Forumeihin liittyvät unet?


Oli siinä unessa sentään kaksiraiteiseksi tehty koko osuus. Jotain hyvää sentään. Mutka oli kallistettukin niin hyvin, että vastaan tullut tukkijuna joutui lyhyemmillä vaunuillaan ajamaan mutkan läpi yli satasta. Muuten olisivat vaunut kaatuneet sisäkaarteen puolelle.

Oli taas sekavaa settiä. No aina kerran kuussa näin käy.
 
Estate muutti Lohjalta Somerolle ja pyysi muuttoavuksi. Keinutuoli ja piano piti kantaa pienen puistolammen yli ja koska se oli jäässä niin helppo hommahan sen piti olla. Jää kuitenkin alkoi paukkua, venyä ja ratista ja lopulta putosin polviani myöten kylmään veteen Estaten pianoa varjellen. Muuttaja itse nauroi rannalla huvittuneena ja kiikkui keinutuolissa. Taakseen ilmestyi irvistelemään Kauko Röyhkä.

Kun homma oli saatu tehtyä, Estate näytteli kiitokseksi meille ultraäänikuvia mahansa asukista. Ei tuntunut huokailuista päätellen olevan asiasta kovinkaan innoissaan kyllä.
 
Aika huvittava tapa viettää yönsä tuollaistakin uneksien. :thumbup:
 
Dominic avautui 7-päivää:n haastattelussa ja kuvaili mua köyhäksi. Ite oot. Jutussa oli muitakin nyansseja, jotka jo unohdin.
 
Ei sinänsä forumiin, mutta formuloihin. Näin unta formulakisasta Brasiliasta. Alkukierrokset menossa. Kimillän kova yritys ajaa kärkeä kiinni Arrivabenen painostuksesta. Useampi mutka menee leveästi ja hitaasti kanttarin päällä luistellen. Kolauttaa muuriin jossain mutkassa, mutta auto säilyy ihmeen kaupalla ehjänä. Hetken päästä taas kuviin löytyy Kimi ohittamassa Vettelin Ferraria ja Red Bullia kisan kärkipaikasta ensimmäisen mutkan jarrutukseen. Pitkäksi menee jarrutus. Nurmikolla ajaa pitkän matkan, ei vaan pääse kohti rataa, ja lopulta ajautuu huoltotien portista ulos, joka on tukittu keltaisilla huomiovilkuilla varustetulla Honda CRV:llä, ja Kimin Ferrari ajautuu sen alle. Autot eivät juuri vaurioituneet, mutta uni katkesi epäilyyn, että Kimin formula-ajot oli nyt siinä.
 
Viime yön unessani besserwisseröin rasittavasti ja vailla kummoistakaan futistietämystä potkiksen liveseuranta -toikissa. Tämä aiheutti porukassa närää, ja muistan ainakin burbin suutahtaneen kunnolla. :dunno:
 
Albert Oilin parempi puolisko esiintyi mun unissa kysellen omituisia arvuutuksia ja pähkinöitä varsin estottomasti liikehtien. Albert itse pälyili ja irvisteli peräkammarin oven raosta sen kummemmin asiaan puuttumatta.
 
KKWCS-kisa pidettiin Vaasan ydinkeskustassa katuradalla. Mukana oli osallistujia peräti 21 mutta ns. kovista nimistä vain Haikki. Niinpä esim. Otto Hokkanen oli aika-ajoissa päässyt kolmosruutuun mutta se muutettiin neljä sijaa alemmaksi, koska Otto oli työnnättänyt autoaan ulosajon jälkeen paikalle tulleilla katsojilla. Itseäni kismtti, kun en ollut ilmoittautunut ajoissa, sillä mahdollisuudet menestykseen olisivat olleet hyvät. Tyydyin toimimaan kuvaajana.

Itse kisa oli täynnä kaaosta ja vaarallisia tilanteita. Haikki jäi heti kauas taakse ja kaksoisvoittoon riensivät tyttökuskit, joista voittajaksi selvisi nimimerkki Pekka! Kun palkintopallijuhlallisuuksista ja samppanjasta oli selvitty, riensimme lähiravintolaan katsomaan Montrealin aika-ajoja, joissa myös riitti draamaa: Hamilton ajoi kaatosateessa autonsa katolleen ja samassa rytäkässä myös Hülkenberg ja Button päätyivät alassuin rengasvalliin. Button jäi jumiin autoonsa mutta heilui kuin heinämies peläten Laarenin syttyvän tuleen.
 
Forumin väki kokoontui hätä-online-kriisikokoukseen Hartsa76:n yhä psykedeelisemmiksi käyneiden lauserakenteiden takia. Jaska ja Rainier mesosivat kovaan ääneen olevansa varmoja, että vain pahasti alkoholisoitunut pystyy kirjoittamaan tuolla tavalla ja yhteistuumin päätettiin interventiosta. Kouvotsvoni jäljitti Hartsan ip-osoitteen kauas korpeen, tiettömän taipaleen taakse erämajalle ja sieltäpä mies löytyikin niemennokasta pienen lammen ääreltä istumasta ja hekottamasta kovaan ääneen. Hartsan ympärillä lojunut tyhjien viinapullojen vuori kieli karua kertomaansa siitä, että Jaska ja Raikku olivat olleet valitettavan oikeassa.

Uni jatkui mutta yhtään en muista miten.
 
Niin sitä pitää. Toivottavasti en joudu vastaamaan erheellisestä markkinoinnista.
 
Albert oil käveli hajamielisen oloisena vailla rihmankiertämää. Sen jälkeen hän alkoikin tehdä hirmuista tahtia kyykkyjä, värimaailma meni sienimäiseksi ja tekno alkoi soida. Sitten heräsin hiestä märkänä.
 
Kaksi tunnettua forumistia kaakersi leipäjonossa yllään siniset verkkarit, joiden selässä luki "Epäonnistuneet Kapitalisti Papat". Toinen oli lyhyt ja toinen kääpiö. Lauloivat käsi kädessä "Oi kallis Suomenmaa"ta pahasti nuotin vierestä. Itkin. Pitäisikö minun mennä psykologikiatriteraupeutille?
 
Terapeutti voi olla jo liioittelua, eiköhän tuo hoidu kun käy megapeutin juttusilla.
 
Ylös