Fyysisen olotilan tuntemukset ja lääkkeet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sabelt Rompe
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Joutavanpäiväinen takahammas oli rikki mutta en sitä kumminkaan kahteen vuoteen viitsinyt hoidattaa. Tiesin että se on rikki, mutta kun ei sattunut, niin enpä viitsinyt. Sittenpä kuitenkin ien tulehtui ja sen kyllä huomasi, sillä sehän jo sattui. Kävin hammaslääkärissä, joka nykäisi huonon pois ja määräsi penisiliinikuurin.

Kolmen kuuripäivän jälkeen huomasin että krooniselta tuntunut nuha katosi kuin tuhka tuuleen. En osannut yhtään yhdistää näitä. Jotenkin tuntuivat erillisiltä asioilta, mutta nyt huomaa että syy-yhteys oli olemassa. Vaikkei hammaslääkäri mitään tällaisesta puhunut edes. Hieno homma että näin vain katosi heikko lenkki purukalustosta ja yleinen terveystilakin sekä vireystaso parani!

Maallikkona, en lääkärinä enkä varsinkaan hammaslääkärinä, arvioisin itse että sellainen joku matalatasoinen tulehdustila on ollut pitkään, ja tuo vaivanaiheen poisto sekä penisiliini hoitivat homman kuntoon räkäkuononkin puolesta, vaikka vain hammasta hoidettiin.
 
Vatsassani on aivan liikaa limonadijuomaa, ja se on räjähtämäisillään. Auttakaa.
 
Voin ampua vatsaasi reiän, esim. kanuunalla. Siitä sitten näppärästi ylimääräinen jaffandeerus valuu maassa kieli pitkällä odottavan Jjusbanin ruokatorveen ja on kaikki niinkuin ennenkin.
 
Vatsassani on aivan liikaa limonadijuomaa, ja se on räjähtämäisillään. Auttakaa.

Jospa menisit vain vessaan ja työntäisit sormesi kurkkuusi niin saisit poistettua liian limpparin vatsastasi oksentamalla.

Toisaalta voisit vain odottaa röyhtäyksen tuloa, koska jo yksi kunnon röyhtäys saattaisi helpottaa oloasi.
 
Eihän nyt kanuunaa moiseen tehtävää kannata käyttää.

Tässä on nyt tehtävä vatsahuuhtelu. Puutarhaletkua 1/4" saa varmaan jostain halvalla. Kolme metriä varmaan riittää.
Huuhteluaineena suosittelen käytettäväksi joko limonaadia tai lasolia. Limonaadi olisi ehkä paremmin suosituksen mukainen: "sillä se lähtee millä tulikin"
Mä voin tulla käyttämään letkua.
 
Sanotaanko nyt näin, että ongelma on poistunut jo useita tunteja sitten. Kiitos avusta, mutta en tarvitse enää apua.
 
Tuo on kieltäminen yleinen reaktio potilaalla, jota pelottaa tuleva lääketieteellinen toimenpide. Kyse on pahimmoilleen hengenvaarallista tilasta ja hoitoon on syytä hakeutua heti. Asian kieltäminen ei tilannettasi paranna. Taksi Hausjärvelle ja nopeaan!
 
Mulle tuli nyt yht'äkkinen meno. Tuolla on öö tota noin tarvitaan mua öö katsoppas kun onkin jännä pilvimuodostelma tuolla noin.
 
Mimmosessa kunnossa sä nykysi oot? Kävely-, juoksu-, sm-, em-, mm-tasoa, toimiiko pippeli?
 
Tarkoittaakohan Albert telakanuunaa?

Esim. Tampereen RentCenteristä sellaisen saa vapailla kilometreillä 32 850 eurolla viikonlopuksi.

Tässä linkki burbille:
http://www.rentcenter.net/tela-kanuunan-vuokraus-m.htm

Moon aika vissi, että ainoa patrioottismaanpuolustuksellinen toimenpide, jonka Al-setä tehnyt mutta Örfil ei, on telakanuunan ajaminen.
Sillä sai HML:n keskustassa iltavapailla aika kivasti huomiota.
 
Ylös