GT ja Protot 2014

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18506
Jesse Anttila kilpailee tänä vuonna GT4-autojen euroopan mestaruus sarjassa Nova Race srl-tiimin väreissä, mutta ORM Management on suunnitellut Jesselle kolmevuotista ohjelmaa kohti DTM-luokkaa. Juttu löytyy täältä.
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7213
Vauhdin Maailmassa oli Juhani Melartin kolumnin aiheena urheiluautojen LMP1 luokka ja siinä ollaan sitä mieltä, että LMP1 luokan tulevaisuus näyttää valoisammalta kuin vuosikymmeniin.

Tänä vuonna LMP1 luokkaan mukaan tulevan Porschen ja ensi vuonna mukaan tulevan Nissanin lisäksi LMP1 luokkaan on tulossa vielä muitakin autonvalmistajia ja yksi todennäköisimmistä tulijoista on Ferrari joka on vakavasti harkitsemassa LMP1 luokkaan lähtemistä.

Jos Ferrari todella päättää lähteä mukaan LMP1 luokkaan siinä olisi jo viisi tehdastallia LMP1 luokassa joilla olisi yhteensä 15 autokuntaa ja jos siihen saataisiin mukaan vielä 3-5 autonvalmistajaa olisi tehdastalleilla 24-30 autokuntaa mikä takaisi sen, että voittajaehdokkaita riittäisi enemmän kuin tarpeeksi.

Suomalaisittain Ferrarin tuleminen LMP1 luokkaan olisi hyvä uutinen, koska silloin Toni Vilander mitä suurimmalla todennäköisyydellä pääsisi ajamaan yleiskilpailun voitosta Le Manssissa ellei sitten onnistu suututtamaan Ferrarin johtoporrasta.

Muitakin suomalaisia saatettaisiin nähdä taistelemassa Le Manssin voitosta LMP1 paikkojen lisääntyessä, koska jos kuljettajapaikkoja olisi tarjolla jopa 90 luulisi, että ainakin Kovalainen ja Vainio mahtuisivat LMP1 luokan autokuntiin jos heitä itseään kiinnostaa ajaa Le Manssissa.
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18506
FIA WEC (myös ELMS) avaus Silverstonesta tänä viikonloppuna, kuten myös Blancpain Sprint Series avaus Nogarosta.
Vauhdin Maailmassa oli Juhani Melartin kolumnin aiheena urheiluautojen LMP1 luokka ja siinä ollaan sitä mieltä, että LMP1 luokan tulevaisuus näyttää valoisammalta kuin vuosikymmeniin. Tänä vuonna LMP1 luokkaan mukaan tulevan Porschen ja ensi vuonna mukaan tulevan Nissanin lisäksi LMP1 luokkaan on tulossa vielä muitakin autonvalmistajia ja yksi todennäköisimmistä tulijoista on Ferrari joka on vakavasti harkitsemassa LMP1 luokkaan lähtemistä.
Näinhän siinä on kenties käymässä, mikä kaiken puolin hyvä homma, noiden kahden lisäksi välillä myös Nissan ja BMW käyneet LMP1 huhuissa.
Suomalaisittain Ferrarin tuleminen LMP1 luokkaan olisi hyvä uutinen, koska silloin Toni Vilander mitä suurimmalla todennäköisyydellä pääsisi ajamaan yleiskilpailun voitosta Le Manssissa ellei sitten onnistu suututtamaan Ferrarin johtoporrasta.

Muitakin suomalaisia saatettaisiin nähdä taistelemassa Le Manssin voitosta LMP1 paikkojen lisääntyessä, koska jos kuljettajapaikkoja olisi tarjolla jopa 90 luulisi, että ainakin Kovalainen ja Vainio mahtuisivat LMP1 luokan autokuntiin jos heitä itseään kiinnostaa ajaa Le Manssissa.
Hienoa olisi toden totta jos Kovalainen ja Vainio pääsisivät ajan mittaan näihin piireihin, josko ensi mainittu minnekkään koskaan haluaa, kun F1 pakko mielenä.
 

Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
ELMS Silverstone käynnissä. Salo yhdessä Ferrarissa.
 

Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Okei. Onkohan Boris jäänyt pakoitteiden uhriksi? No, huomenna sitten kuitenkin Toni"Mtv3"Vilander puikoissa.
 

Petri Piira

Olivier Gavetta
Liittynyt
5.3.2002
Viestit
2779
Pitänee seurailla jos Trans-Am sarjasta löytyis jotain kivoja incareja tällä(kin) kaudella. Pienimuotoinen "harrastelijasarja" tuo nykyään on, mut viime kaudella löytyi hyvää incar-matskua :alppu:

 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18506
FIA WEC - Silverstone 6h kisaan live stream http://backvideo.ampi.tv/embed/091jwt , selostajina Radio Le Mansin poppoo John Hindhaugh, Paul Truswell, Nick Daman, Joe Bradley, Bruce Jones ja Sam Colllins. Muutamat selostuskopis, muutamat varikolla. Mukana Toni Vilander suomalaisista kisassa.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18218
Hyvää vääntöä avauskierroksilla.

Vilander bongattu varikolta tuskailemasta kun Bruni menetti sijoituksen. Ripsii vettä Maggots-Becketts -yhdistelmässä.

Audi #1 seinään sateella.
 
Viimeksi muokattu:

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Hienoa katsoa kun nopeat autot vetää limitillä. Hyvä tuote, mutta oli virhe FIAlta laittaa maksun taakse streami.
 

Mickey

Well-known member
Liittynyt
22.3.2000
Viestit
8105
Tämä on kai? oikea alue kysyä kun luin FIA World Endurance Championship sääntöjä:

"The car in Pole Position must maintain its speed until the starting lights turn green. All the cars will keep their position until they have passed the start/finish line."

Että miksi ei saa ohittaa ennen viivaa?
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Että miksi ei saa ohittaa ennen viivaa?
Eikös tuo ole ihan normaali käytäntö (lähes) kaikkialla, eli SC:n takaa kun lähdetään niin pääsuoralla on viiva jota ennen ei saa ohittaa. Muutenhan vois tulla aikamoinen härdelli kun ohituksia tehtäis jo viimeisen mutkan ulostulossa, pääsuoralla mentäis viis rinnakkain ja ekassa mutkassa oliskin kaikki läjässä.
Ja siksikin että on sitten oikeasti aito lähtö- (tai kesken kisan sen hetkinen) järjestys josta lähdetään kisaamaan.
 

ÖÖ.

Well-known member
Liittynyt
2.3.2006
Viestit
688
Lauantaina olis vuorossa Spa 6 h kisa. Eurosportilta näyttää tulevan 2 viimistä tuntia. Onko vinkkejä mistä näkis alun?
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18218
Lauantaina olis vuorossa Spa 6 h kisa. Eurosportilta näyttää tulevan 2 viimistä tuntia. Onko vinkkejä mistä näkis alun?
Eiköhän joku laita striimilinkkiä ennen kisaa/kisan alussa. Älä hätäile.
 

Mickey

Well-known member
Liittynyt
22.3.2000
Viestit
8105
Miten tuon tulisi toimia VLC:ssä? Mulla tulee vaan erroria, vai eikö streami toimi vielä?
 

Formunaattor

Well-known member
Liittynyt
8.4.2014
Viestit
593
Itsekkin olen ajatellut tätä WEC:iä tänä vuonna enempi seurailla. Le Mansia olen useampana vuotena jo katsellut ja kisat ovat kyllä aina olleet huikeita. Varjona tietenkin viime vuonna Allan Simonsenin kuolemaan johtanut turma... :(

Linkkejä striimeihin yms. muuta infoa jos tänne viisaammat laittavat, niin olisin äärimmäisen kiitollinen. Vähän pershiistä tää homma kun ei Suomessa oikein muuta moottoriurheilua pysty kunnolla "laillisesti" seuraamaan kuin F1:stä ja rallia.

Eiköhän tsempata Vilander oman luokkansa mestaruuteen! :alppu: mukavan oloinen kaveri kaikinpuolin
 
Ylös