Kävi vähän samalla tavalla kuin Sammyllä, eli olin jo päättänyt että enää en Gepliin juur koske, varsinkaan liigamielessä, mutta siellä vaan nökötin lähtöruudukossa tänäänkin.
Kerran teki blue screenin aika-ajoissa, ja peli tuntui tahmaavan välillä oudosti. Kumma sinänsä, kun kone on kuitenkin sama kuin viime vuonna ja silloin peli pyöri vielä vallan mainiosti. õ_Ó Ilmeisesti jotain paskaa änkenyt sen verta kovolle että ahistaa.
Mutta asiaan. Viides lähtöruutu oli todella todella suuri yllätys itselleni, sillä lähdin aika-ajoon lähinnä kokeilemaan, pysynkö vielä radalla siihen malliin että kehtaan tulla kisaan asti. Tästä syystä otin alle Cooperin. Ajattelin, että se on varmaankin tällä hetkellä ainoa auto, jolla on mitään saumoja pysyä valkoviivain välissä. Ennätykseen jäi matkaa vain 6 kymmenystä, mikä oli todella positiivista ottaen huomioon, että ajotuntumaa en löytänyt niin minkäänlaista vielä aika-ajoissa.
Kisassa oli kiva tunne, pitkästä aikaa ForumGPL-lähtöruudukossa taas ja paljon autoja ympärillä valmiina kisaamaan. Pääsin lähdössä jonkun ohi vissiin, mutta sitten joku taisi tulla takaisin ohi tai sitten ei, en ole varma. Mutta ohitin jonkun kyllä ihan kisassakin muistaakseni! T1-jarrutuksessa edellä meni nimittäin kaksi autoa rinnakkain, ja törkkäsin siitä edelläajavan vanavedessä samalla kertaa ohi kun kerta oli ovi avoinna.
En huomannut katsoa kertaakaan varikkotaulua, kun puristin ratista rystyset sinertävänpinkkeinä ja katse oli tiukasti radassa ja edelläajavan perberissä. Muutaman ajokierroksen jälkeen rupesin sitten laskeskelemaan edellä olleita autoja, ja tulin siihen tulokseen että helvetti, minähän olen vissiin neljäntenä! Olisi ilmeisesti kannattanut vaan jatkaa sitä rystyset jännän värisinä -toljotusta, sillä seuraavassa mutkassa täräytin peppu edellä betoniin. :>
Hauskaa oli kuitenkin niin kauan kuin sitä kesti!
Onnea Pasille, kuitenki voitat.