Forumin Paskin Oma Keksimä Vitsi 2014 -kisa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja DSQ
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Esikoulun pihalla mässytettiin salaa karamellia.
Henkilökunta sai asiasta vihiä, koska Jarmo meni kielimään.
Jamppa ei aikuisiälläkään päässyt eroon lempinimestä Juudas Eskariot.
 
Tarjoilija: Kuule kokki, asiakas sanoi että kampelansa maistuu oudolle.
Kokki: Sano sille että makuaistinsa on vinossa. Hyvä kala, tuore kala, ja näin.
Tiskaaja-Jarmo: Oliks se se kampela joka tippu kokilta kahdesti lattialle ja kerran biojäteastiaan?

Jamppa ei ikinä päässyt eroon lempinimestä Juudas Tiskariot.
 
Se oli muuten Timppa, joka teki röpelösaumaa tuohon liitokseen, kertoi työnjohtajalle Juudas Hitsariot.
 
Vähän tekemällä tehty.

Salainen agentti Jarmo Bond soluttautui venäläiseen protestiryhmään.
Ryhmä jäi kokonaisuudessaan kiinni ja tuomittiin ihan vitusti.

Jamppa ei edes halunnut eroon lempinimestä Juudas Pussyriot.
 
Perälä (R)

Laulaja osallistui 80-luvulla Jyväskylän suurajoihin salanimellä.

Reijo Erikoistaipaleen ralli loppui Jouninpohjan hyppyyn.
 
Ylös