Forumeihin liittyvät unet?

Ruunarille soitin unessa. Siellähän se oli motoristin nahka-asussa kahvilan nurkassa.. Olin tullut sen nurkille rekalla ja parkkeerannut sen jotenkin huonosti. Poliisit tulivat ja sanoin lähteväni oikomaan rekkaa..rekka ei poliiseja kiinnostanut, mutta Runar oli kadonnut kuin Phantom.
 
Bongasin unessa Juskasen ja geiloordin kävelemässä Nummen kirkonkylällä ja juoksin heidän peräänsä. Päädyimme katsomaan asuntoa (3 tai 4 huonetta), jonka ikkunoiden alla kasvoi tulppaaneja ja näkymä oli järvelle. Olivat kovin ihastuneita ja vuokrakin oli kuulemma kohdillaan.
 
Se on 4h ja oikeesti Saukkolassa ja ikkunasta näkyy joki/puro :tongue:
 
Näin myös unta asuntolainaneuvottelusta, mutta siinä ei ollut mitään muuta foorumiin liittyvää kuin minä ite. Lainaa olisi saatu vähän yli 90 000 euroa.
 
Olipa taas hämmentävä uni.
Asunnossani oli etäisesti Atik Ismailia muistuttava kaljupää joka kertoi jäätävän huonoja elämänviisauksia liukuhihnalta. Yhtäkään niistä en muista, mutta yli hilseen menivät kaikki.
Ennen heräämistä Atik -lookalike esitteli itsensä Mehe Rienarsuoksi.

Outoa shittiä.
 
Eilen aamulla alotin foorumin selaamisen jo ennen heräämistä. Yhtään en tosin muista mitä minä sieltä luin.
 
Katsoin katalogia, jossa oli forumilaisten tiedot kuvineen. Formulanomi oli Billy Bob Thorton. Muutama muukin yllätys oli, mutten muista niitä enää. Ainakin joku mieheksi luulemani olikin naikkonen (WebSalve vissiin).
 
Oltiin hahmo 72:n kanssa Master Chef kisassa ja se ei osannut laittaa kaasuhellaa asunnossaan päälle. Koska olin kanssa kilpailija asuin viereisessä luukussa ja riensin auttamaan. Tajusin että hahmo oli posotellut kaasua kämppään jo aikalailla ja yritin selittää ettei tikkuja kannata nyt raapia. Jotenkin siinä kuitenkin kävi niin että tikku piti sitten raapaista jolloin salamana laitoin hellan imun päälle ja se onneksi imaisi räjähdyksen ilmastointiin tms. Noh. Sen seurauksena koko liesituuletin tippui seinästä ja jouduin sitä ripustelemaan, koska jostain syystä hamo ei oikein saanut mitään aikaiseksi. (Se kummastutti mua, koska ajattelen hahmon olevan hyvinkin toimeen saava.)
Noh kun lopulta liesituuletin oli paikallaan ja sain 72sen opettettua sytyttämään lieden ilman räjähdyksiä kävin itse ostamassa sellaisen savisen tuutin, joka kosvasti muistutti Oopeen tyttären koulutuuttia. Mutta se olikin haudutukseen tarkoitettu "integroitu" mitä se nyt sitten siinä unessa tarkoittikaan induktio tuutti jolla sai vähän samanlaista jälkeä kuin paine kattilassa. Että sellaista. Hyvää oli kala.
 
Viime yönä Kouvotsvoni antoi puhelinhaastattelun Kymmenen Uutisten Pirjo Nuotiolle Tuomari Nurmion kuoleman johdosta. Syy tähän oli se, että Dumarin viimeiseksi jäänyt levytys oli Kouvon säveltämä ja sanoittama "F1-forum -tunnari". Kouvo oli hieman ärtyneen oloinen:
- Ei me ehditty mitään Teostoja saada. Sinne ne meni hautaan.

Aamulla herätessä piti oikein miettiä, että onkos Nurmio kuollut vai ei, sen verran väkevää näkyä oli kyseessä.
 
No olisit ennemmin miettinyt olinko minä Kymppiuutisissa.
 
