankin. Toivottavasti Salon 1s>0,4s pitää paikkaansa.
- Senna. Hohhoijaa. Ei pilannut vain omaa, mutta myös Alguersuarin kisan täysin.
- Mersu. Kisassa ajettiin ties miten pitkään turva-auton perässä, ja silti Nicolta loppuu bensa? Hah hah...
 

DuckAvenger

Katollaan
Liittynyt
30.10.2008
Viestit
780
Here’s what Kobayashi had to say about the crash: “Regarding the accident with Lewis Hamilton, which happened when I was running in fourth, I knew perfectly well he was faster than me so had no reason to fight with him.

“After he overtook me it was not my intention to get my position back, so I stayed on my line and didn’t expect him to move over.”
http://www.f1fanatic.co.uk/2011/08/28/hamilton-hit/
 

DuckAvenger

Katollaan
Liittynyt
30.10.2008
Viestit
780
Here’s what Kobayashi had to say about the crash: “Regarding the accident with Lewis Hamilton, which happened when I was running in fourth, I knew perfectly well he was faster than me so had no reason to fight with him.

“After he overtook me it was not my intention to get my position back, so I stayed on my line and didn’t expect him to move over.”
http://www.f1fanatic.co.uk/2011/08/28/hamilton-hit/
 

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Schumi ajoi erinomaisen kisan, Button suorastaan mahtavan. Red Bull otti kaksoivoiton radalla joka kyllä suosi Ferraria ja McLarenia. Tosin taisi olla kaikilla vähän säädöt hakusessa kun on ekaa kertaa Pirellin renkaat ja kaikki harjoitukset mentiin enemmän tai vähemmän märällä radalla.

Nicokin ajoi erittäin hyvin, taisteli todella fiksusti nopeampia autoja vastaan sen verran kuin oli mahdollista. Todella hienosti peitti mahdolliset ohituspaikat, esim. osasi peittää sisälinjan kuten pitääkin. Vertaus käy Webberiin joka kisa toisensa jälkeen jättää sisälinjan ohittajalle auki. Ollaan meillä kotikatsomossa oltu monet kerrat raivoissaan kun Webber ei tajua yksinkertaisintakaan puolustusta vaan jättää ohittajalle sisälle tilaa ilmiselvissä paikoissa. Harmillisesti Nico joutui sitten antautumaan ja putosi lopulta kuudenneksi, olisi ansainnut paljon parempaa.

Hyvä ja viihdyttävä kisa oli tämä.

Alonso teki Kimit?
Joo. Nyt varmaan nähdään armotonta dissausta tuosta liikkeestä eräillä tifosifoorumeilla ja muillakin foorumeilla. Ferrarifanithan eivät yhtään tykänneet kun Kimi huijasi näin 2009, rikollista suorastaan.
 

Iso8

Viisuhullu
Liittynyt
23.7.2011
Viestit
5836
Sijainti
Tampere
Hamiltonin törmäys laitetan kokonaan hänen piikkiin, mutta onneksi ei loukkaantunut tilanteessa. Vettel voitti taas, mutta mm-sarjan kannalta olisi ollut hyvä jos ei olisi voittanut. Koska ero on nyt 92 pistettä toisena olevaan Mark Webberiin. Mutta puolueellisena sanon, että hyvä voitto. Rehellisesti en usko, että Button saa enää Vetteliä kiinni.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24213
Sijainti
lappeen Ranta
Hamiltonin ensimmäiset kommentit oli aikalailla tuoreeltaan ja niistähän näki persilmälläkin, ettei hän ollut videota katsonut. Pääkin vielä tärskystä ja adrealiinista sekaisin.

"After watching the replay, I realise it was my fault today 100 per cent," said Hamilton.
Jeps. Vielä kun saisi jotenkin tuon tajuamisen siirtymään ajamiseen tulevissa kisoissa/tulevilla kausilla niin mestaruudestakin olis todennäköisesti ihan hyvät mahkut taistella.
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8419
Sijainti
Vantaa
Kisan lähtöjärjestys määräytyy aika-ajokilpailun perusteella. Siellä saa ja jotkut yrittävätkin päästä aivan kärkeen mahdollisimman nopealla kierrosajalla. Jättäytymistä 24:ksi ei katsota hyvällä kisaa ajatellen jos on nopeampi.
Mutta etkö myönnä että Rehtori oli tänään Britneytä parempi? Ilman tallimääräystäkin kovalla yrityksellä olisi mennyt ohi. Talli hoiti tilanteen näin, koska ilman määräystä olisi mahdollisesti kollissut. En kannata tallimääräyksiä (että päästetään ohi kuljettaja), mutta en kyllä kilvanajon kieltämistäkään. Omasta näkökulmasta tuo olisi pitänyt tehdä ajamalla, mutta oman arvion mukaan sijoitukset olisivat samat kuin nytkin maaliin tullessa. Rosberg oli niin paljon hitaampi Schumiin nähden.
 
Viimeksi muokattu:

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8419
Sijainti
Vantaa
Hamiltonin ensimmäiset kommentit oli aikalailla tuoreeltaan ja niistähän näki persilmälläkin, ettei hän ollut videota katsonut. Pääkin vielä tärskystä ja adrealiinista sekaisin.

"After watching the replay, I realise it was my fault today 100 per cent," said Hamilton.
Hamilton on siitä tyhmä, että laukoo omia kuvitelmiaa ilman videoita. Pitäisi suunsa kiinni, jos on niin tutkalla asioista ilman videota.

Aika jännä, tässäkin viikonlopussa oli Hamilton kolaritilanteissa melkein jatkuvasti. Olisikohan suuren itsetutkiskelun paikka, kenties jotain henkistäapua muultakin kuin tyttöystävältään. Hamiltonista huokuu asenne, minä ajan enkä väistä.
 
Ylös