Forum-risteily Tukholmaan kesällä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Estate
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mites varaillaanko näitä jotenkin keskitetysti?
Voidaan varata.

Etukäteen varaamalla säästää jonkun euron ja voi olla varma siitä, että mahtuu haluamaansa kattaukseen. Laivallahan niitä pystyy sitten vielä ostamaan myös, mutta voin tosiaan varata ja olla välikätenä maksuissa, jos tahdotte.Sovitaan vaikka niin, että tämän kuun loppuun mennessä pitää ilmoittaa, jos tahtoo etukäteen varata jonkin ruokailun.

Linkki, jonka takaa löytyy hinnat ja menut. Kattausajat.
 
Jos Touho meinaa herätä koomasta nestemäisenä, niin saa kyllä sitten suosiolla sen alapunkan..
 
Mitenkäs nuo hyttijaot ylipäänsä nyt menevät? Toisaalta ihan sama, tuskin siellä tulee muuta kuin nukuttua ja etkoiltua.

Tajusin kanssa tuossa justiinsa, että mullahan on ensi viikolla iltavuoro, myös perjantaina. Homma lienee kuitenkin järjestettävissä, eli ongelmaa ei toivon mukaan tule.
 
Mitenkäs nuo hyttijaot ylipäänsä nyt menevät? Toisaalta ihan sama, tuskin siellä tulee muuta kuin nukuttua ja etkoiltua.
Toiveita saa esittää.
Kaikki eivät kuitenkaan voi nukkua Thyellan kanssa samassa hytissä. :thumbfh:

Kertokaa vaikka privana, jos pelkäätte jonkun tietyn henkilön kanssa ahtaaseen tilaan sulkemisen päättyvän väkivaltaisesti.
 
Ahtaaseen tilaan sulkeminen saattaa päättyä kannibalismiin.
 
Kaikki rupeavat väkivaltaiseksi minua kohtaan kuitenkin, niin nukun jossain käytävällä sikiöasennossa.
 
kkwcs kuskit samassa hytissä.. siinä voi kumi kärytä..
 
Viimeksi muokattu:
Skyggestä saadaan kilparata \o/ (tällä kertaa ajan mielelläni ulos) :D
 
Ylös