Oltiin hahmo 72:n kanssa Master Chef kisassa ja se ei osannut laittaa kaasuhellaa asunnossaan päälle. Koska olin kanssa kilpailija asuin viereisessä luukussa ja riensin auttamaan. Tajusin että hahmo oli posotellut kaasua kämppään jo aikalailla ja yritin selittää ettei tikkuja kannata nyt raapia. Jotenkin siinä kuitenkin kävi niin että tikku piti sitten raapaista jolloin salamana laitoin hellan imun päälle ja se onneksi imaisi räjähdyksen ilmastointiin tms. Noh. Sen seurauksena koko liesituuletin tippui seinästä ja jouduin sitä ripustelemaan, koska jostain syystä hamo ei oikein saanut mitään aikaiseksi. (Se kummastutti mua, koska ajattelen hahmon olevan hyvinkin toimeen saava.)
Noh kun lopulta liesituuletin oli paikallaan ja sain 72sen opettettua sytyttämään lieden ilman räjähdyksiä kävin itse ostamassa sellaisen savisen tuutin, joka kosvasti muistutti Oopeen tyttären koulutuuttia. Mutta se olikin haudutukseen tarkoitettu "integroitu" mitä se nyt sitten siinä unessa tarkoittikaan induktio tuutti jolla sai vähän samanlaista jälkeä kuin paine kattilassa. Että sellaista. Hyvää oli kala.

:D Heh....en oo noin kädetön......mutta räjähdysherkkä kuitenkin.....:thumbup:
 
Viime yönä lensin työmatkalle Huippuvuorille. Kone suoritti välilaskun Reykjavikissa, josta mukaan porukkaamme lyöttäytyi Nipsuhuuli. Miehestä ei kuitenkaan ollut työtehtävien suorittamisen kannalta mitään hyötyä sillä hän vaan irvisteli, hymähteli ja kumosi tölkkitolkulla Kuohu-olutta.
Tämän jälkeen vaiheet olivat sekavat, tuhkapilvistä, savusumusta ja jostakin kummallisesta hyökkääjästä selvittyämme löysimme itsemme jonkun kartanosta, jossa oli keikalla Hate Gallery. Siellä Teukka iloisena soitti skebaa peilipokat päässään ja tuuletteli päässeensä poliisikouluun, tuohon lapsuutensa unelma-opinahjoon. Knoukkarikin ilmaantui paikalle ja kutsui yläkertaan 'katsomaan yhtä jännää juttua' mutta herätyskello päätti, että tämä jännyys oli sillä erää nyt nähty.
 
just ton takia mä en käytä herätyskelloa. Mua ainakin jäisi harmittamaan tuollaiset näkemättömät jännät jutut.
 
Jostakin syystä forumin minimöötte oli päätetty järjestää meillä. Kouvo saapui ensimmäisenä mukanaan rocla, jossa lava täynnä kaljalaatikoita. Kauhistelin määrää, johon Kouvo, että lasti oli pelkästään hänelle.

Paikalle ilmaantuivat ainakin Albert Oil, Zervuska ja Burb sekä taustaräkättäjiä. Kaksi nuorta naista kyseli miten tällaisissa tilaisuuksissa pitäisi käyttäytyä, he eivät olleet koskaan käyneet edes festareilla. Alkoi sinkoilla ehdotuksia vaatteiden vähentämisistä, kunnes Balthazar tuli ja vei käsi kädessä kaunokaiset lemmenhuoneeseen.

Kouvo valitteli huoneiden runsautta (meillä 4h) ja hän olikin ikävä kyllä sekoittanut makuuhuoneen ja vessan.

Paikalle oli järkätty Rihanna, mutta eka biisin aikana porukka buuasi neidon pois ja tilalle hankittiin Eläkeläiset, jotka soittivat aamuun asti inhottavaa hip-hoppia.

Heräsin hiestä märkänä, hyppäsin autoon ja ajoin 300km Kuopion Rinta-Juoppoon, jossa vaihdoin Fordin Skeidaan. Tämä osuus ei ollut siis unta.
 
Ylös